Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Kiitollinen, siunattu, onnellinen – mikä kiitollisuushehkutuksessa mättää?

Kiitollisuuden harjoittaminen kannattaa, mutta sopivina annoksina. Kiitollisuushehkutuksen sudenkuoppia ovat vallankäyttö, hedonismi ja elämän jumittuminen, Anna Perho kirjoittaa.
Teksti: Anna Perho

Tämän vuoden suosituimmat lauseet: 1) Hei sulla on mikki kiinni. 2) Nyt kun on tämä korona. 3) No nyt ei saa kyllä valittaa, pitää olla kiitollinen, että on sentään…

Haluaisin keskustella viimeisestä. Kun pandemia runnoo ihmisten terveyttä ja taloutta, itselle lankeava arkinen hyvä tuntuu pitkästä aikaa merkitykselliseltä. En ole sentään kipeä. Minulla on sentään töitä. En ole sentään ravintolayrittäjä.

Elämme normaalisti niin silmittömässä yltäkylläisyydessä, että meillä on varaa valittaa vaikka mistä.

Ja tämähän on hyvä juttu. Elämme normaalisti niin silmittömässä yltäkylläisyydessä, että meillä on varaa valittaa vaikka mistä. Ja se on ihan normaalia. Ihminen sopeutuu niin kurjuuteen kuin loistokkuuteenkin. Asiaa voi ajatella vaikka ensimmäisen, kesätyöstä saadun palkan kautta. Omalla kohdallani tuhat markkaa tuntui satumaisen suurelta summalta. Tuskin tulisin koskaan tarvitsemaan enempää!

Koen kiitollisuutta usein suihkussa. Tässä sitä ollaan lämpimän veden alla, joka puhdistaa ja rentouttaa. Ja tämä melkein ilmaiseksi, täysin vaivatta, mintun tuoksuisen suihkusaippuan kera. Samaan aikaan jossain muualla ikäiseni nainen raahaa yhteiskaivosta likaista vettä kostuttaakseen sillä kangasrätin, jolla pyyhkiä itseä.

Toisaalta voin heittäytyä nyrpeän kiukun valtaan, kun näen kahvilan vitriinissä huonoja sämpylöitä. Voisiko sen aurinkokuivatun tomaatin jo jättää sinne 90-luvulle?

Kiitollisuutta kannattaa useiden tutkimusten perusteella aktiivisesti harjoittaa, ja aivan itsekkäistä syistä. Kun pohtii mitä hyvää elämä on antanut, mieliala kohenee. Ja terveys! Uni paranee, sydämen syke tasaantuu, kivut lievittyvät.

Kiitollisuus on siis ennaltaehkäisevä rohto. Kun muistaa, että hyvä meininki on mitä suurimmassa määrin ohimenevä tila, niin tavalliseenkin tulee hohtoa. Kohta se kuitenkin loppuu: kaikista rakkaistaan pitää jossain vaiheessa luopua, lopulta sairastumme ja kuolemme pois.

Toki tässäkin kohtuus on kultaa. Kiitollisuuspäiväkirjojen optimaalisin annoskoko on yksi sivu viikossa. Jos kiitollisuutta miettii aamusta iltaan, sen vaikutukset tutkitusti laimentuvat.

Kiitollisuudesta voi myös tulla veruke paikoillaan jumittamiselle.

Mutta, mutta.

Mieli pystyy yhdistämään minkä tahansa asian mihin tahansa niin, että lopulta kaikki on suhteellista mössöä. Niinpä kiitollisuudesta voi myös tulla veruke paikoillaan jumittamiselle. Se voi typistää ajattelun tyytymiseksi sen sijaan, että seikkailisi kohti uutta. Se on pehmeä sovellus ajatuksesta, että ei passaa kurotella kuuseen.

Itse ajattelen myös, että jos saa paljon hyvää, sitä pitää pyrkiä jakamaan ympärilleen jossain muodossa. Ehkä teen ikävältä tuntuvan, mutta hyvän teon. Ehkä olen vähän ystävällisempi muille. Ehkä ponnistelen terhakkaammin tärkeiden asioiden eteen.

Ilman jakamista kiitollisuudesta tulee ankeaa #siunattukiitollinenonnellinen-hedonismia, josta puuttuu syvempi ja pitkäkestoisempi merkityksellisyys.

Kiitollisuutta käytetään myös vallan välineenä. Sinun pitäisi olla kiitollinen, että sinulla on edes tämä työ. Sinun pitäisi olla kiitollinen, että olet syntynyt Suomeen.

Mitä tahansa voi toki verrata mihin tahansa, jolloin älyttömätkin olosuhteet saadaan näyttämään aivan siedettäviltä.

Alituinen kiitollisuuden edellyttäminen lähettää samalla piiloviestin, jonka mukaan epäkohtia ei saa kritisoida – voisivathan asiat olla paljon huonomminkin. Mutta silloin kyse on juuri siitä, että mitä tahansa voi toki verrata mihin tahansa, jolloin älyttömätkin olosuhteet saadaan näyttämään aivan siedettäviltä.

Kiitollisuuden ylenpalttinen edellyttäminen itseltä ja muilta voi johtaa kärjistetyimmillään myös toksiseen positiivisuuteen (kyllä, sellaistakin on). Silloin pettymykset, surut ja kiukun aiheet lakaistaan maton alle, ”koska mulla on kuitenkin niin paljon syitä olla kiitollinen”. Juu, mutta ei se tarkoita, että koskaan ei saisi olla paha mieli. Välillä on myös paljon syitä olla kitkerä ja kiukkuinen!

Marraskuussa 1931 New Yorkin Union Squarella nähtiin poikkeava tilaisuus. Amerikkalaisille tärkeä kiitospäivä oli saanut kilpailijan, syytöspäivän. ”Kun muut osoittavat kiitollisuuttaan, lienee paikallaan listata myös asioita, jotka eivät menneet niin hyvin”, kokoontujat julistivat.

Lopulta kiitollisuus, kuten kaikki elämän asiat, on tietenkin näkökulmakysymys. Marmattaako siitä, että ruusuissa on piikkejä, vai ollako iloinen, että piikkien joukossa on ruusuja?

X