Anna Perhon kolumni: Mielekäs neuvo salasuhteeseen – näin saat järkeä hankaliin päätöksiin

Me kaikki teemme isot päätökset lopulta tunteen varassa. Oli kyse sitten sinusta, minusta, äidistäsi tai Joe Bidenista, kirjoittaa Anna Perho.

Sain kirjeen naiselta, joka pohti isoa päätöstä: pitäisikö hänen ostaa vanha talo, josta hän oli pitkään haaveillut? Syy, miksi hän kirjoitti minulle, lienee se, että minä pohdin samaa kysymystä aikanaan (minuutin) ja päätin sanoa kyllä.

Vastasin naiselle ja sanoin, että olen viimeinen ihminen, jolta kannattaa kysyä rationaalisia neuvoja. Omassa päätöksessäni ei ollut järjen häivääkään – ja siinä mielessä olen samanlainen kuin kaikki muutkin. Kysyjänainen, sinä, äitisi, Joe Biden – me kaikki teemme isot päätökset lopulta tunteen varassa.

Näin sanovat ainakin Ari ja Mona Riabacke, ruotsalainen tutkijapariskunta, jonka kumpikin osapuoli on väitellyt tohtoriksi aiheenaan juuri päätöksenteko. Heidän mukaansa korkeintaan prosentti (niin, yksi prosentti) ihmisen ajatuksista on järkeviä tai rationaalisia, ja loppu on silkkaa fiilistä ja sekavuutta.

Tai, kuten he sivistyneemmin ilmaisevat, ”päätöksenteossa voittava arvo on pikemminkin vain tunne kuin logiikan avulla saavutettu käsitys”.

”Tunteet ovat mukavia, mutta niille pitää osoittaa rajat.”

Tunteilleen ei oikeastaan voi mitään. Kirjailija Mark Manson vertaa tunteita koiriin: ne ovat mukavia, mutta niille pitää osoittaa rajat, tai muuten ne mellastavat mielensä mukaan ja koko olohuoneen lattia on pian täynnä kakkaa.

Samaan tapaan omille tunteilleen pitää asettaa rajoja ja kyseenalaistaa niiden neuvoja. Sillä vaikka jokin tuntuisi hyvältä päätökseltä, se ei välttämättä ole sitä.

Tunteet vievät meitä lyhyellä aikavälillä kuin pässiä narussa. Se, mikä tuntuu hyvältä juuri nyt, ajaa meidät usein myös tekemään päätöksiä. Tupla-triplalaskiais­pulla pätkistäytteellä ei ole hyvä idea, kun olen ensin skipannut aamiaisen ja lounaan, mutta koska tunteeni kirkuvat haluavansa pullan, niin antaapa mennä. Lyhyellä aikavälillä äärimmäisen tyydyttävää, mutta jo parin tunnin näkymällä toksista, kun verensokeri romahtaa ja elimistö itkee, kun se ei saa järkevää ravintoa.

Lipsahdus pikkujouluissa, vielä yhdet, vaikka aamulla on kasin palaveri, osto luottokortilla, kun edellinen on jo kuivumassa – valtavasti mukavia tunteita, joiden kuiskauksia sillä hetkellä kuuntelemme. Mutta jos vedämme hetken henkisestä käsijarrusta, niin tajuamme, että hetken päästä päätöksemme eivät olekaan niin loistavia – eivätkä ainakaan herätä mukavia tunteita.

Mutta miten sitten ottaa järki mukaan päätöksiin?

Yksi hyvä tapa on päättää edes jotain. On vaarallista jäädä odottamaan, että ”asiat ratkeavat itsestään”. Voi olla, että niin käy, mutta jos emme edes yritä vaikuttaa siihen, mihin suuntaan päätös kallistuu, se voi tuottaa pettymyksen. Lisäksi joka kerran, kun luovutamme päätösvaltaa tärkeissä asioissa itsemme ulkopuolelle, haurastutamme hyvinvoinnille elintärkeää hallinnan tunnetta.

Jos päätät, ettet päätä mitään, teet aktiivisen valinnan nykytilan jatkamisesta.

Päätökset tuntuvat vaikeilta, koska emme voi tietää, mitä niiden toisella puolella on. Mitä jos joudun sittenkin katumaan?

Sekin vaara on olemassa. Siksi minusta mielekäs neuvo on se, että ota vain riskejä, joiden seuraukset olet valmis kantamaan. Jos kehität salasuhteen, niin oletko valmis kestämään muutokset, jotka sen paljastumisesta seuraavat? (Jos olet, miksi muuten salailla suhdetta ylipäätään?) Tai jos nyt haluat ostaa vanhan talon – jota kehotan harkitsemaan vakavasti vielä kerran – oletko valmis hyväksymään sen, että voit menettää hankkeeseen upottamasi rahat?

Jos epäröit näiden ääressä, tarvitset lisää dataa tai aikaa.

”Hämmästyttävän moni tekee päätöksiä tietoisesti huterien faktojen varassa.”

Hämmästyttävän moni tekee päätöksiä tietoisesti huterien faktojen varassa. Kun kaikki maailman tieto on taskussa mukana, sitä kannattaa myös hyödyntää. Jos päätöksen potentiaalinen huonous pelottaa, lähes ainoita keinoja lievittää tätä kauhua on selvittää, miten muut ovat ratkoneet saman ongelman.

Pohjimmiltaan suurissa päätöksissä on kysymys jopa identiteetistä. Keneksi muutun tämän päätöksen myötä? Kuka on seuraava minäni? Kuka otti riskin ja astui vähemmän kuljetulle polulle?