Kolumnit

Hyvä ja paha esikuva

Teksti: Sami Sykkö

Helsinkiläiseen taidegalleriaan saapui kaksi naista: toinen kuin pimeys, toinen kuin valo. Ja jos jatketaan runollisella linjalla, toinen oli musta, toinen valkoinen. Vähän siihen tapaan, että kun toinen kulkee maidon ohi, se happanee, mutta toisen seurassa sama neste muuttuu herkulliseksi kermaksi.

Hyvä ja paha esikuva

Alkoiko kiinnostaa? Hyvä, siinä tapauksessa tutustutaan ensin mustaan enkeliin.

Hän seisoi galleriassa yksin ja näytti myrkyn nielleeltä.

Eikä ilme muuttunut, kun hän tapasi vanhan tuttunsa. Päinvastoin, jos kuvaan lisäisi äänen, voisitte kuulla, kuinka hänen suustaan alkoi sujahdella puukko toisensa perään.

Viuh.

Taas me taiteen ystävät tapaamme, tuttava kuului sanovan iloisesti naiselle. Keskustelusta päätellen he olivat nähneet toisensa näyttelyn avajaisissa muutamaa päivää aikaisemmin.

Nainen ilmoitti käyvänsä harvoin tällaisissa tilaisuuksissa. Äänensävy antoi ymmärtää, että hän valikoi tarkasti arvoisensa tapahtumat – tuttava ilmeisesti hänen mielestään ei.

Mutta se oli vain alkulämmittelyä. Seuraavaksi nainen halusi arvioida paikallaolijoiden taidemakua, käytöstapoja, urapolkuja ja kampausten mallia sellaisen ihmisen varmuudella, joka ei taida usein katsoa peiliin.

Jostain syystä vastapuoli näytti suhtautuvan piikkeihin lempeän humoristisesti.

Avajaiset olivat värikäs tapahtuma, jossa virtasi kuohuva ja hiki. Paikalla oli taidemaailman vaikuttajia, mesenaatteja ja yksi kylähullukin.

Unohduin silti kuuntelemaan mustaa enkeliä, sillä hän oli ollut aikoinaan alansa arvostettu ammattilainen,  ja galleriassa kuulemani keskustelu oli aseistariisuvan kamala, suorastaan huvittava. Mielenkiintoa lisäsi epäilemättä se, että nainen oli työvuosiensa aikana takonut tulosta mutta myös tallonut alempiaan ja kävellyt ylempiensä yli.

Tiedättehän tyypit, jotka korkealle kohottuaan alkavat luulla olevansa korvaamattomia ja voivansa kohdella muita sen mukaisesti. Ja jos se suodaan heille, he jatkavat samalla tyylillä, kunnes ympärillä ei ole vapaaehtoisesti juuri ketään.

Sitä ongelmaa ei toki ollut pienessä galleriassa, jossa oli tuolla hetkellä ehkäpä pääkaupungin suurin väestötiheys.

Omassa seurueessamme pohdimme elämän kummallisuutta: vaikka tällaiset pomot löylyttäisivät alaisiaan vaivojaan säästämättä ja kohtelisivat kollegoitaan kuin ilmaa, jotkut haluavat silti olla heidän kaltaisiaan. Heistä voi tulla esikuvia, joiden haukkujen jälkeen kyyneleet pyyhitään ja tiukkaa luonnetta ihaillaan.

Tämänkin naisen työyhteisö kai kesti, mutta tekemisen kohde ei, ja lopulta se näkyi myös euroissa.

Taidegalleriassa suupielet kipusivat ylös, kun ihmiset ihailivat upeita maalauksia. Niiden äärellä aloin miettiä, millainen ihminen olisi hyvä esikuva.

Onko tärkeintä lahjakkuus? Ahkeruus? Menestys? Varakkuus? Anteliaisuus? Sivistys? Hyvä käytös? Vai ehkä röyhkeys, jos sen avulla saa aikaan tuloksia?

Ihmismielen ymmärtäminen ja käyttäytymispsykologian syväanalyysit eivät ole leipälajini, mutta silti mieleeni alkoi piirtyä kuva ihmisestä, joka sopisi muille malliksi. Ja juuri silloin sisään käveli illan tähti: näyttelyään pitävä taiteilija.

Väki puhkesi aplodeihin, ja hyvästä syystä. Näyttely oli fantastinen näyte tämän eläkeikään ehtineen maalarin taidoista, kokemuksen jalostamasta näkemyksestä ja ehtymättömästä luomisen ilosta. Mutta kyllä siinä taputettiin muullekin.

Kun nainen halasi vuoron perään avajaisvieraita, vaikutti siltä kuin halatut olisivat nousseet ilmaan. Niin riemukkaasti taiteilija vieraitaan syleili.

Samalla hän kyseli vieraidensa kuulumisia, kehui näiden vaatteita, kiitteli iloisesti lahjoista.

Taiteilijaa seuratessa valkeni: eikö tuossa nyt seisonut ihminen, josta kannattaisi ottaa mallia. Hän osaa ja jaksaa innostua omista töistään, mutta myös muista ihmisistä. Hän tietää arvonsa, mutta saa toiset tuntemaan itsensä yhtä arvokkaiksi. Hän on käyttänyt lahjansa hyvin ja viisaasti ja jaksanut ahertaa vuosikymmeneltä toiselle. Hän on jakanut siitä, mitä on itse saanut. Ja kun elämässä on ollut onni myötä ja kiitosta on satanut, kuten tänä iltana, tämä ihminen näyttää olevan siitä kiitollinen.

Ja eikös sitä sanota, että onnellisimmat ja menestyvimmät ihmiset ovat niitä, jotka osaavat olla kiitollisia. Sen sijaan mustaa enkeliä ei enää näkynyt.

Kuva: SKOY

X