Jyrki Lehtola 23.3.2017

Jyrki Lehtolan kolumni: Miten meistä tuli ihmisiä, jotka ylpeilevät yliherkkyydellään?

Teksti: Jyrki Lehtola

Vuosi vuodelta ymmärrän maailmaa yhä vähemmän. Osittain ymmärrykseni väheneminen johtuu ikävuosistani. Yhä useammin valitsen mukavuuden ja huomaan, ettei esimerkiksi jokaiseen teinien tekemään uutuuslevyyn tarvitsekaan perehtyä. Osittain ymmärrykseni väheneminen johtuu siitä, että maailma muuttui nopeasti ja jämähdin 1980-luvulle istuskelemaan vanhojen, muiden hylkäämien arvojen kanssa.

En ymmärrä KonMaria. Siivouksen ja sisustamisen ymmärrän kodin muuntelun mielekkyytenä, mutta KonMari vie asumisen aivan uudelle narsismin asteelle.

KonMarissa luovutaan turhista tavaroista ja nostetaan jäljelle jääneet tavarat korkeammalle fetisoinnin tasolle. Eräässä lukemassani KonMari-lainauksessa laatikkoon viikattuja vaatteita siliteltiin ja niille juteltiin, ja tätä pidettiin normaalina vaatesuhteena. Toisessa konmarittaja kertoi ottaneensa töistä lomaa, jotta ehtisi sekoilla tavaroidensa kanssa täyspäiväisesti. Kolmas konmarittaja oli saanut kotinsa mieleiseensä KonMari-kuntoon, kunnes oli alkanut tuijottaa yhä tuskastuneempana perhettään, joka pilasi uuden järjestyksen.

Miten tavaroista luopumisesta tuli teko, jonka seurauksena tavarat saivat vallan aivan uudella tavalla? Luopuminen on toisinaan tyydyttävää, mutta kodin rakentaminen oppikirjan mukaan ei kuulosta kodikkaalta.

En ymmärrä ihmisten välisiä keskusteluja, ainakaan sosiaalisessa mediassa. Tietyissä keskusteluryhmissä käytetään kirjainyhdistelmiä ”tw” (trigger warning) ja ”ct” (content warning), joilla varoitetaan, että kirjainyhdistelmän jälkeen tuleva sisältö voi järkyttää herkimpien mieltä. Eräässä keskustelussa tuo sisältö oli sanat ”juoppo raitiovaunussa”. Miten meistä tuli ihmisiä, jotka ylpeilevät yliherkkyydellään, kun joskus kasvamisen ydin oli siinä, että oppii kestämään ikäviäkin asioita?

Sama ilmiö tulee esiin lehtien testeissä, joiden avulla voi selvittää, onko oma lapsi erityisherkkä. Jos poolopaidan kaulus vaivaa lasta, hän saattaa olla erityisherkkä.

Mutta eivätkö kaikki lapset ole herkkiä, herkkyys vain ilmaistaan eri tavoin? Kovasti toivoisi vanhemman ymmärtävän lastaan ilman testejäkin.

En ymmärrä, miksi omasta kehosta tehdään liioittelun alttari. Katselin helsinkiläisessä ostoskeskuksessa ympärilleni ja huomasin, että melkein puolet naisista oli leikattu sellaisiksi, ettei heitä voinut kuvailla muilla sanoilla kuin ”väärin leikattu”. Kauneuskirurgia on tarpeellinen kirurgian laji esimerkiksi onnettomuuksien jälkeen. Virheitä tai vanhenemisen jälkiä saa toki peittää, mutta kun kauneuskirurgiassa astutaan liioittelun tielle, herää kysymys, että mihin on kadonnut lääkärin, oman itsen, perheen tai puolison vastuu sanoa ”ei, ei, ei, toi ei ole enää suu, vaan kraateri”.

En ymmärrä selfieitä, kymmeniä selfieitä, satoja selfieitä. Miten niin niissä ei kerrota vain kahdesta asiasta: pelottavaksi kasvaneesta minäkeskeisyydestä sekä yksinäisyydestä, ja vielä ylpeinä?

En ymmärrä nykydieettejä. Milloin normaali arki muuttui niin sisällyksettömäksi, että siihen pitää saada merkityksiä rajoittamalla omia nautintoja mahdollisimman monimutkaisilla, usein laskutoimituksia vaativilla tavoilla? Vuosikymmeniä yritimme täällä pitää itsemme hengissä viljelemällä absurdeissa olosuhteissa maata, ja nyt me olemme päättäneet ylpeinä luopua viljan syönnistä tunteaksemme itsemme ihmisiksi, jotka itsensä sijasta löysivät vian viljasta.

Jotain tapahtui kymmenisen vuotta sitten. Sitä ennen elimme harmaassa maailmassa, johon silloin tällöin ilmestyi valon pilkahduksia: puhdas ensilumi, kevätauringon ensimmäinen pilkahdus, rakastuminen, lapsen nauru, tuntemattoman osoittama kiltteys, hyvä hetki keskellä arkea.

Muuten oli harmaata, ja harmaa oli hyvä. Sitä kutsuttiin arjeksi. Siinä herättiin, mentiin töihin, tultiin kotiin ja yritettiin pitää oma itse sekä läheiset elossa ja jossain määrin onnellisina. Liioittelua pidettiin silloin liioitteluna, ei tapana elää.

Vähään aikaan tuo harmaa ei ole enää kelvannut. Me olemme muuttaneet ääripäihin, mustaan ja valkoiseen, ja olemme siitä vähän liian ylpeitä.

Kommentit (19)

Jos tarkoitat ”setä miehellä ” Jyrki Lehtolaa, niin ihan kyllä täyttä asiaa hän kirjoitti. Nykypäivässä monikin asia on vähän pielessä. Toivoisi enempi asiaa ja suoraa puhetta. Nykyään kun ”ei juuri mitään saa sanoa suoraan”, kaikki ovat niin herkkiä. Ja sitten kun puhutaan, niin puheen aiheet ovat liian usein turhankin turhempia..




0



0

Ilkeästi sanottuna tekisi mieli kysyä, että milloin meistä tuli ihmisiä, jotka ylpeilevät sillä, että ovat vähän mulkvisteja eivätkä hevin ymmärrä muita ihmisiä? Yliherkkyydessähän on kyse paljolti ihmisen vahvuudesta tunnistaa tunteita ja asioita, jotka muilta jäävät huomaamatta. Tässä se on käännetty ”heikkoudeksi”, jolla ylpeillään. Minusta ihmisellä pitää olla kohtalaisen narsistinen ajatuksenjuoksu, jotta voi päästyä tuollaiseen lopputulokseen ja on hyvin ilmeistä, että kirjoitta ei ”kärsi” minkään laatuisesta herkkyydestä. Meitä ihmisiä on kaikissa eri harmaan eri sävyissä, on myös mustia ja valkoisia, eikä kai ole tarkoitus niitä värejä ihmisistä kitkeä pois vaan antaa kaikkien värien kukoistaa. Ennenhän näitä ”heikkouksia” on lapsista kitketty kovallakin kädellä, ei ole poika saanut itkeä eikä tyttö kieltäytyä. Sitä taakkaa on siirretty jo monta sukupolvea ja kun näkee millaisia traumoja se on monille aiheuttanut niin eiköhän voitaisi ylpeillä sillä, että annetaan toistemme olla ihan sellaisia kuin olemme.

Samaa mieltä olen siitä, että elämän sisältö ei saisi olla milloin mitäkin ismejä vaikka ihmismieli on kovin taipuvainen ollut niiden perässä menemään. On ollut Beatlesiä, hippejä, natseja, punk-liikettä ja vaikka mitä. On hurahdettu aerobiciin, tangoon, discoon, milloin mihinkin aatteeseen tai ideologiaan. Mitä vähemmän ihmisen pitää käyttää aikaa omaan selviämiseen elämästään, ruuan hankintaan ja oman asumuksen ylläpitoon, sitä enemmän on aikaa fokusoida se jonnekkin muualle. Osuvasti kerrot että et tätä ymmärrä. Ei ymmärrä moni muukaan, mutta sen sijaan, että ihmisiä syyllistää siitä, että he tekevät mitä yhteiskunta ”pistää” heidät tekemään, voitaisiin miettiä keinoja miten sieltä näyttöjen ja ruutujen takaa päästäisiin kiinni takaisin oikeaan elämään, tekemään merkityksellisiä asioita. Mitä enemmän arkeemme tulee älyä ja robotteja, tulee ismien voittokulku jatkumaan. Ihminen tarvitsee virikkeitä ja ajateltavaa, tekemistä ja haasteita ja ne vastaavat siihen huutoon.




0



0

Olipa tässä kaksi hyvää kirjoitusta ja kumpikin täyttä asiaa. Näiden välistä löytyy mielestäni se harmaa alue, jota elämäksi kutsutaan. Näiden mielipiteiden välistä löytyy myös sellaiset asiat kuin ymmärrys erilaisuuden sietäminen ja vallitseviin olosuhteisiin kasvaminen vähitellen. Minulla on mielestäni jalat maassa monessa suhteessa, mutta erityislapsia n.40 vuotta työkseni opettaneena voin sanoa ihan varmasti että herkkyyden asteita on monenlaisia. On muistettava se miten myös neurologiset poikkeamat tuolla aivoissamme saavat ne toimimaan eri tavalla kuin silloin kun olemme ”normaaleja” Aistipoikkeamien ymmärtäminen ei merkitse sitä että ymmärtäisimme jotenkin liikaa. Monelle ne ovat olemassaolevia koko elämään olemiseen ja hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Silloin kun oivaltaa mistä on kysymys, voi ymmärtää miten voidaan totuttaa vähitellen erilaisten asioiden sietämiseen ja niiden kanssa elämiseen. Kaikkea ei tietenkään voida poistaa tai muuttaa, eikä ole tarpeenkaan. Tietynlainen herkkyys on rikkaus ihmisessä, mutta sitä voi myös usein ”hoitaa” niin että se ei hallitse ja elämästä tulee ”tavallisempaa.” Toivon että ei koskaan palata siihen ajattelumalliin, joka oli vallitseva lapsuudessani: ”Ei ne villasukkahousut ketään normaalia ihmistä kutita, vedä vaan jalkaas ne ja ala mennä pihalle”




0



0

Käsittääkseni kirjoittaja ei ilkeile herkkyydestä -ei sen eri muodoista, vaan niiden liioittelusta. Olla ”tavis” ja siitä huolimatta tyytyväinen tasapaksuun elämäänsä vähäisine ongelmineen ilman mittareita,kursseja,diettejä ja muiden laatimia elämäntapaohjeita. Eri asia silloin, kun ongelmat todellisia, ei mutu-tietoa tai vähemmän somekelpoisia (ketä kiinnostaa).




0



0

Hyvä kirjoitus asiousta, joihin nykyihmuset on mukaan laumoissa narutettu.
Omat aivot narikkaan ja Ismien ja Somen perässä hiihtämään, jotta olisi ns. Ajassa mukana.
Pääasia,ettei erotu liiaksi laumasta. Oman itsensä hukkaaminen muiden antamien ohjeiden mukana.
Elä ja tee näin niin olet hyväksytty.
Mitä jos päätätkin tehdä ja elää omien halujesi ja toiveidesi mukaan?
Löytää omat onnellisuuteesi johtavat asiat ihan itse ja toteuttaa niitä.
Perässähiihtäjät ei uskalla,eivät osaa muuta kuin kopioida, syrjäytymisen pelossa sanoa kaiken maailman hömpötyksille Ei kiinnosta, teen ihan omat päätökseni,miten elän ihan itse.




0



0

Tykkäsin.
Ne jotka osaavat hakea itselle empatiaa ja huomiota ja sääliä, voivat toiselle värvätä 11 vuotta järjestäytynyttä vainoa. Addiktionasn vihanlietsonta ja takanapäin mamipulointi.

Järjestäytynyt vaino
-vihan systemaattinen lietsominen kohteen elämän joka alueelle
-yksityisyyden rikkominen rikollisesti jolloin kohteesta tulee lainsuojaton eikä kukaan halua häntä auttaa
-valheiden systemaattinen levittely
-värvääjien värvääminen näihin kaikkiin
-tahallinen suunnitelmallinen vakava vahingoittaminen isolla porukalla
-lavastukset
-kohteen elämän seurailu ja levittäminen
Mielellään nämä pomot myös kontrolloivat muiden kirjoittelua eli manipuloivat sadistipomot hakeutuvat moden tai yp:n tehtäviin ja palkkatrolleiksi.
Esim sanomalle.




0



0

Tykkäsin.
Ne jotka osaavat hakea itselle empatiaa ja huomiota ja sääliä, voivat toiselle värvätä 11 vuotta järjestäytynyttä vainoa. Addiktionasn vihanlietsonta ja takanapäin mamipulointi.

Järjestäytynyt vaino

-vihan systemaattinen lietsominen kohteen elämän joka alueelle
-yksityisyyden rikkominen rikollisesti jolloin kohteesta tulee lainsuojaton eikä kukaan halua häntä auttaa
-valheiden systemaattinen levittely
-värvääjien värvääminen näihin kaikkiin
-tahallinen suunnitelmallinen vakava vahingoittaminen isolla porukalla
-lavastukset
-kohteen elämän seurailu ja levittäminen

Mielellään nämä pomot myös kontrolloivat muiden kirjoittelua eli manipuloivat sadistipomot hakeutuvat moden tai yp:n tehtäviin ja palkkatrolleiksi.
Esim sanomalle palkatuksi trolliksi jolloin aloitetaan vauvalle juttuja joihin itse keksitään lööperiä jonka jälkeen sama juttu iltasanomiin.




0



0

Se jokin joka tapahtui kymmenisen vuotta sitten oli netin lopullinen läpimurto ja älypuhelimet.

Tuo jokin on massiivisin sosiaalinen muutos, jonka mikään sukupolvi on koskaan kokenut. Noin nopea muutos ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ajaa ihmiset aivan pihalle – siis ne jotka ovat läpikäyneet sen muutoksen. 2000-luvulla syntyneet imevät muuttuneen maailman jo äidinmaidossa, joten on mahdotonta sanoa millaiseksi maailma muuttuu kun me yli kaksikymppiset siirrymme sekopäisinä vähemmistöön ja poistumme kuvioista.

Voi toki olla että ihmiskunta tästäkin selviää. Tai sitten ei.




0



0

Miulla oli mukava lapsuus hyvässä perheessä, ja en oikein ollut varautunut lähtemään pesästä. Toisinsanoen en ollut halukas ottamaan harteilleni sitä vastuuta, mikä siinä vaiheessa olisi pitänyt.

Tämä on kai kasvatuksessa tärkeä kysymys, miten lapsista kasvatetaan aikuisia, jotka tuntevat itseilmaisun vapautta SEKÄ yhteistä vastuuta.

Pari mielenkiintoista videota aihetta sivuten, aiheena nykynuoret, eli milleniaalit:

https://youtu.be/XbOeO_frzvg (Jordan B Peterson – My Message to Millenials: How to Change the World — Properly)

https://youtu.be/hER0Qp6QJNU (David Crossman – Simon Sinek on Millennials in the Workplace)




0



0

Aina jostain kallion kolosta kömpii esille setämies, jonka ainoa sanottava asia tuntuu olevan, että hän on ihan pihalla. Kas kun osaa edes nettipankkia käyttää.




0



0

Jos tarkoitat ”setä miehellä ” Jyrki Lehtolaa, niin ihan kyllä täyttä asiaa hän kirjoitti. Nykypäivässä monikin asia on vähän pielessä. Toivoisi enempi asiaa ja suoraa puhetta. Nykyään kun ”ei juuri mitään saa sanoa suoraan”, kaikki ovat niin herkkiä. Ja sitten kun puhutaan, niin puheen aiheet ovat liian usein turhankin turhempia..




0



0

Loistava kirjoitus Lehtolalta. Juuri eilen illalla ihmettelin ihmisten tarvetta ottaa itsestään kuvia eri kulmasta ja tilanteesta milloin vain, missä vain ja jakaa ne kaikille mahdollisille. ( Ymmärrän kehittymässä olevan nuorison, mutta en aikuisia ihmisiä!Vai ovatkokaan he oikeasti aikuisia?) Mikä meitä vaivaa?
Ja tämä erityisherkkyys! Jos me kaikki olisimme niin kovin tarkkoja eri tunnevariaatioistamme ei tätä maata enää olisi olemassa. Eikä monta muutakaan. Tavalliset kehitysvaiheet, tavalliset, vaikka raskaatkin elämän ongelmat, ne ovat osa elämäämme, jotka kasvattavat ja kehittävät meitä. Ei selfien ottaminen ja omaan napaan tuijottaminen. Hei katso kuinka tänään siivosin! Hei katso mitä tänään söin! Minua itkettää kun koira kuoli, olen varmaan erityisherkkä. Aikuistukaa!




0



0

Kannattaisi vähän paremmin perehtyä tw cw termien käyttöön, ennen kuin kirjoittaa niistä näin yleistävästi ja ylimielisesti.




0



0

Ehkäpä se, että työttömyyden ja eriarvoistavien ja syrjäyttävien toimien vuoksi on ihminen todellakin jäänyt ja jätetty sinne kotiin, se kaikki on tehnyt tehtävänsä ja sillä seurauksella,että on aikaa oikeasti pyöriä oman keskuksensa ympärillä kaikissa asioissaan. Yksinäisyys ja toisaalta virtuaalinen sosiaalisuus on vaan niin totta tänä päivänä! Minusta se on kaikkein eniten suuri sääli ja pahimmillaan johtaa siihen, tähän, mihin kirjoittajakin on tullut: emme enää ymmärrä toinen toisemme käyttäytymistä ja sitä omaakin tutkimme kuin ihmettä ja uutta yksinäisten tulemista.




0



0

onko toimittajan taso noin moraalisesti sekaisin että ei ymmärrä totuutta fiktiosta. jäi kyllä sydäntä kylvämään että tälläinen ns. ala asteen kirjoitus nosteteen artikkeliksi. se osoittaa taas maalaistolloja vastaan. kun tulee ilmi se että sekään ei ymmärrä mistään mitään. ja tuollainen sai palstatilan siihen että on pihalla kuin ellun kana.




0



0

Kiitos Jyrki. Olet huomannut itsekkin miten maailmamme on ajautumassa kohti entistä yksinkertaisempaa ajattelutapaa. Naiivius, lapsellisuus ja ehdottomuus valtaavat alaa viisaudelta ja harkitsevaisuudelta. Muutos on koko länsimaisen maailman kattava. On meneillään kulttuurisota jossa toisella puolella on relativismi, toisella objektivismi. Tunteet vs järki. Objektiivisuus vs subjektiivisuus. Tämä taistelu on meneillään myös taidemaailman sisällä, ”stuckists” on eräs ryhmittymä joka on saanut tarpeekseen modernin taiteen loputtomasta subjektiivisuudesta. Tämä on länsimaisen kulttuurin sisällissota jonka voittaja tulee määrittämään länsimaisen maailman tulevaisuuden. Lähdemme joko tunteitten tai järjen tielle. Viisauden arvostajien kannalta näkymät eivät ole kehuttavat. Mutta toivoa on, vastaliike idiotismia vastaan on jo käynnistynyt. Mutta mitään varmuutta sen riittävyydestä ei ole. Koska pohjimmiltaan on vain kyse siitä, haluaako enemmistö ennemmin uskoa hyvää asioista, vai kohdata ne pystypäin, objektiivisesti ja niille arvon antaen tai sen pois ottaen. Koko maailmamme perustuu ”hyvätahtoisuuden” painottamiseen, joka irti karanneena ilmiönä johtaa väistämättä relativismiin, siihen että mitään asiaa ei uskalleta kritisoida tai arvostella, jos se tapahtuu oman viiteryhmän ulkopuolella. Tämä johtaa romahdukseen ajan myötä.




0



0

Ihan aiheellinen juttu ja monilta kohdin täyttä asiaa. Silti juurikin tuo otsikkoon valittu herkkyydellä ylpeily särähti pahasti. Kommentoija Pirkko Leskelä vei siltä osin täydellisesti sanat suustani, joten kiitokset hänelle erinomaisesta kommentista!




0



0

Meitä on muitakin, joita väsyttää tämä erityisherkkyyden rummutus, jonka suurimmat saavutukset näyttävät kilpistyvän ja tiivistyvän syvälliseksi oman navan ympärillä pyöriskelyksi.

MItä enemmän tästä aiheesta lukee, niin sitä enemmän se näyttää painivan samassa sarjassa muiden naisille suunnattujen lohtuhokemien ja -uskomusten maailmassa, joiden varjolla juututaan lapsekkaasti kiinni minä minä maailmaa ja jonka varjolla ”itseään pitää helliä” ja ”pitää olla armollinen itselleen. Tämä armollisuus ja helliminen näyttää erityisen hyvin liittyvän esim. siihen, että pitää olla mukavaa, pitää saada helliä itseään vetäytymällä ikävistä ja ahdistavista asioista, joita jotkut kutsuvat elämäksi.

NÄiden varsin pinnallisten uskomusten varjolla jäädään syvälle kiinni lapsekkaaseen ajattelumaailmaan, jonka turvin ei oteta osaa elämäänn, ei puututa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja teemoihin, eikä enää edes perehdytä niihin.

Ei ihme, että erityisherkkyydestä on tullut naistenlehtien kestosuosikkiartikkeli ja oivallinen taustoittaja tietyntyyppiselle henkiselle laiskuudelle. Kaikkien herkkien naisten onneksi vauras länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme mahdollistaa meille tällaisen ylellisyyden.

Jotenkin kuvittelisi, että jos erityisherkkyys kantaisi omaa minää pidemmälle, niin se pakottaisi herkät puuttuumaan niihin lukuisiin eettisiin ja moraalisiin ongelmiin ja pahoinvoinnin kohteisiin, mitä riittää.

Voisi ajatella, että herkiksi itseään määritteleviä erityisesti puhuttelisivat selkeästi vaikkapa ne päivittäiset pienet ja ajattelemattovat ruokavalinnat, jotka ovat meille ihmisille niin pieniä ja usein hetkellisten päähänpistojen sanelemia, mutta eläimille konkreettsesti elämän ja kuolemanarvoisen valintoja.

Voisi kuvitella, että erityisherkkä ei voisi pukea ylleen turkiskaulusta, jonka vuoksi kaunis tunteva ja aistiva ja varmasti erityisherkkääkin herkempi ja arempi elävä olento on pakotettu syntymään ja kuolemaan oloissa, joista erityisherkät tuskin vapaaehtoisesti haluavat yhtään mitään tietää.




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi