Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Ajauduin kohtaukseen, jossa miellyttäjä päätti alkaa puhua totta – sitten moni sai kuulla kunniansa

Miellyttäminen näyttää päälle päin muiden palvelemiselta, mutta motiivit voivatkin olla perin itsekkäät: kun en puhu totta, saan pitää sen, mitä minulla on, Anna Perho kirjoittaa.

Teksti:
Anna Perho

Miellyttäminen näyttää päälle päin muiden palvelemiselta, mutta motiivit voivatkin olla perin itsekkäät: kun en puhu totta, saan pitää sen, mitä minulla on, Anna Perho kirjoittaa.

Jos haluat pysyä totuudessa, jonkun on kustava.” Näin lausui psykoterapeutti Phil Stutz metodistaan kertovassa dokumentissa. Stutz on hoitanut terapia-asiakkaitaan vuosikymmenet itse kehittämiensä työkalujen avulla.

Lause ansaitsisi jonkinlaisen palkinnon, niin paljon viisautta sanoihin sisältyy.

Lause kiusaa myös siksi, että olemme lähtökohtaisesti valehtelijoita. Petämme itseämme ja muita jatkuvasti pienillä tarinoilla, selityksillä ja näytelmillä, joilla lienee pohjimmiltaan yksi tarkoitus: kontrolloida ikäviä tunteita.

Tämä ei ole vain yksilön ongelma. Kokonaiset valtiot perustuvat valheelle, aivan tässä naapurissakin. Meilläkin valtionjohdossa velat voi puhua saataviksi, jos se palvelee omaa valta-agendaa. Totuus onkin valtapeleissä usein viitteellinen raaka-aine.

”Siksi on helpompi sanoa, että ”olen vain vähän väsynyt” kuin että ”haluan avioeron nyt heti kiitos moi”.”

Oli kyseessä sitten yksilö tai kollektiivi, perusidea on sama: on helpompi miellyttää kuin sanoa vastaan. Ei ole kiva suututtaa äänestäjiä, lähipiiriä, työpaikan porukkaa, pomoa. Siksi on helpompi sanoa, että ”olen vain vähän väsynyt” kuin että ”haluan avioeron nyt heti kiitos moi”.

Miellyttäminen näyttää päälle päin muiden palvelemiselta, mutta motiivit voivatkin olla perin itsekkäät: kun en puhu totta, saan pitää sen, mitä minulla on.

Tämä on inhimillistä, ja me kaikki teemme tätä. Aivomme ja hermojärjestelmämme kalkuloivat jatkuvasti joukossa pysymisen mahdollisuuksia. Jos myötäilee porukan mielipiteitä, paikkansa saa pitää.

Ajauduin kerran klassiseen kohtaukseen, jossa miellyttäjä päätti alkaa puhua totta. Vuosikymmenien kauna pursui hänestä ulos kuin laava. Tuhoisasti, voimalla, pysäyttämättä. Moni sai kuulla kunniansa: olette ylimielisiä, välinpitämättömiä pökäleitä!

Purkaus jätti kohteensa hämmentyneisyyden valtaan. Olemmeko tosiaan noin hirveitä ihmisiä? Luultavasti olemme, mutta sitä ei vain yleensä sanota ääneen. Teki mieli myös puolustautua. Jos olet ajatellut noin jo sata vuotta, miksi et jättänyt meitä aiemmin? Onko meidän syymme, että pidimme näytelmääsi totena?

”Sitten me pökäleet katsoimme luimien peiliin ja jatkoimme elämää yhtä vajavaisina kuin ennenkin.”

Sitten me pökäleet katsoimme luimien peiliin ja jatkoimme elämää yhtä vajavaisina kuin ennenkin, lupaillen epämääräisesti kasvaa ihmisinä. Mutta kukapa tässä olisi koskaan neuvomalla mitään oppinut, saati muuttunut toisenlaiseksi?

Maailma kuitenkin järjestyi mikrokoossa uudestaan. Tuhka laskeutui ja välit erkanivat.

Näin toimii Stutzin teesi. Kun puhutaan totta – olette inhottavia, enkä halua olla kanssanne – jokin kohta romahtaa. Ihmissuhde, asema työpaikalla, joulupöydän pakolliset tarjottavat (kun joku uskaltaa sanoa, että kukaan ei pidä rosollista). Tai mietitäänpä Romaniaa. Eräänä päivänä, kun Ceausescu alkoi puhua, ihmiset buua­sivat – ja pian kaikki oli toisin.

Kun totuus murtautuu esiin, puhuvat tarpeet. Tarvitsen toisenlaista seuraa! En enää ole palvelijanne! Olen aina inhonnut sukunne kesämökkiä enkä halua tulla sinne hyttyslinnaan enää koskaan!

Totuuden jälkeen asiat liikahtavat hetkeksi paikoiltaan. Valta-asetelmat vaihtuvat, ja se mikä oli tuttua ja turvallista (joskin ehkä sinänsä toimimatonta), katoaa.

Hetki on kivulias, mutta pohjattoman kiinnostava. Vaikka rehellisyyden aiheuttamat kriisit ovat usein todella kivuliaita, niissä piilevät elämän parhaat mahdollisuudet henkilökohtaiseen kasvuun. Siihen muutokseen, jonka perään aina haikailemme, mutta jota emme toteuta, koska tuttu helvetti on freesiä alkua turvallisemman tuntuinen olotila.

Tämä ajatus saa tukea Stutzilta, jolla on toinenkin hieno teesi: opi rakastamaan rehellisyyden ruokkimaa kamppailua, niin tulet onnelliseksi.

Anna Perho

Anna Perho on on kirjoittaja ja valmentaja, joka on aina joko innostunut tai vihainen.

X