Kolumnit

Juha Itkosen kolumni: Mitä tapahtuisi, jos meillä olisi vain kaupallisesti kannattavaa kulttuuria?

Jos kulttuurin tuet lopetettaisiin ja jäljelle jäisivät vain Ilkka Remeksen kirjat ja Juha Tapion levyt, miltä tulevaisuutemme näyttäisi? Kulttuuri on ekosysteemi, jossa kaupallista ja kannattamatonta ei voida erottaa ja jota ilman suomalaisuuden perusta murenee, Juha Itkonen kirjoittaa. 
Teksti: Juha Itkonen

”Urheilu on kaikille ja kulttuuri on pienen joukon ylituettu harrastus.” Tässä melko tyypillinen maistiainen palautteesta, jota olen saanut yrittäessäni puolustaa kulttuurin ja kulttuurialan ihmisten asemaa koronakriisin ja Veikkaus-voittovarojen vähenemisen aiheuttamassa järkyttävässä tupla-ahdingossa.

Mielipiteet hyväksyn, omasta mielestäni hölmötkin. Sen sijaan en voi sulattaa täydellisiä väärinkäsityksiä. Sellaiset on oikaistava, jotta ylipäätään pystymme keskustelemaan siitä, miksi ja millaisilla summilla kulttuuria pitää yhteisistä varoista rahoittaa.

”Jos kaikkien elinkeinojen pitäisi tulla toimeen kokonaan omillaan, meillä ei olisi maataloutta, lentoliikennettä tai telakkateollisuutta.”

Yritän siis ajatella kommentin kirjoittajan aivoilla. Veikkaan, että hän on nähnyt mielessään Kansallisoopperan esityksen. Koska hän ei itse käy oopperassa, hän ei halua sitä tukea. Kulttuuria, joka ei tule toimeen omillaan, ei muutenkaan tarvita. Reilu peli, hän ajattelee – siitäkin huolimatta, että jos kaikkien elinkeinojen pitäisi tulla toimeen kokonaan omillaan, meillä ei olisi täällä myöskään esimerkiksi maataloutta, lentoliikennettä tai telakkateol­lisuutta.

Mutta ehkä silti kaupallisesti menestyvä kulttuuri saa kirjoittajan mielestä olla olemassa. Ehkä hän itsekin käy joskus Juha Tapion konsertissa tai ainakin autoa ajaessaan avaa radion ja kuulee sieltä suosittua musiikkia. Hän lukee Ilkka Remeksen kirjan. Hän avaa television ja katsoo sieltä Putousta. Kyllä kansa tietää, mitä rakastaa ja tarvitsee.

Kenties tietääkin. Ongelma on vain siinä, ettei Juha Tapio ole syntynyt suoraan Hartwall Areenan lavalle. Ilman teatterikorkeakoulussa koulutettuja ja pienillä näyttämöillä harjaantuneita näyttelijöitä Putous olisi pelkkää amatöörien puuhastelua. Jos Suomessa olisi pelkästään Ilkka Remeksen kirjoja, ei meillä kyllä pian olisi niitäkään, sillä kirja-ala on ekosysteemi, jota pyörittää toimijoiden moninaisuus.

On yksinkertaisesti mahdotonta yrittää erottaa kaupallisesti elinvoimaista kulttuuria kannattamattomasta ja kuvitella, että edellinen jäisi jäljelle, jos vain jälkimmäisestä päästäisiin eroon. Munia saa vain, jos raaskii pitää kanoja. Jotkut munista osoittautuvat kultaisiksi.

Voi olla, että yliarvioin kommentin kirjoittajan kiinnostuksen. On juuri ja juuri mahdollista kuvitella ihminen, joka ei lue, kuuntele tai katso koskaan yhtään mitään, ainakaan mitään kotimaista. Kun hän haluaa rentoutua, hän avaa Netflixin ja katsoo sieltä amerikkalaisen sarjan. Sellaiset ovat hyviä ja laadukkaita eivätkä lopu maailmasta, vaikka Suomi ei käyttäisi oman surkean kulttuurielämänsä tukemiseen enää euroakaan.

Tällainenkin ihminen on silti sidoksissa kotimaiseen kulttuuriin. Kulttuuri ei nimittäin oikeasti ole mikään harrastus, ei pienen joukon eikä isomman. Kulttuuri on ilmaa ympärillämme. Me hengitämme sitä. Ja jos tämä ilma myrkyttyy, koko kansakunnan käy huonosti tavalla tai toisella.

”Jos kansakunta on kadottanut itsensä, hävittäjät eivät auta.”

Kulttuuria on se, että pidämme huolta kielestämme. Että lehtiä ja kirjoja ilmestyy ja ne leviävät kirjastoihin. Että kansalaisten lukutaito on riittävällä tasolla ja ihmiset osaavat erottaa faktat salaliittoteorioista. Muun muassa tästä me oikeasti puhumme, kun puhumme kulttuurista: sivistyksestä ja yhteiskuntarauhasta, koko Suomen ja suomalaisuuden perustasta. Maanpuolustuksestakin – siihen tarvitaan kyllä myös hävittäjiä, mutta jos kansakunta on kadottanut itsensä, hävittäjät eivät auta. Muihin puolustusmenoihin verrattuna mitättömien summien leikkaaminen vaikkapa juuri lukutaitotyöstä on kuin ampuisi itseänsä jalkaan.

Oikeasti urheilukin on kulttuuria. Pidän siitä. Jos nyt kuitenkin pysähdyn miettimään kommentin kirjoittajan esittämää ajatusta, pystyn mielestäni näkemään sen juuret.

Ei urheilu todellakaan ole kaikille: Suomessa elää valtava joukko ihmisiä, joita se ei kiinnosta lainkaan. Siitä huolimatta vaalimme hartaasti tällaista yhteisyyttä. Yleisradio lakkautti vuoden alussa viimeisenkin kymmenminuuttisen kirjallisuusohjelmansa, koska keskustelu kirjojen sisällöistä ei avautunut riittävän suurille ihmisjoukoille. Muistin tämän kesäkuussa jalkapallon EM-kisojen aikaan nähdessäni Yleisradion kanavilla kymmeniä tunteja ohjelmavirtaa, jossa jalkapallofanaatikot jauhoivat keskenään joukkueiden pelijärjestelmien hienouksista. Kuinka suurelle joukolle se avautui? Kaikille?

Oli se silti ihan kiinnostavaa, omastakin mielestäni. Kiinnostavia ovat asiat, joille annamme merkityksen. Miksi ihmeessä emme antaisi sitä oman kulttuurimme tuotteille? Miksi tästä pitää edes riidellä? Kysehän on koko Suomesta. Meistä kaikista, ihan jokaisesta. Tämä on tärkeää.

X