Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtolan kolumni: Lapset avartavat ajatteluamme paremmin kuin me lastemme ajattelua

”Olisiko aika taas olla hieman tuohtuneita siitä, millaisia nuoret ja lapset nykyään ovat?” pohtii Jyrki Lehtola kolumnissaan.
19.7.2018 Teksti: Jyrki Lehtola

Äiti katsoi perheen nuorimmaisen kanssa televisiosta Suffragette-elokuvaa. Aluksi pahaan maailmaan törmännyt 11-vuotias kauhisteli naisten äänioikeutta vastustaneiden miesten toimintaa. Hetken asiaa pohdittuaan hän totesi lakonisesti: ”Ei silti voi ajatella, että tuo on vain niiden miesten vika. Heidät on kasvatettu tuolla tavalla.”

Lapsi hei, voisitko osallistua suhteellisuudentajusi kanssa aikuisten keskusteluihin sosiaalisessa mediassa?

Olisiko aika taas olla hieman tuohtuneita siitä, millaisia nuoret ja lapset nykyään ovat?

Ainakin mediassa on tarpeen käsitellä aihetta säännöllisin väliajoin, ja onneksi toimittaja löytää puhelimen päästä helposti muutaman kasvatuksen asiantuntijan, joiden kanssa voi pohtia, mitä tehdä uudelle, vinoon kasvaneelle sukupolvelle.

Nykylapset eivät osaa lypsää lehmiä. Ne eivät tiedä mitään heinäseipäistä. Suomen kielen ne ovat pilanneet muuttamalla sen kasaksi sekakielisiä lyhenteitä, joita ei kukaan ymmärrä. Ne pelaavat tietokonepelejä, vaikka hyllyssä olisivat odottamassa venäläisen kirjallisuuden klassikot. Jos ne eivät pelaa tietokonepelejä, ne ovat liimanneet älypuhelimen sormiinsa, jolloin ne eivät koskaan ole paikalla siellä missä ovat, vaan jatkuvasti jossain muualla, paremmassa virtuaalisessa seurassa eri viestintävälineidensä kautta. Kamera niillä on puhelimessa vain sitä varten, että ne voivat ottaa kuvia itsestään.

Me aikuiset tunnemme onneksi hyvin kasvatusvastuumme paheksuntamme keskellä. Se tiivistyy siihen, että jonkin laitteemme takaa käskemme lapsen lopettaa oman laitteensa räplääminen. ”Sulje se puhelin ja lue kirja!” on sekä usein toistuva että äärimmäisen vähän motivoiva ohje lapselle.

Omaa laitetta räplätessämme me osallistumme keskustelupalveluissamme tuntemattomien ja tuttujen kanssa keskusteluihin, joihin emme osallistuisi, jos olisimme lapsia ja tietäisimme asiat selkeämmin emmekä olisi niin ylpeitä siitä, että meillä on mielipide.

Perheen pienin selasi kirjastossa kirjaa Erilainen perhe. ”Millä tavoin erilainen?” ihmetteli lapsi. Lapsen koulussa oli yksinhuoltajavanhempia; kotiaan vuoroviikoin vaihtelevia vanhempia; erilaisia kulttuureja edustavia vanhempia; vanhempia, jotka olivat samaa sukupuolta. Lapsi ei ymmärtänyt ajatusta, että jotain perhettä voisi pitää normaalimpana kuin jotain toista, koska kaikki ovat erilaisia omalla tavallaan kuitenkin.

Me aikuiset keskustelemme ruutujemme ääressä kiihkeästi myös ihonväristä, erilaisuudesta ja rasismista. Lapset eivät ole syntyjään rasisteja, mutta heistä voi kasvattaa sellaisia, jos aikuinen vain on kyllin sinnikäs ja ylpeä omista mielipiteistään.

Tyttärelläni on useita maahanmuuttajataustaisia ystäviä, jotka eivät asu Eiranrannassa, vaan niillä Itä-Helsingin alueilla, joilla aikuiset pelottelevat toisiaan. Kerran sukujuhlissa eräs sukulainen havahtui tyttäreni ystäväpiiriin, kauhistui ja neuvoi tytärtäni hankkimaan ”sellaisen kyynelkaasusumuttimen”, koska maahanmuuttajista ei koskaan tiedä, milloin he hyökkäävät päälle. Tyttäreni katsoi sukulaista kärsivänä ja kysyi: ”Otatko säkin mukaan kyynelkaasusumuttimen, kun tapaat ystäviäsi?”

Lapset avartavat ajatteluamme paremmin kuin me lastemme ajattelua.

Viime kesänä ajoimme 400 kilometrin matkan ystäväperheen mökille. Päästyämme illansuussa perille halusin vain istua puutarhatuolissa ja juoda itseni kanssa kilpaa viiniä.

Ystäväperheen 6-vuotiaalla tytöllä oli kuitenkin suunnitelma, että menisimme kaikki rannalle. Kun hän ilmoitti siitä muille aikuisille, nämä vilkaisivat minua hyväilemässä viinipulloja ja epäilivät, että tuota vanhusta et millään tule saamaan rannalle. Tyttö ilmoitti itsevarmasti: ”Voi se on maailman helpointa!”

Seuraavaksi tyttö jo leperteli minulle niin kuin liioittelisi omaa haavoittuvaa, herkkää lapseuttaan, minkä jälkeen seisoinkin rannalla ilman viinilasiani. Lapset iloitsivat ja uivat, kauniilta näytti, 6-vuotias tiesi taas umpimielistä aikuista paremmin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme