Jyrki Lehtola: Kaikki läskit nauravat

Hei sinä tanakka ihmispolo, sinua taitaa naurattaa siellä tämäkin virke, koska olet tanakka, ja tanakat ovat tunnetusti nauravaisia ihmisiä!

Hei hesalainen, älä nyt suhtaudu niin ylimielisesti, vaikka siinä ”sporassa” kuulokkeet korvilla istutkin!

Hämäläinen, olisiko mahdollista saada hieman nopeampaa palvelua, vanhenin juuri vuoden!

Karjalainen, olisiko mahdollista olla edes hetki hiljaa, mun pääni hajoaa!

Maalainen, onko pakko olla niin kiero?

Kaupunkilainen, älä ole niin itseäsi täynnä!

Mies, koitapa joskus olla ajattelematta muuta kuin seksiä!

Nainen, mitä siinä peiliin tuijotat, maailmassa on hei muutakin kuin ulkonäkösi!

Edellä oli esimerkkejä siitä, miten ihmisistä ei saa ajatella. Me olemme kaikki yksilöitä, niin hyvässä ja pahassa, eikä tanakka ole iloinen siksi, että on tanakka, vaan siksi että sattuu olemaan iloinen.

Taannoin puhuin puhelimessa erään kollegani kanssa. Olimme päättäneet olla hieman ressuja. Työprojektissa ei kaikki sujunut toiveidemme mukaisesti, ja olimme joutuneet mielestämme sivuraiteelle.

Koska olemme kohteliaita, valistuneita herrasmiehiä, kaartelimme asian ympärillä, kunnes lopulta päätin rohkaistua ja mumisin, että ”tää klisee, tää niinku klisee naisista, jotka niinku työpaikalla juonittelee selän takana, mä en niinku haluais uskoa siihen, mut…”. En onneksi joutunut tunkeutumaan syvemmälle epäkorrektien väitelauseiden viidakkoon, kun kollega keskeytti: ”Joo, joo, mäkään en uskonut siihen stereotypiaan, en siis haluais uskoa siihen, mutta nää naiset…”.

Lopetimme puhelun kiusaantuneina. Olimme vihjailleet lattean sukupuolisen stereotypian olemassaolosta ja häpesimme, että olimme edes hetken tulkinneet naisten negatiiviset luonteenpiirteet sukupuolisiksi ominaisuuksiksi sen sijaan, että olisimme vain tyytyneet puhumaan ylienergisistä kiipijöistä yksilöinä.

Jotkut stereotypiat ovat käyttökelpoisia ja hupaisia, mutta kun ne liittyvät sukupuoleen, ammattiin, koulutukseen tai asuinpaikkaan, ne muuttuvat helposti vaarallisiksi.

Tällaisia stereotypioita on tullut huolestuttavan paljon esille nykyisessä pakolaiskeskustelussa, jossa rasismi on sälytetty huonosti koulutetun, työttömyydestä kärsivän maalaismiehen ominaisuudeksi.

Meidän pitäisi olla valistunut, tasa-arvoinen kansakunta, joka ei sorru helppoihin yleistyksiin, mutta niihin törmää edelleen liki päivittäin, niin kuin mekin melkein törmäsimme kollegani kanssa.

Parin viikon sisällä olen saanut kuulla muun muassa maalaisesta, joka velotti liikaa polttopuista (koska oli maalainen ja ostaja kaupunkilainen); naisesta, joka oli pahantuulinen (koska kuukautiset); tummaihoisesta miehestä, jossa oli ”jotain epäilyttävää”, koska hän ”istui autossa” (muiden autossa lastaan jalkapallotreeneistä odottavien miesten lailla) ja tyhmästä teinistä, jonka tyhmyyttä perusteltiin sillä, että hän ”meikkaa liikaa”.

Liian usein stereotypiat ovat ankean negatiivisia. Siksi olen viime aikoina yrittänyt kehitellä kokemuksieni perusteella positiivisia yleistyksiä.

Viimeisin niistä on ”kaikki maalaiset ovat ystävällisiä ja haluavat auttaa”.

Hiihtolomalla kesäasunnoltamme katkesivat sähköt. Kun kaikki sulakkeet oli vaihdettu liian monta kertaa ja sähkönjakeluyhtiö kertoi olevansa syytön, soitimme paikalliseen 24/7-päivystävään sähköliikkeeseen.

Ystävällinen sähkömies esitti tukun kysymyksiä ja lopuksi pahoitteli, että ”aattelin ekana, että voisin ratkaista tän ongelman puhelimessa, niin ei tulisi teillekään maksua mun käynnistä, mutta nyt näyttää siltä, että joudun saapumaan paikalle”.

Sähkömies saapui nopeasti 40 kilometrin päästä, tutki, löysi vian ja korjasi sen. Aikaa oli matkoineen kulunut parisen tuntia. Sähkömies pahoitteli, että aikaa oli mennyt niinkin kauan, ”nopeammin mun olis pitänyt tulla, mut kun olin liiterissä, kun soititte”.

Ja siksi kaikki maalaiset ovat ystävällisiä ja haluavat auttaa.