Kolumnit

Kirsi Pihan kirjallisuuskolumni: Tunnistatko 7 juonityyppiä, joiden ympärille kaikki kirjat rakentuvat?

Tuntuvatko kirjojen takakansitiivistelmät toistensa kopioilta? Se ei ole ihme, koska kirjojen juonet muistuttavat toisiaan – aivan kuten ihmisten elämät. Juonta tärkeämpää onkin sen omaperäinen toteutus, Kirsi Piha kirjoittaa.

Teksti:
Kirsi Piha

Tuntuvatko kirjojen takakansitiivistelmät toistensa kopioilta? Se ei ole ihme, koska kirjojen juonet muistuttavat toisiaan – aivan kuten ihmisten elämät. Juonta tärkeämpää onkin sen omaperäinen toteutus, Kirsi Piha kirjoittaa.

Kirjan juoni on yhdentekevä, totesi muutama vuosi sitten eräs lukupiiriläinen. Olin ensin eri mieltä, kunnes tajusin, että näin se itse asiassa on.

Oletko koskaan etsinyt kirjakaupasta uutta luettavaa ja selaillut sitä varten takakansia? Yhtäkkiä tuntuu siltä, että kaikki kirjat ovat toistensa toisintoja. Mies ja nainen, rakastuminen, väärinkäsitys, mutta lopulta rakkaus voittaa. On tapahtunut rikos, sankarimme selvittää sen, kaikki hyvin. Sankarimme on ihan tavallinen ihminen, joka joutuu vaikeaan tilanteeseen, jossa hänestä kuoriutuukin poikkeusyksilö, joka pelastaa maailman. Plääh, nähty, luettu.

Jos lukeminen olisi juonesta kiinni, olisit todennäköisesti jo lukenut kaikki kirjat.

Jos lukeminen olisi juonesta kiinni, olisit todennäköisesti jo lukenut kaikki kirjat.

Christopher Booker väittää klassikkokirjassaan The Seven Basic Plots, että maailmaa (ja kirjallisuutta) pyörittää seitsemän mahdollista juonta.

– Hirviön voittaminen: ristiretki vihollisen, kilpailijan tai epäoikeudenmukaisuuden voittamiseksi.

– Aarteen (voi olla materiaa tai henkistä) etsintä: sankari lähtee etsimään tai luomaan jotain suurta, lähes mahdotonta ja upeaa. Usein kumppanien kanssa.

– Matka ja paluu: vierailu toiseen maailmaan tai mikrokosmokseen, paluu kotiin muuttuneena.

– Ryysyistä rikkauksiin: tavallinen merkityksetön ja usein hyljeksitty ihminen, joka astuu näyttämölle ja osoittautuu poikkeukselliseksi.

– Uudelleen syntyminen: fyysinen tai henkinen vankeus päättyy ihmeelliseen muuntumiseen tai pelastukseen.

– Tragedia: tarina sankarin luisusta pimeyteen yleensä johtaen tämän kuolemaan.

– Komedia: juonella on onnellinen loppu.

Ranskalainen ajattelija Joseph Joubert ei tuotannostaan päätellen kuulunut Bookerin juonikoulukuntaan. Kuollessaan 1800-luvun alkupuolella lähes seitsemänkymppisenä hän ei ollut julkaissut mitään, mutta jätti jälkeensä läjittäin vihkosia ja irrallisia ajatuksia. Näistä on sittemmin koottu mm. vuonna 2007 Martti Anhavan suomentama teos Mitä ajattelen. Joubert käsittelee ajatelmissaan myös kirjallisuutta: ”Teoksen pitää olla olento eikä mielivaltainen asia; sillä tulee olla suhteensa, luonteensa, luontonsa, loppu, alku, keskikohta ja sivujuonteet, runko, jäsenet, varsi; sanalla sanoen persoonallisuus”.

Pelkkä juoni ei siis riitä kuin jonkinlaiseksi kasassa pitäväksi selkärangaksi. Kirjoittamisen tyyli ja tunnelma, dialogi, kertoja, henkilöhahmot ja näiden väliset suhteet, niistä syntyy persoonallisuus ja hyvä tarina. Ja elämä.

Ihmisen elämän juoni on aika samankaltainen ihmisestä riippumatta: synnytään, sinnitellään ja kuollaan.

Matt Haig kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Keskiyön kirjasto Norasta, joka päätyy mutkien kautta kvanttifysiikan koukeroihin ja moniin vaihtoehtoisiin elämiinsä. En viitsi pilata kirjan loppua, mutta jonkinlaisena tiivistyksenä Haig tuntuu sanovan, että itse asiassa elämän juoni on yhdentekevä. Lopultahan ihmisen elämän juoni on aika samankaltainen ihmisestä riippumatta: synnytään, sinnitellään ja kuollaan. Välissä on enemmän tai vähemmän rakkautta, työtä, pelkoja, iloa ja surua. Juonen sijaan elämän määrittää nykyhetki ja ne valinnat, joita tekee ponnistellessaan tarinassaan eteenpäin. Vaikka ihmisen elämän juoni on kuin kirjojen toisteiset takakannet, löytyy itse elämästä hetkiä ja valintoja, sisäisiä matkoja, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen. Hyvä kirjailija osaa avata lukijalle näitä sisäisiä matkoja ja samalla avata ihan tavallisen ihmisen ja tämän tavallisen elämän juonen sisällä jotain ainutlaatuista.

Siinä missä romaanissa tarinan kaari on ehjä ja juonellinen, elämässä tarina näkyy oikeastaan aina vain taaksepäin. Meillä on tarve kehittää tarina, jotta sekavassa ja joskus sinne tänne törmäilevässä elämässä olisi juoni, jotta se tuntuisi merkitykselliseltä ja johdonmukaiselta. Ja silti me ihailemme niitä ihmisiä, jotka ovat muokanneet yleisestä juonesta omanlaisen tyylinsä, elämän persoonallisuuden. Henry David Thoreau varoittaa, anarkistille sopivalla tavalla,  liiallisesta järjestelmällisyyden tarpeesta: ”Kun pakotamme vaistomaiset, hetkelliset ajatuksemme järjestelmään, me tuhoamme niiden elämän, niiden vaihtelevuuden.”

Kirjasuositukset:

Matt Haig: Keskiyön kirjasto (suomenkielinen painos ilmestyy 15.10.)

Kjell Westö: Tritonus (luopumisesta, kipinästä ja identiteetistä)

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (kaunis kerronta, Haahtelan vahvuus)

Kirsi Piha

Kirsi Piha käsittelee kaikkea oleellista elämästä lukemisen ja kirjojen kautta.

X