Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Syön vihanneksia, juon vettä ja vartioin uniani kuin Klonkku sormustaan – maksaako ikuisen nuoruuden eteen raataminen vaivan?

Ikä- ja kehonegatiivisuus tekee minulle hyvää, koska niiden ansiosta olen nyt paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä neitona, Anna Perho kirjoittaa.
Teksti: Anna Perho

Kuulin jutun tv-kasvosta, jota haluttiin haastatella 50-vuotispäivän kunniaksi. Muutamaa päivää ennen haastattelua hän soitti toimittajalle ja kertoi, että hän vetäytyy jutusta. Syy? Hänen ohjelmansa tuottaja oli sanonut, että ”olisi hyvä pitää yleisö siinä käsityksessä, että olet 40-jotain.”

Hämmentävää. Olin kuvitellut, että iän peittely on Hollywood-tähtien juttu. Siellä iästään nipistävien hahmojen kaanon on pitkä ulottuen Mariah ”minulla ei ole syntymäpäivää” Careysta pyhään JLohon.

Ja juu, joskus tosiaan tuntuu kuin ihminen olisi kuin avokado: sopivan ikäinen puolen vuorokauden ajan, sitä ennen liian raaka käytettäväksi, sen jälkeen jälkeen pilalle kypsähtänyt.Mutta ennen kuin alamme kuorossa ulista ikärasismin epäreiluudesta, pieni annos rehellisyyttä: jokainen meistä retkahtaa silloin tällöin stereotyyppisiin oletuksiin siitä, mitä jonkun on sopivaa tehdä ikäänsä nähden. (Pelkästään sana ”sopiva” saa minut harkitsemaan naamatatuoinnin ottamista.)

Se on inhimillistä. Tarvitsemme nopeaa, tyypittelevää ajattelua selvitäksemme jokapäiväisistä askareistamme, mutta toisaalta tämä voi syöstä meidät kammottaviin vääristymiin: alamme ajatella, että kaikki ____________ (täytä tähän haluamasi ryhmä) ovat ”sellaisia”, kun taas itse olen tällainen hyvä ihminen. Ja sitten onkin helvetti irti.

Mutta tietenkään ikä eikä mikään muukaan ulkoinen seikka ei tee ihmisistä samanlaisia. Jokainen kantaa sisällään sademetsää – henkilökohtaisesta historiasta, arvoista ja identiteetistä versovaa tarinakokoelmaa – jota on mahdotonta kokonaan selittää edes rakkaimmalleen. Siksi ryhmä 5-, 15- tai 75-vuotiaita eivät ole toistensa kuvajaisia, vaikka heillä olisikin yhtymäkohtia, kuten LOL-nuket tai talvisota.

Mitään lainsäädäntöä sen suhteen, mitä kunkin ikäisenä saa tehdä, ei ole olemassa, joten sinänsä olemme vapaita tekemään omat valintamme. Elämä itsessään heittää kyllä jokaisen tielle aikanaan rajoituksia, joiden aktivoituessa olisi suotavaa huomata eläneensä ”täysillä” silloin kun vielä voi, mitä se itse kullekin tarkoittaakaan.

Minulle ikä- ja kehonegatiivisuus ovat tuottaneet viime aikoina pelkkää hyvää.

Toisten niputtaminen ja arvostelu on tunkkaista, mutta haluan silti pidättää oikeuden kommentoida omaa, kehollista kokonaiskonseptiani. Minulle esimerkiksi ikä- ja kehonegatiivisuus ovat tuottaneet viime aikoina pelkkää hyvää.

Tilannehan on se, että läskin ja ikääntymisen vääjäämättömyys saartaa minua joka puolelta. Alan tunnistaa itseni kirjailija Nora Ephronin ikääntymistä koskevasta esseestä, jossa hän toteaa, että jos haluaa tietää, kuinka vanha punapuu on, se pitää sahata kahtia, mutta ihmiselle ei tarvitse tehdä samaa, koska kaula kertoo totuuden.

Positiivista on reaktioni tähän rapistumiseen: taistelen väistämätöntä vastaan liikkumalla ja syömällä niitä iänkaikkisia vihanneksia. Olen ladannut puhelimeeni sovelluksen, joka muistuttaa juomaan vettä, ja toisen, joka mäkättää, jos en tee tarpeeksi monta ylösnousua – sitä viimeistä odotellessa – päivän aikana. Varjelen yöuniani kuin olisin sormusta kantava Klonkku (jota aamuisin muistutankin).

Kaiken tämän raatamisen jälkeen koen olevani paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä sinkkuna.

Toisaalta, kaiken tämän raatamisen jälkeen koen olevani paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä sinkkuna, jolloin elämäniloni päälähteitä olivat tupakka ja viina. Maastavetoni on paras kosto tuolle raikkaana ja toimintakykyisenä neljän tunnin yöunilta heränneelle nuorelle neidille.

Tietenkin nyt voi kysyä, että miksi pitää uurastaa, eikö voi vain ”hyväksyä” sen, että kuollaan tässä kumminkin. Juu, mutta mieluiten ei kuitenkaan pystyyn. Ehkä maailmassa tosiaan on vielä portinvartijoita, jotka suojelevat suurta yleisöä siltä kauhistuttavalta tosiasialta, että maailmassa on myös yli 34-vuotiaita ihmisiä, mutta itsensä kanssa on oltava tarkkana, että ote ei kirpoa tekosyihin, kuten ikään.

Liikunta, oppiminen ja seksi uudistavat aivoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joka kerran kun viitsii edellyttää itseltään jotain muuta kuin Sweet Magnolias -maratonia käsi Pätkis-pussin uumenissa, mahdollisuudet elää mielekästä henkistä elämää karttuvat. Sillä tavoin ihmiset voi pitää hamaan loppuun saakka siinä käsityksessä, että on 40-jotain.

X