Kolumnit

Juha Itkosen kolumni: Tekoälyn on määrä vapauttaa meidät ajattelulta, mutta tekemään mitä?

Kun puhutaan tekoälyn avulla vapautumisesta, mielestäni olennainen kysymys jää aina esittämättä. Mihin me vapaudumme?

Teksti:
Juha Itkonen

Kun puhutaan tekoälyn avulla vapautumisesta, mielestäni olennainen kysymys jää aina esittämättä. Mihin me vapaudumme?

Kaksikymmentä vuotta sitten harkitsimme vaimoni kanssa laajakaistaliittymän avaamista. Siihen asti olin surffaillut netissä (mikä viehättävä, nyt jo antiikkinen ilmaus) ainoastaan töissä ja hoitanut sirisevällä puhelinmodeemillani vain pakolliset asiat.

Muutos pelotti. Jos voisin kotonakin harhautua lukemaan juttuja lempibändeistäni, pystyisinkö enää lainkaan kirjoittamaan? Olimmeko laskemassa käärmettä rauhaisaan paratiisiimme? Asioihin yleensä aina pragmaattisemmin suhtautuva vaimoni vakuutti minulle, ettei näin varmaankaan ollut.

Kestin laajakaistan. Ei pelkkä internet näin jälkikäteen ajatellen edes ollut mikään ihmismielelle mahdoton juttu.

”Kuin itseämme rauhoittaaksemme kutsumme niitä edelleen puhelimiksi, vaikka nimenomaan puhelimessa puhumisen älypuhelimet ovat monen muun asian ohella lähestulkoon tappaneet.”

Hankalaksi homma meni, kun tietokoneet kutistuivat pöytäkoneista ihmiskäteen mahtuviksi. Kuin itseämme rauhoittaaksemme kutsumme niitä edelleen puhelimiksi, vaikka nimenomaan puhelimessa puhumisen älypuhelimet ovat monen muun asian ohella lähestulkoon tappaneet. Tilalle olemme toki saaneet uusia, muun muassa sosiaalisen median, mutta maksaisin melkoisia summia 20 vuoden takaisesta keskittymiskyvystäni.

Seuraava askel on sitten tekoäly. Tutustuin ChatGPT:hen ensimmäisen kerran kuluvan vuoden ensimmäisillä tunneilla, uudenvuodenjuhlien hilpeissä tunnelmissa. Sen jälkeen olenkin törmännyt jatkuvasti juttuihin tämän ihmismielen luoman taidonnäytteen viitoittamasta tulevaisuudesta.

Jos nämä nyt ovat ne kuuluisat viimeiset sanat, niin tässä ne ovat: kirjailijana en ole huolissani. Taitavammaksi kehittynyt tekoäly saattaa kyllä joskus pystyä tuottamaan kohtuullisen uskottavan imitaation Juha Itkosen romaanista, mutta ei sellaista kirjaa, joka menisi läpi Juha Itkosen romaaneista kiinnostuneilta. Lukijat kyllä huomaavat, onko teoksessa sydäntä ja tunnetta – siis ihmistä ikuisesti kiinnostavia inhimillisiä ominaisuuksia, jotka tekoälyltä puuttuu.

Mitä tulee joihinkin muihin kirjoittamiini teksteihin, en uskalla olla yhtä varma. Olen kirjoittanut ammatikseni neljännesvuosisadan, eikä jokainen lauseeni ole ollut kuolematon. Huomaan välillä itsekin toistavani moneen kertaan toistettuja ajatuksia, joko omina pitämiäni tai joidenkin toisten. Juuri tällaisten niin sanottujen rutiinitekstien kirjoittamisesta tekoälyn luvataan meidät vapauttavan.

En ole haltioissani. Kirjoittaminen on aina ajattelua – silloinkin, kun ajatukset ovat tuttuja ja jälki keskinkertaista. Jopa copy- ja paste-toimintoja käytellessään joutuu ajattelemaan, jotta saa aikaan järjellisen kokonaisuuden.

”Toisin sanoen tekoälyn on määrä vapauttaa meidät ajattelulta. Karmiva ajatus.”

Toisin sanoen tekoälyn on määrä vapauttaa meidät ajattelulta. Karmiva ajatus. Väite siitä, että ajatustilaa näin vapautuisi entistä nerokkaammille ja luovemmille ajatuksille, taas tuntuu yltiöoptimistiselta. Ajattelu on työtä. Heikko ajatus avaa tien uuteen ja parempaan. Kirjoittaessaankin lantaa on vain jaksettava lapioida, jos aikoo löytää satunnaisen timantin.

Teknologisen kehityksen ikuinen ja ymmärrettävä johtoajatus on tehdä ihmiselämästä aina vain helpompaa ja mukavampaa. Mutta missä menee raja, ja onko se jo ylitetty? Jotainhan on pakko olla pielessä, jos ennennäkemättömän helpossa ja vaivattomassa elämässämme olemme uupuneempia kuin ikinä ennen.

En syytä uupuneita. Syytän teknologiaa. Ja vaikka teknologiapessismi onkin tympeää, suurempana vaarana pidän sokeaa teknologiauskoa, joka Suomessa elää edelleen vahvana.

Ehkä se johtuu nuoresta kulttuuristamme. Ehkä siitä, että insinöörimme kehittivät Nokian. Mutta jostain syystä täältä puuttuvat jarrut, kohti huikeaa tulevaisuutta syöksytään lainkaan miettimättä. Niinpä esimerkiksi oma esikoiseni käy nyt koko lukionsa täysin digitaalisin oppimateriaalien vailla minkäänlaista etukäteisharkintaa siitä, miten näin iso muutos mahdollisesti vaikuttaa nuorten ihmisten oppimiseen. Pelkään pahoin, että tekoälyn kanssa aiotaan toimia täällä samoin.

Kun puhutaan siitä tekoälyn avulla vapautumisesta, mielestäni olennainen kysymys jää aina esittämättä. Mihin me vapaudumme? Ratkaisemaan ilmastokriisin vai roikkumaan entistä tiiviimmin Tiktokissa ja Twitterissä?

Ikävä kyllä tähänastinen näyttö viittaa jälkimmäiseen. Kun algoritmit vievät, ihminen vikisee.

Juha Itkonen

Juha Itkonen on kirjailija ja perheenisä, joka yrittää muistaa huomata ihmeet ympärillään. Anna Juhalle palautetta: juha.itkonen@icloud.com

X