Juha Itkosen kolumni: Vallankumouksen keskellä – miten reseptejä pitäisi muuttaa, vai pitäisikö niitä?

Pidän silti kiinni siitä, että teoksen lukeminen ja sen kuunteleminen äänikirjana eivät ole täsmälleen sama asia. Lukeminen ja kuunteleminen ovat yksinkertaisesti erilaisia kognitiivisia prosesseja, Juha Itkonen kirjoittaa.

”Mä luen parhaillaan sun kirjaa. Tai siis kuuntelen.” Kun viime syksynä julkaisin romaanin, huomasin konkreettisesti kirjallisuuden käyttötottumusten hämmästyttävän nopean muutoksen. Tapasin tietysti edelleen lukijoitakin, mutta kuuntelijoiksi ilmoittautuneita tuntui olevan yhtä paljon.

Olin tietysti ilahtunut siitä, että kirjani kiinnosti. Pari kuuntelijaa kuitenkin valitti, ettei ollut pysynyt kärryillä tapahtumissa. Kuulin myös näkemyksiä äänikirjan lukijasta, sekä positiivisia että negatiivisia. Ihmisäänillä nyt on tapana jakaa mielipiteitä, ja saman tekstin voi lukea ääneen monin eri tavoin ja erilaisin painotuksin.

Huomasin hivenen harmistuvani. Tunsin saavani henkilökohtaista palautetta asioista, joihin en voinut vaikuttaa. Ensinnäkin olin varma siitä, että kärryillä olisi pysynyt, jos kirjan olisi lukenut. En myöskään ole lukenut kirjaani äänikirjaksi itse enkä ollut läsnä studiossa, kun sitä luettiin. Tekstimuotoiseen teokseeni, oli se sitten sähköinen tai painettu, minulla on sataprosenttinen kontrolli ja koen siksi olevani siitä sataprosenttisesti vastuussa. Romaanini äänikirjaversiosta en ole. Ero on tekijän kannalta merkittävä.

Äänikirjojen ystävät, pyydän, älkää loukkaantuko. Nämä ajatukseni eivät ole suunnattu ketään vastaan. Ne ovat vain kirjailijan, kirjallisuuden alan yksinäisen alkutuottajan, ajatuksia auditiivisen vallankumouksen keskellä.

”Olen itse sielultani syvästi lukija.”

On selvää, että siinä on paljon hyviä puolia. Olen itse sielultani syvästi lukija, lukeminen on lapsesta asti ollut minulle helppoa ja mieluisaa, mutta kaikille se ei ole. Audiomuoto madaltaa kynnystä kirjallisuuden maailmaan. Monet ahkerat lukijat puolestaan ovat siirtyneet sujuvasti sekakäyttöön: kuunnella voi myös tilanteissa, joissa lukeminen on mahdotonta. Kirjat ovat entistä enemmän läsnä erilaisissa tilanteissa ihmisten arjessa, heidän elämänsä keskellä. Se on hienoa.

Pidän silti kiinni siitä, että teoksen lukeminen ja sen kuunteleminen äänikirjana eivät ole täsmälleen sama asia. Lukeminen ja kuunteleminen ovat yksinkertaisesti erilaisia kognitiivisia prosesseja.

Pidän lukemisessa siitä, että tunnen hallitsevani tekstiä. Kuunneltuna kirja tuntuu vyöryvän korviini, kun taas lukiessani voin käännellä sivuja, hidastaa tai kiihdyttää, halutessani palata ja kerrata. Lukiessani hahmotan paremmin kerronnalliset ratkaisut ja lauseiden nyanssit, kaikki pienet valinnat, joista erityisesti kaunokirjallisuus rakentuu. Lukeminen on askelen lähempänä kirjoittamista kuin kuunteleminen, mikä varmaan osittain selittää rakkauteni siihen.

Ei kai ole mitenkään ihmeellistä, että näin äkillisessä muutoksessa juuri kirjailijat ovat kiintyneitä kirjoitettuun tekstiin. Sellaista kuitenkin olemme tottuneet tekemään, ja harjaantuneet siinä toimessa. Miten vaikkapa kokit mahtaisivat reagoida, jos puolet asiakaskunnasta yhtäkkiä alkaisi nauttia annoksensa aiemmasta poikkeavalla tavalla? Luultavasti heitäkin hämmentäisi. Miten reseptejä pitäisi muuttaa, vai pitäisikö niitä? Miten ihmeessä tässä nyt näin pääsi käymään?

Mielestäni ymmärrettävästä muutosvastarinnastani huolimatta olen samaan aikaan utelias. Äänikirjapalveluiden kuukausimaksullinen ansaintamalli on kirjailijoiden toimeentulon kannalta vaikea, mutta sisällöllisesti murros avaa myös mahdollisuuksia.

”Sen voin sanoa, että näinä aikoina on jännittävää olla kirjailija.”

Esimerkiksi uudesta käy vaikkapa Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot. Kahden näyttelijän tulkitsema kokonaan dialogista koostuva teksti on lähempänä näytelmää kuin kirjaa. Siis oikeastaan kuunnelma, tosin ilman äänisuunnittelua, ja toimii tietenkin nimenomaan audiona. Koska teatteri on huomattavasti kalliimpi laji ja näyttämölle pääsy vaikeaa, en ihmettelisi, vaikka äänikirjapalveluihin ilmestyisi tulevaisuudessa enemmänkin draamaan kallistuvaa sisältöä.

Luulen, että äänikirja ja kirjoitettu kirja kulkevat tulevaisuudessa entistä enemmän omia polkujaan. Painetun kirjan katoamiseen en usko, käyttöliittymä on liian hyvä ja lisäksi täydellistä vastapainoa nykyajan digiähkylle. Mutta sen voin sanoa, että näinä aikoina on jännittävää olla kirjailija. Oman toiminnan tulevaisuus ei ole koskaan tuntunut yhtä tuntemattomalta.