Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Harhauttaja, ankeuttaja, kreiseilijä – palavereissa istuu monia ihmistyyppejä, joista muutamia ei pitäisi kutsua paikalle lainkaan

Harhauttajan mielestä palaverissa ei voi koskaan olla liikaa vapaata rönsyilyä, kun taas ankeuttaja palauttaa keskustelun toistuvasti asiaan. Molemmilla on paikkansa, mutta hännystelijää ei kaipaa kukaan, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Teksti:
Marianna Stolbow

Harhauttajan mielestä palaverissa ei voi koskaan olla liikaa vapaata rönsyilyä, kun taas ankeuttaja palauttaa keskustelun toistuvasti asiaan. Molemmilla on paikkansa, mutta hännystelijää ei kaipaa kukaan, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Kun minut aikoinaan palkattiin erääseen järjestöön töihin, kokoonnuimme kalenterit kainalossa maanantaiaamuna so­piaksemme kaikki tulevan viikon palaverit. Raapustukset tehtyämme kysyin: ”Koska me siis tehdään töitä?” Kukaan ei pitänyt kysymyksestäni, enkä minä paikasta, joten sanoin itseni irti kuukaudessa.

Eristyksen aikana opimme, ettei päätöksentekoon aina tarvita lentomatkoja eikä joka kerta ole hurautettava konttorille ideapallotteluun. Etäpalaverit ovat niin mutkattomia, että niitä voi ripotella kaikkialle kuin trendimaustetta tai populistisia puheita.

Tapaamisia toki tarvitaan, ja puhuvien päiden ajatusjonglöörausta pidän pääsääntöisesti hyvänä. Kokoustajia on kuitenkin karkeasti kahdenlaisia: ankeuttajat ja harhauttajat. Itse kuulun ensimmäisiin.

”Yleistä keskustelua ei tarvita aivan joka paikkaan.”

Ankeuttaja on ikävää kokousseuraa, koska palauttaa keskustelun auttamattomasti itse asiaan. Harhauttajat puolestaan keventävät ilmapiiriä kuljettamalla puhetta sivukujille, jotta syntyisi ”sellaista yleistä keskustelua”. Sellaista yleistä keskustelua ei kuitenkaan tarvita aivan joka paikkaan.

Kun harhauttaja kertaa värikkäästi viikonlopunviettoaan, lapsensa koulumenestystä tai matkakohteensa ikäviä puolia, tuskastun. Siinä missä harhauttaja muistuttaa, kuinka hauska kokemus se tai tuo koulutus oli, ankeuttaja muistaa lähinnä luppoajat, jolloin hyvin olisi jo voinut olla kotona, jos vain olisi osattu tiivistää ja suunnitella paremmin. Olemme erirytmisiä mutta sen sietäminen on vaikeaa, vaikka harhauttajan harha-askelten seasta löytyy joskus helmiä.

Ankeuttajana en kuitenkaan pysty nauramaan jokaiselle vitsille (tosikko!). Vilkuilen kelloon, kun kolmatta kertaa jatketaan siitä ”Miten on tosi outoa ettei tätä vieläkään ole hoidettu…” Miks tää on tämmöistä -päivittelijät ovatkin rasittavimpia. Siis yleisvalittajaharhauttajat.

Entäpä ne, jotka rakastavat omaa ääntään ja pitävät pitkän puheenvuoron todeten lopulta omin sanoin juuri sen saman, mitä on vasta kaikkien muiden suulla sanottu? Erään organisaation palavereissa vellottiin tuntitolkulla keskusteluissa, jotka eivät vieneet milliäkään eteenpäin. Kuitenkin kyse oli valtavista rahoista, joiden käytöstä kokoonnuimme päättämään.

”Avoimin mielin tulevat kreiseilijät ovat palaverien herkkupaloja.”

Avoimin mielin tulevat kreiseilijät ovat palaverien herkkupaloja. Kreiseilijällä on iloksemme sen verran hyvä itsetunto, että hän heittää pöytään hämmentävimmät ehdotukset. Ne, joita muut eivät kehtaisi ääneen sanoa. Yhdeksän kymmenestä voi mennä metsään, mutta yksi hyvä riittää. Miellyttäjinä toimivat hännystelijät sen sijaan voisi jättää kokonaan kutsumatta. Nämä varman päälle pelaajat varttuivat kasvatusilmapiirissä, jossa tärkeintä oli pitää aikuiset tyytyväisinä, ei nostaa omaa päätään tai ääntään, sillä siitä sai näpeille.

Inhoan turhia palavereja mutta rakastan tiimityön tarjoamaa ajatusten ristivetoa erilaisten ihmisten seurassa. Asioita eteenpäin vievä, kuunteleva ilmapiiri takaa työyhteisön toimivuuden. Kun harhauttajan sumuiselta reitiltä on löytynyt uusi polku, kehun kitkatta kaveria, sillä hyvän palautteen antaminen on tärkeintä.

Nauran, vitsailen ja nautin muiden ihmisten jutuista, mutta kokousten tulisi pääsääntöisesti olla asiakeskeisiä ja aikaa säästäviä. Draamankirjoittamisen opein: jokaisen kohtauksen tarkoituksena on viedä tarinaa eteenpäin. Juuri nyt työskentelen työparina kaltaiseni kanssa. Palaveeraaminen ei koskaan ole mennyt yhtä tehokkaasti. Silti tiedämme jonkin verran myös toistemme yksityiselämästä.

Käsittämättömiä ovat minusta ziljoonat kasvottomat palaverit. Kaivakoon jokainen niin paljon nenäänsä kuin haluaa. Minusta ihmisten välisestä kommunikoinnista ei voida leikata pois ilmeiden ja eleiden tuomia sävyjä. Kuin jättäisi mausteet pois keitosta!

Miksi hukata aikaa palavereihin, joissa ihmiset surffailevat samalla netissä. Illallako työt sitten tehdään?

Marianna Stolbow

Marianna Stolbow on kirjailija ja kouluttaja, joka etsii vastausta kysymykseen,
mitä rakkaus on.

X