Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Uupuminen on surullinen megatrendi – yksi asia yhdistää työelämässä jaksavia ystäviäni

Työuupumuksesta puhutaan paljon, mutta miksei koskaan tarkastella sitä, mitä tekevät ne ihmiset, jotka eivät väsy? Anna Perho pohtii vähintään melko pirteiden ihmisten salaisuutta.
Teksti: Anna Perho

En tunne yhtään (siis yhtään) kolmekymppistä naista, joka ei olisi ollut joko burnoutissa tai lähellä sitä,” kirjoittaa Eeva Kolu omaelämäkerrallisessa tietokirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt.

Kolun mainio kirja on yksi loputtomalta tuntuvien uupumuskuvausten ja artikkeleiden virtaa. Niiden peruselementit ovat usein perin samankaltaisia. Rima on korkealla, omanarvontunto on kytkeytynyt suorittamiseen, perfektionismi riivaa ja kännykät paukkuvat.

Uupuminen on surullinen megatrendi, jonka sietääkin olla tapetilla. Mutta silti vähän ärsyttää. Voitaisiinko edes kerran vaihtaa näkökulmaa ja pohtia sitä, mitä tekevät ne, jotka eivät väsy? Mikä on vähintään melko pirteiden salaisuus, ja voisiko siitä oppia jotain?

Kysytäänpä tutkija-konsultti Tom Rathilta. Rath sairastui 16-vuotiaana harvinaiseen syövän alalajiin, jonka seurauksena hänen kehossaan on jatkuvasti menossa taistelu etäispesäkkeitä vastaan.

Rath aloitti sairastuttuaan eräänlaisen ihmiskokeen ja tutkii edelleen, 30 vuotta myöhemmin, keinoja, joilla hän voisi hidastaa syövän leviämistä kehossaan. Kokeilut ovat tuottaneet tulosta, sillä Rath elää edelleen täysipainoista ja korkeasykkeistä elämää synkistä ennusteista huolimatta. Hän on täydessä latauksessa, kuten yksi hänen kirjoistaankin on nimetty.

Rath päätyy kiusallisen yksinkertaisiin elementteihin pohtiessaan, mikä saa ihmisen jaksamaan iloisesti.

Kuten suuret ajattelijat aina, myös Rath päätyy kiusallisen yksinkertaisiin elementteihin pohtiessaan, mikä saa ihmisen jaksamaan iloisesti: tee merkityksellisiä juttuja (merkityksellinen = hyödyttää muita ihmisiä) ja vaali hyviä ihmissuhteita. Kolmas, konkreettisempi hyvän vireen elementti on ”sellaisten valintojen tekeminen, jotka edistävät henkistä ja kehollista hyvinvointiasi.”

No daa, tekee mieli sanoa. Enpä olisikaan tullut itse ajatelleeksi, Sherlock.

Mutta onko tullut tehdyksi?

Rath jankuttaa samoja asioita kuin kuka tahansa peruskoulun terveydenhoitaja: pitää nukkua ja syödä jotakuinkin fiksusti. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun on stressaava vaihe päällä.

Uupumukseen itsensä ajava kuitenkin laiminlyö voimistuvat viestit, joita keho lähettää huolestuessaan tunnelmasta. Sitten alkaa tarinointi: minä en tarvitse niin paljoa unta. Minä voin hyvin, kun on täysi meno päällä.

Kukaan ei tietenkään uuvu tahallaan. Henkilöhistoria, maailmankuva, arjen vaateet, ihmissuhteet ja kaikki se, joka on osin piilossa itseltämmekin, vaikuttaa siihen kuinka paljon kukin meistä sietää.

Silti väsyneimmälläkin on hetkiä, jolloin hän on aavistuksen paremmassa vireessä, aivan kuten juopolla on hetkiä, jolloin hän ei juo. Mitä silloin tapahtuu? Mitä sellaista elämässä kuitenkin vielä on, joka antaa hetkeksi yhden tolpan virtaa? Mikä on hyvin, kaikesta huolimatta?

Näiden, ehkä hyvinkin lyhyiden hetkien tutkiminen on parantavaa kullanhuuhdontaa. Liejun keskeltä löytyy vihjeitä siitä, että minulla on mahdollisuudet löytää miellyttävämpi tapa elää ja kohdella itseäni.

Uupujaa ja jaksajaa erottaa myös nöyryys.

Uupujaa ja jaksajaa erottaa myös nöyryys: jaksava, hyvässä latingissa elävä ihminen tajuaa itseään isompien tarpeiden merkityksen. Ego ja sen valinnat on aina lopulta alistettava levon palvelemiseen, koska lopulta se mahdollistaa kaiken.

Tuttavapiirini ihmisdynamoita yhdistää myös se, että he eivät ota itseään valtavan tosissaan. Elämää suoritetaan asiallisesti, mutta oma vajavaisuus hyväksyen. Sellaista jälkeä tekee rakkaus. Kun ihminen saa varauksetonta hyväksyntää sellaisena kuin on, hän osaa suhtautua tyynesti siihen tosiasiaan, että vajukkeja tässä kaikki ollaan, joten eteenpäin vain.

Tällainen asenne tuo mieleeni myös fransiskaanimunkki Richard Rohrin tylyt ajatukset, jotka tiivistyvät suurin piirtein siihen, että elämä on kovaa, ja sitten me kuollaan kaikki. Ja: elämässä ei ole kyse sinusta, eikä mitään kontrollia lopulta ole.

Kovia lauseita, mutta myös merkillisen rauhoittavia. Kun mitään hallintaa ei pohjimmiltaan ole, eikä universumi pyöri oman suorittamisen ympärillä, on vapaa olemaan myös ihan reilusti väsynyt ja ymmärtämään, että ei silläkään oikein mitään väliä ole, sadan vuoden päästä.

X