Anna Perhon kolumni: Olen vastoin tapojani imuroinut monta kertaa korona-aikana, ja siihen on hyvä syy

Siivoaminen tuo hallinnan tunnetta, jota ihminen epävakaassa maailmassa tarvitsee. Siksi sottapytynkin kannattaa nyt harkita rätin ottamista käteen, kirjoittaa Anna Perho.

Joko olet kuullut kuolinsiivouksesta? Kuolinsiivous on ruotsalaisen Margareta Magnussonin, 82, lanseeraama sovellus konmarittamisesta. Kumpaakin rituaalia yhdistää turhasta krääsästä eroon hankkiutuminen.

Magnusson sai idean osallistuttuaan useiden kuolinpesien raivaukseen. Miksi hänen piti olla siellä? Eikö vanheneva voisi itse huolehtia siitä, että ylimääräinen tavara ja muille turhat, jopa kiusalliset muistot kierrätettäisiin jo ennen kuin itse joutuu lähtemään? Siinä missä Marie Kondo kehottaa kysymään itseltään, aiheuttaako jokin tavara itsessä ilon helkähdyksen, Magnusson kehottaa kysymään, kuinka paljon harmia jostain roinasta on perikunnalle.

Kannattaako elämäänsä kuitenkaan käyttää ylenpalttiseen siivoamiseen?

Mutta kannattaako elämäänsä kuitenkaan käyttää ylenpalttiseen siivoamiseen? Eikö tärkeää ole se, mistä aina jauhetaan, eli ihmissuhteiden vaaliminen ja elämän pieniin iloihin keskittyminen eikä jonkun yhdentekevän paperipinon setviminen?

Juu, on, on. Mutta ei kukaan kavereidensa kanssa koko ajan jaksa olla, eikä iloinen. Eikä kukaan myöskään, neurootikkoja lukuun ottamatta, koko aikaa siivoa. Isoinkin raivaus kestää korkeintaan viikkoja, ja sitten voi taas keskittyä muuhun. Hyvän elämän ohjeistukset vain ovat usein juuri näin naiivin yksioikoisia. Unohdetaan, että yhteen elämään mahtuu monenlaista tärkeää rinnakkain.

Siivoamiseen liittyy myös kummallisia, moraalisia latauksia. Elämme 2020-lukua, mutta kunnollisuuttamme mittaroidaan siisteyden mukaan. Tai niin me itse ainakin kuvittelemme, sillä ketä lopulta kiinnostaa? Kodissa oleellisinta on viihtyminen. Jos ryönä ei haittaa itseä, miksi suotta puhkua?

Tosin siivoamisella on terapeuttinen vaikutus, moraalista, Mariesta ja Margaretasta viis.

Normaaleina aikoina en siivoa juuri koskaan. Meillä käy siivooja, ja keskityn itse lähinnä järjestelemään tavaroita paikoilleen ja motkottamaan muille siitä, että he eivät laita tavaroita paikoilleen.

Nyt koronaelinkautisen aikana olen imuroinut monta kertaa. Ja kyllä, mietin meneekö elämää hukkaan. Kirjahyllyssä on edelleen kesken oleva Rikos ja rangaistus ja Shakespearen kootut. Eikö olisi mielekkäämpää lukea niitä kuin siirrellä pölyä ympäriinsä?

Vessan peseminen hyvää kirjaa kuunnellessa on suorastaan nautinto.

Toisaalta nykyisin voi tehdä kumpaakin. Vessan peseminen hyvää kirjaa kuunnellessa on suorastaan nautinto. (Vaikka kirjasnobit sössöttävät, että kirjoja pitäisi lukea vain syvämeditatiivisessa tilassa pyhimyskirjailijoita kunnioittaen. Lol, kirjathan ovat käyttötavaraa. Miksi lukijoita pitää luokitella median mukaan?)

Vaikka järjestely on pohjimmiltaan turhaa, sillä on kuitenkin pölyrättiä suurempi tarkoitus: vahvistaa hallinnan tunnetta.

Järjestys vilahtelee monen historiallisen ajattelijan opetuksissa Konfutsesta Jungiin. Moderni klassikko aiheesta on kohuprofessori Jordan Petersonin ajatus oman huoneen siivoamisesta rituaalina, jolla henkilökohtaiseen kaaokseen voi tuoda edes vähän järjestystä. Siis hallintaa.

Monissa traditioissa uskotaan, että ihminen on yhtä kokemustensa kanssa, ja siksi ajatus selkeästä ympäristöstä linkittyy myös selkeään mieleen. Myös psykologia tuntee nk. kontrolliodotuksen käsitteen. Jos uskon voivani vaikuttaa elämääni, yleisnäkymä pysyy toiveikkaana vaikeinakin aikoina. Mutta mitä hauraammaksi tämä usko käy, mitä enemmän uskon olevani lastu laineilla, sitä heikompi on myös henkilökohtainen tunnelma.

Rätti on toivon väline kaoottisessa maailmassa.

Vaikuttamisen tunne voi versoa näennäisesti pienistä valinnoista. Sellaisista, jotka ovat maailman kannalta yhdentekeviä, mutta itsen kannalta merkittäviä. Rätti on toivon väline kaoottisessa maailmassa.

Kun pandemia ja poliitikkojen vetkuttelun ajama massatyöttömyys etenevät täysin meiltä kyselemättä, mikä tahansa asia, joka antaa tunnetta kontrollista ja oman elämän ohjailusta, on hyväksi mielenterveydellemme. Kuolinsiivous tuntuu julkealta termiltä aikaamme nähden, mutta pientä kontrollisiistimistä voi olla hyvä sottapytynkin harjoittaa.