Keneen sinä luotat?

Jos katselit viime viikolla Oscar-palkintojen jakoa ja ihastelit tähtien glamouria, mitä oikeastaan näit? Huomasit varmaankin, kun lähes tuntematon näyttelijä Jennifer Lawrence pokkasi Oscar-palkinnon laajahelmaisessa valkoisessa asussaan tai kun Kurjat-musikaalista Oscarin napannut Anne Hathaway liihotti veistosmaisessa puvussaan patsastaan hakemaan.

Tapana on, että Oscar-palkitut kyynelehtivät ja kiittelevät siinä ohessa äitiä, isää, taivaanisää, vastanäyttelijöitä, kanssakilpailijoita, ihmiskuntaa, Amerikkaa, tuottajia, miehiä, ystäviä, lapsia, Oprahia, unelmia, kampaajia ja koiria.

Mutta kyllä heidän kannattaisi kiittää myös niitä, jotka ovat hankkineet heidän juhlapukunsa. Onnistunut asuvalinta kun takaa maailmanlaajuisen näkyvyyden – eikä vain kerran vaan tulevina vuosina yhä uudelleen. Kauneimmat puvut laitetaan lehtien palstoille aina, kun muistellaan aiempia Oscar-kuningattaria.

Mutta niin muistetaan fiaskotkin! Epäonnistuneimpien pukujen listoille on päätynyt, jos on sattunut näyttämään Oscar-juhlissa esimerkiksi morsiamelta (Geena Davis 1992), intialaiselta kotirouvalta (Madonna 1998), purkkapallolta (Lara Flynn Boyle 2003), laventelijäätelöltä (Tyra Banks 2000) tai Charlie Chaplinilta (Diane Keaton 2004). Vielä pahempaa tähdelle on tietysti se, ettei häntä ole huomattu ollenkaan.

Siksi tunnettujen näyttelijöiden ympärillä pyörii stylistien armeija, jonka tehtävänä on metsästää asiakkailleen puvut, joista nämä voivat valita mieluisimmat.

Ja nyt uudelleen: mitä näit, kun katselit Oscareita?

Pohjimmiltaan todistit sitä, kuinka ihminen luottaa toiseen. Sillä kriittisellä hetkellä, kun Hollywood-tähdet antautuvat stylistien käsiin, he haluavat uskoa näiden taitoihin, puheisiin ja lupauksiin.

Mutta kuka lopulta kantaa vastuun siitä, kiillottaako vai tahmaako puku näyttelijän uraa ja julkisuuskuvaa? Tietenkin Jennifer Lawrence ja Anne Hathaway itse.

Hollywood on Hollywood, mutta jokainen meistä luottaa johonkin asiantuntijaan: uskomme heitä, paljonkaan pohtimatta seurauksia.

Kun kampaaja suosittelee uutta hiusväriä, hän ei kulje se päässään seuraavia kuukausia odottaen että se kasvaisi pois. Kun ravintoterapeutti neuvoo noudattamaan jotakin muotidieettiä, hänen ei tarvitse myöhemmin miettiä, miten erilaista elämä olisi ollut, jos olisi uskaltanut syödä myös perunaa, sokeria tai siemeniä. Kun lääkäri tekee väärän diagnoosin, hän ei joudu elämään tai kuolemaan sen kanssa.

Entä ne pankkivirkailijat, jotka soittelevat ja ehdottavat tapaamisia. He tuntuvat aina tietävän, mitä asiakkaan pitäisi tehdä säästöillään. Mutta vastaako pankkivirkailija myöhemmin siitä, että rahasto liukuikin alamäkeen ja indeksit heittivät häränpyllyä?

Ei tietenkään. Virkailija on jo siihen mennessä ulkoistettu, irtisanottu tai ylennetty. Sijoitustuotosta vastaat sinä.

Mutta onneksi on todistettavasti myös ihmisiä, jotka seisovat rinnalla silloinkin, kun on aika katsoa, tuliko sitä voittoa vai ei.

Ehkä näitte tv-dokumentin maailmankuulun taiteilijan Marina Abramovićin urasta ja elämästä? Filmi kertoo hänen kurjasta lapsuudestaan kansallissankareiden kersana Jugoslaviassa ja päättyy New Yorkiin Modernin taiteen museon Moman näyttelyyn, jossa Abramovic istuu kohtaamassa performanssissaan yleisöä. Jonot yltävät jalkakäytävälle asti.

Yksi kohtaus dokumentista jäi mieleen. Amerikkalaistaikuri David Blaine tuli tapaamaan taiteilijaa, sillä hän oli saanut idean: taikuri haluaisi ”tappaa taiteilijan Momassa”, mistä seuraisi valtava julkisuus. Myös Blainelle.

Abramovic oli innoissaan ajatuksesta, kunnes hän puhui galleristinsa kanssa. Tämä vanhempi mies oli ensimmäisenä uskonut nuoreen, tuntemattomaan taiteilijaan, joka performansseissaan hakkasi puukolla sormiensa välejä tai viilsi vatsaansa juutalaisten tähden.

Galleristi tajusi heti, mitkä vaarat ehdotuksessa piilivät: että taide sekoittuu taikuuteen, totuus teatteriin.

Ei käy, hän sanoi, ja Abramovic uskoi. Taiteilija oli oppinut luottamaan mieheen, joka oli seissyt hänen rinnallaan alusta asti.

Eikö meistä jokainen ansaitsisi oman galleristinsa? Ihmisen, jonka kanssa voi pallotella elämänsä risteyksissä, ja joka näkee pari kadunkulmaa pidemmälle. Ihmisen, joka uskoo sinuun, mutta uskaltaa sanoa, kun on parasta unohtaa turhat taikatemput.

Ja juhlapuvut, joissa näytät purkkapallolta tai laventelijäätelöltä.

Kuvat: SKOY