Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Jotain vihreää – miksi kateus on helpompaa kätkeä itseltään kuin kohdata se?

Itse asiassa yksi parhaista kysymyksistä, jonka itselleen voi esittää onkin se, kenen epäonnistumisesta riemuitsisi eniten. Kenen romahdus helpottaisi omaa kateuden tunnetta enemmän kuin paljon? Anna Perho kirjoittaa.
Teksti: Anna Perho

Sain hiljattain kutsun vierailla kateutta käsittelevässä podcastissa. Suostuin ilomielin, koska rakastan osallistua kaikkeen, missä voi viisastella ilman minkäänlaista vastuuta seurauksista. Sitä paitsi aihehan on mainio! Kateus!

Hetken kuluttua aloin hieman katua. Ihmisiin tenhoaa rehellisyys, joten en voisi hönkiä mikrofoniin laimennettuja voimalauseita tai suoranaisia valheita, kuten ”en kadehdi ketään”. Itse asiassa aina kun kuulen tämän lauseen, vakuutun hetkessä siitä, että tässä edessäni on nyt syvää osattomuutta kokeva ihminen. Hän ei vain pysty sanomaan, että kadehtii vaikka ketä, koska on itse jäänyt siitä paitsi.

”Kateus näkyy usein vähättelynä tai pinnisteltynä välinpitämättömyytenä.”

Kateus on helpompaa kätkeä itseltään kuin kohdata se (ja siksi en ole enää aivan varma, oliko suostuminen podcastiin sittenkään niin hyvä idea). Me usein myös luulemme voivamme kätkeä sen muilta, mutta vaikeaa se on.

Kateus näkyy usein vähättelynä tai pinnisteltynä välinpitämättömyytenä. Itse sanon usein, että ”Voi sanoa, että se ja se on jopa hieman liian laiha”, kun tarkoitan, että ”Miksi minulla ei ole tuollaisia tikkujalkoja kuin tuolla pillifarkuissaan keekoilevalla hyväkkäällä”.

Tunnemme kaikki raunioittavan kateuden. Sen, joka saa ihmisen pahimmillaan laittamaan aidosti kapuloita toisten rattaisiin tai himoitsemaan itselleen jotain toisen onnesta niin, että se johtaa rumiin seurauksiin.

Mutta kuulin, että on olemassa myös sellainen kateuden alalaji, jossa kateus muuttuu ihailuksi. Ajatus tuntuu vähän vieraalta, mutta ehkä kysymys toisten onnistumisista lannistaa. Silloin ajattelemme, että en ikinä pysty tuohon samaan, jonka jälkeen käännämme omat pyrkimyksemme etäiseksi fanittamiseksi.

Tavallaan tämä on surullista, luovuttaminen ennen kuin edes yrittää. Sen taustalla on harha paitsi menestymisen helppoudesta myös mahdollisuuksien rajallisuudesta. Ajattelemme helposti, että jos tyyppi x on menestynyt asiassa, josta itsekin haaveilemme, niin se meni sitten siinä.

Minulla on kokemusta myös tästä. Olin 8-vuotias, kun tein huolestuttavan havainnon. Ystäväni Annukan kirjahyllyssä oli heppakirja, jonka oli kirjoittanut 10-vuotias suomalainen tyttö. No entäpä sitten?

Noh. Olin paatunut hevoshullu, ja elämässäni oli vain yksi toivomus, saada oma poni. Suunnitelmani oli selvä: kirjoittaisin heppakirjan, joka tekisi minusta kuuluisan. Lehdet kilpailisivat, kuka saisi ensimmäisenä haastatella lapsineroa, joka on jo näin nuorella iällä kirjoittanut menestyskirjan. Sitten saisin paljon rahaa ja ostaisin ponin. Nerokasta.

Mutta nyt tämä tuntematon 10-vuotias paskapää oli kirjoittanut oman heppakirjan, jota joku aikuinen vieläpä kiitteli takakannessa. Olin raivona. Se oli minun suunnitelmani! Ja nyt se oli pöllitty!

Täytin kymmenen, sitten yksitoista, ja 12-vuotispäiväni lähetessä olin sitä mieltä, että olin liian vanha ryhtymään kirjailijaksi. Sitten koko homma jäi.

”Et tietenkään saa, jos et edes yritä.”

Niinhän siinä käy: kun ajattelee, että ”en ikinä saa samaa kuin tuo toinen”, siitä tulee itseään toteuttava ennustus. Et tietenkään saa, jos et edes yritä.

Noh, 40-vuotiaana tartuin viimein toimeen ja kirjoitin sen perhanan kirjan. Se oli sitten varmasti sitä amerikkalaista kateutta. Sellaista, joka aktivoi tavoittelemaan sitä mitä toisellakin on, mutta ilman, että pistelee kohteesta tehtyä voodoo-nukkea neuloilla.

Itse asiassa yksi parhaista kysymyksistä, jonka itselleen voi esittää onkin se, kenen epäonnistumisesta riemuitsisi eniten. Kenen romahdus helpottaisi omaa kateuden tunnetta enemmän kuin paljon?

Kirjoita vastaus lapulle pimeässä vintissä. Tutkiskele sitä ja löydät syvimmät haaveesi: tätä minäkin niin kovasti haluaisin.

Lupaa itsellesi, että lähdet tavoittelemaan oivallustasi. Luovu kateudesta, joka on helpompaa kuin kohdata se tosiasia, että et elä kuten haluaisit. Tormakoidu ja sisäistä, että se jota kadehdit, otti vain aiemman bussin samaan kohteeseen kuin sinäkin haluat mennä.

Polta lappu, syö tuhkat. Lähde matkaan.

X