Anna Perhon kolumni: Välillä tekee mieli puolustaa alkoholinkäyttöä siitä kieltäytyville sober curious -milleniaaleille

Sober curious -liike saattaa olla oikeilla jäljillä siinä, että monen elämä muuttuisi paremmaksi absolutistina. Silti tekee mieli sanoa ääneen, että alkoholi ei ole aina pelkästään pahasta, Anna Perho kirjoittaa.

No saako se pääministeri nyt sitten tanssia vai ei?

Kysymys on triviaali. Totta kai saa.

Mutta ehkä voisimme viettää kotvasen sen ajatuksen parissa, miksi juominen koetaan niin cooliksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että Sanna Marin olisi saanut millään muulla niin paljon myönteistä huomiota kuin kostealla bailaamisella.

Hyväntekeväisyys? Blaah. Koronakriisin hoitaminen? Kuka sitä enää muistaa. Kivat perhekuvat? Tylsää. Parin päivän ränni hyvässä seurassa ja vauhdikkaissa kuvissa? Siistiä!

”Vanhaan ystävään alkoholiin alkaa kytkeytyä skeptisiä ajatuksia, niin haikeaa kuin se onkin.”

Sober curious -liikkeen levitessä vanhaan ystävään alkoholiin alkaa kuitenkin kytkeytyä hieman skeptisiä ajatuksia, niin haikeaa kuin se onkin. Eikö täällä nyt saa juoda edes yhtä viinilasillista ilman, että joku milleniaali on siitä nillittämässä?

Darravapaa-podcastin tekijä (milleniaali) Katri Ylisen kirjassa Aamu ilman darraa on useita kiinnostavia ajatuksia suhteestamme päihteisiin.

Esimerkiksi tämä: streittailu, punk-piireistä lähtenyt puritaaninen ideologia, jossa kieltäydytään juomisesta, polttamisesta, lihansyönnistä ja irtoseksistä, kuulostaa kunnolliselta, mutta myös todella radikaalilta, Ylinen kirjoittaa.

Mitä voisimme olla, jos emme joisi? hän kysyy.

Kirjoittaja ja hänen yhtiökumppaninsa Laura Wathén näkevät dokaamattomuuden nimenomaan vallan palauttamisena omiin käsiin. Kun aika ei valu pulloon ja sekoiluun, mieli pysyy kirkkaana ja energia suuntautuu asioihin, joilla on todella merkitystä.

Ajatus on toki melko jyrkkä, mutta myös sillä tavalla mieltä hiertävä, että saatamme olla jonkinlaisen totuuden äärellä.

Kun esimerkiksi mietin omia absolutistituttujani, heitä yhdistää yksi asia. Se ei ole muiden juomatapojen kyttääminen, vaan valtava puuhakkuus. He nukkuvat hyviä yöunia, heräävät viikonloppuisinkin kukonlaulusta eikä heille ole ongelma vaihtaa hauskaa iltaa aamuisiin urheilu­treeneihin. He saavat asioita aikaan eivätkä herää sunnuntaina puolilta päivin itseinhoon ja vetelään oloon.

Alkoholia tekee kyllä myös mieli puolustaa. Jos ei kärsi ongelmista eikä möhlöile kännissä, muutama drinksu silloin tällöin kohottaa tai rauhoittaa. Alkoholi on surkea fyysisen palautumisen väline, koska se pilaa yöunet ja laittaa elimistön sekaisin. Mutta on myös kertoja, jolloin tällainen lasku kannattaa maksaa.

Olen saanut vaikutuksen alaisena ideoita, jotka ovat aikanaan muuttuneet myytäviksi konsepteiksi. Sain ensimmäisen tv-työni, kun vasta muutaman kesäjuhlissa nautitun kuohuviinin jälkeen kehtasin sanoa, että minua voisi kiinnostaa osallistua castingiin, joka oli menossa. Ennen kaikkea olen saanut ystäviä ja muistoja, jotka olisivat jääneet kokematta, jos olisin jäänyt kotiin järjestelemään kirjahyllyä.

Tai ehkä (tämäkin) liittyy taas keski-ikäistymiseen. Edustan itse historiallisesti kosteinta ikäluokkaa Suomessa. Ei siis ihme, että bilettämiseen liittyy vahvoja mielikuvia nuoruudesta ja vapaudesta. Kun kädessä on festarituoppi, niin voin hetken kuvitella olevani hieman kauempana kuolemasta kuin todellisuudessa olen.

”Onko kännääminen feministinen teko?”

Naisten alkoholinkäytön ympärillä puhutaan usein siitä, että naisillakin on oikeus juoda. Juominen nähdään voimauttavassa valossa, mutta onko tyttöjen viini-illassa karaokea laulava mimmimeikäläinen vapaa ja itsenäinen olento? Onko kännääminen feministinen teko?

Ei, jos kysytään Quit like a woman -kirjan kirjoittajalta Holly Whitakerilta. Hänen pointtinsa on, että naisten ongelma on nimenomaan alistuminen korkeammille voimille, oli kyseessä sitten pullon henki tai vastaavasti AA-kerhojen itseä suurempi voima.

Omaa raitistumisohjelmaa pyörittävä Whitaker sanoo, että hänen juomisensa parantanut antiteesi oli juuri feminismi. Kun hänen itseluottamuksensa vahvistui ja hän sai etäisyyttä syyllisyydentunteisiin, hän uskalsi jättää viinan ja sen valheelliset voimat.

Sanomansa hän tiivisti New York Timesissa julkaistun esseen päätössanoihin:

Naisten pitää luopua alkoholista, mutta ei vallasta.