Anna Perhon kolumni: Mitään ruokaa ei pitäisi laskea paheeksi – pimeät puolemme ovat aivan muualla

Se, ken määrittelee paheekseen jonkin viattoman nautinnon, kuten syömisen, juomisen tai kiroilun, ei uskalla kohdata todellisia pimeitä puoliaan, Anna Perho kirjoittaa.

Istuin hääseurueessa siemaillen viiniä. Juhlaa ennen olin käynyt hot joogassa kartuttamassa hyvää omaatuntoa. Kun on puolitoista tuntia pää omassa hanurissa ja yrittää samalla hengittää rauhallisesti, sen jälkeen todella tuntee ansainneensa pari palkintoryyppyä.

Pari oli kaunis ja viisas sellaisella tavalla kuin vain milleniaalit voivat. Kaikenlainen angstisuus ja ironia loistivat poissaolollaan, tunne oli lämmin ja avoin.

Juuri kun nojauduin tuolissa rentou­tuakseni oikein kunnolla, joku heitti kysymyksen: mikä on sinun paheesi?

Valpastuin tietoisena siitä, että seuruees­sa istui ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia. Vaikka heillä ei olisi minkäänlaista asennetta muiden ihmisten alkoholin käyttöä vastaan, absolutistit saavat minut aina tuntemaan itseni hieman b-luokan kansalaiseksi. En aja ketään kirveellä lumihankeen, minun tekisi mieli selittää, voin lopettaa milloin haluan!

”No ainakaan se ei ole se, että syön joskus liikaa suklaata, eikä se, että kiroilen helvetisti”, sanoin.

”Suhtautun suurella epäilyksellä ihmisiin, jotka luettelevat paheikseen asioita, joiden pitäisi olla viattomia nautintoja.”

Suhtaudun nimittäin suurella epäilyksellä ihmisiin, jotka luettelevat paheikseen asioita, joiden pitäisi olla viattomia nautintoja (kuten suklaa ja kiroilu). Mitä he oikein pelkäävät, kun eivät voi suoraan tunnustaa, että he itse asiassa kirjoittelevat ilkeyksiä nettipalstoille, tai heittävät roskia ulos auton ikkunasta?

Kaiken ruokaan ja juomaan liittyvän suljen ylipäätään paheiden ulkopuolelle. Se, että ihmisiä vainotaan jatkuvasti terveyskehotteilla ei tee meistä yhtään onnellisempia. Jos kaikki ei olisi koko ajan väärin ja kielletty, ehkä herkkuja ei tarvitsisi syödä itseltään salaa jossain peiton alla.

On aamuja, jolloin mikään ei laita asioi­ta rullaamaan kuten 6000 kalorin mantelicroissantti triplalaten kanssa. Jos päätän oikeustoimikelpoisena aikuisena satsata johonkin tällaiseen, en toden totta pilaa hetkeäni croissantin kanssa miettimällä syyllisenä THL:n suosituksia.

Eräs seurueen jäsenistä mainitsi paheekseen Twitterin käytön. Kun muu perhe menee nukkumaan, hän avaa koneen ja kamppailee rokotusdenialistien kanssa pitkälle yöhön, vaikka ei koskaan aio muuttaa omaa mielipidettään ja denialistit ehkä vähän vielä vähemmän. Hyöty nolla, mutta jostain syystä aivot pitävät tätä ihanana.

Mutta määritelläänpä vielä vähän. Mikä edes on pahe?

”Pahe on luonteeltaan nimenomaan aktiivinen, hieman arveluttava valinta.”

Se on jotain, mitä harrastaa mielellään hieman piilossa, mutta joka ei kuitenkaan ole kaiken nielevä salaisuus, jollaiseksi pahe voi kasvaa jos sen päästää valloilleen. Silloin meistä tulee paheen orjia. Muuten olemme vain uteliaita viihdekäyttäjiä, jotka osaavat palata ruotuun hetken hekuman jälkeen. Pahe on luonteeltaan nimenomaan aktiivinen, hieman arveluttava valinta. Teen, vaikka tiedän tämän olevan hieman syntiä.

Seuraavana aamuna Samariinia siemaillessani jatkoin pohdintaa. Olin tilassa, jossa paheita mietitään siksi, että voisi sanoa että koskaan enää en toimi niin, tästä lähin pelkkää Ryvita-näkkileipää ja reipasta sauvakävelyä minulle.

”Mitä Jeesus ei tekisi, mutta minä kyllä teen?”

Mikä täyttää paheen kriteerit arjessani? Mitä Jeesus ei tekisi, mutta minä kyllä teen?

Lista alkoi hahmottua: liiallinen työnteko (jotta voin kokea olevani kunnon ihminen), myöhästely (koska aina on jotain, mitä ei malttaisi jättää kesken ihan vielä), määräily (koska se nyt vaan on mukavaa saada asiat taittumaan oman mielen mukaisesti).

Sitten tein jotain uskaliasta ja kysyin vielä mieheltäni näkemystä asiaan.

”Optimismi”, hän sanoi. ”Uskot että asiat menevät parhain päin, vaikka mitkään realiteetit eivät tukisi tätä”, hän vastasi hetkeäkään miettimättä.

Totta. Mielilauseitani on ”katotaan sitä sitte”, joka tarkoittaa, että hyvin se menee, asiat järjestyvät, ei nyt turhaan etukäteen murehdita hei ilonpilaajat. Joskus esitän harkitsevaa ja mietteliästä, mutta päässäni olen jo antautunut paheelle ja päättänyt tehdä taas jotain perustelematonta. Koska ainahan tässä voi käydä hyvinkin.

Näin puhuu paheellinen nainen. Pää hanurissa, mieli pilvissä.