Kolumnit

Kirsi Pihan kolumni: Harva asia saa minut hyrisemään innosta niin paljon kuin uuden luettavan valinta – mutta miksi kirjapinon karsinta on aina yhtä vaikeaa?

Lukemisen kanssa voi poukkoilla, pitää taukoa ja taas antaa kiihkon roihahtaa. Siinä voi olla luvalla uskoton tai vehtailla monen kanssa yhtä aikaa, Kirsi Piha kirjoittaa.

Teksti:
Kirsi Piha

Lukemisen kanssa voi poukkoilla, pitää taukoa ja taas antaa kiihkon roihahtaa. Siinä voi olla luvalla uskoton tai vehtailla monen kanssa yhtä aikaa, Kirsi Piha kirjoittaa.

Nick Hornby on englantilainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan kirjoista Poika, Uskollinen äänentoisto, Jalkapallohullu ja Hornankattila, joista kaikista on myös tehty huippusuositut elokuvat.

Vuonna 2013 häneltä ilmestyi kiinnostava kirja lukemisesta, Stuff I’ve Been Reading, ja hän pitää lukemisestaan samannimistä kolumnia kirjallisuuteen, kulttuuriin ja taiteeseen keskittyvässä Believer-lehdessä. Hornby kirjoittaa lukemistaan kirjoista (ja lehdistä), niiden kirjoittajista sekä näiden (ja omista) havainnoista elämästä, maailmasta ja ihmisistä.

Pelkkää kirja-arviota kiehtovamman kolumnista tekevät sen alussa olevat listat. Hornby kokoaa ensimmäiseen listaan ”ostetut kirjat” ja toiseen listaan ”luetut kirjat”. Listat eivät näytä samalta. On kiehtovaa seurata valikoitumista, jossa joskus osa ostetuista kirjoista päätyy luettujen listalle, mutta usein luettujen lista näyttää hyvin erilaiselta kuin ostettujen. Mitä tässä välissä oikein tapahtuu? Elämä.

”Täydellisessä ekstaasissa olen ennen lomia.”

Harva asia saa minut hyrisemään innosta ja ilosta niin paljon kuin uuden luettavan valinta, suunnitelma siitä millaisessa tunnelmassa viettää seuraavat päivät tai viikon. Täydellisessä ekstaasissa olen ennen lomia. Viikko, parhaassa tapauksessa monta viikkoa, aikaa lukea rauhassa ilman niskassa läähättävää to do -listaa tai kalenterivarauksia.

Aloitan yleensä pinoamalla itsestäänselvät, eli ajankohtaiset ja uutuudet, jotka olisin jo halunnut lukea, mutta aika ei ole riittänyt (tällä hetkellä esimerkiksi Mikko Hyppösen Internet, Irja Askolan elämäkerta ja Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto). Sen jälkeen lisään pinoihin ne, jotka on pitänyt lukea jo pidemmän aikaa, mutta jotka ovat vaikkapa niin paksuja, että niihin ei ole uskaltanut tarttua (tällä hetkellä esim. Haruki Murakamin Vieterilintukronikka).

Sitten pinoon valikoituvat kiinnostavat työhön liittyvät kirjat, jotka eivät kuitenkaan kuormita liikaa (tällä hetkellä esim. Anil Sethin Being You tietoisuudesta ja Richard Tobaccowalan Restoring the Soul of Business yrityselämän evoluutiosta). Vielä kirjahyllystä pari ”vakkaria”, kirjoja, jotka ovat matkustaneet ympäri maailmaa lukemattomina jo useita vuosia (aina ajattelen, että nyt on tämän aika…), ja vielä sellaisia, joista saatan innostua: elämäkertoja, klassikoita tai vaikkapa se Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -kokoel­ma, joka on edelleen lukematta.

”On vapauttavaa ajatella, että lukeminen on villiä, vapaata ja levotontakin.”

Tämän jälkeen alkaa karsinta, joka on aina yhtä vaikeaa. Miten sitä voi etukäteen tietää, mistä kirjasta innostuu lomalla? Kirjoilla kun on toisinaan tapana johdattaa toisiin kirjoihin. Jossain kirjassa vaikkapa luetaan jotain klassikkoa, joka olisikin kiva lukea heti perään. Tai käsitellään kirjailijaa, josta inspiroituneena haluaisi lukea tämän tuotantoa. Tai jokin aihepiiri jää pyörimään luetun kirjan jälkeen mieleen ja siitä tekisi mieli lukea lisää.

On vapauttavaa ajatella, että lukeminen on villiä, vapaata, levotontakin. Sen ei tarvitse olla järjestelmällistä, tiukkaa tai etukäteen tehtyihin listoihin rajattua. Sen kanssa voi poukkoilla, pitää taukoa ja taas antaa kiihkon roihahtaa. Siinä voi olla luvalla uskoton tai vehtailla monen kanssa yhtä aikaa.

Usein sitä ajattelee, että valitsee luettavansa itsenäisesti ja vapaasti, mutta onko se niin? Eikö siihen vaikuta vaikkapa se, mitä muut lukevat? On kiva olla mukana keskustelussa. Luettavana oleva kirja voi myös olla hämmästyttävä navigaattori yllätykselliseen suuntaan; kirjaan tai kirjailijaan, johon ei ehkä muutoin olisi osannut suunnistaa. Jos vähän kuuluisaa John Lennonin sitaattia muuntaa: Kirja tapahtuu kun olet kiireinen lukulistojen tekemisessä.

Arkena valitsen usein kolme seuraavaa luettavaa kirjaa. Aina ne eivät silti ole seuraavia. Elämä tulee väliin.

Kirjasuositukset:

Anja Snellman: Kaikki minun isäni. Rohkea, vaikuttava, suorasanainen ja iätön Snellman viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaa, ja uusin kirja on taas henkeäsalpaava suoruudessaan.

Björn Natthiko Lindeblad: Saatan olla väärässä. Kirjan nimi kertoo ehkä parhaan opin, jonka henkisellä matkalla voi saada: saatan olla väärässä = en ehkä aina ole oikeassa, joten miksi vängätä?

Elizabeth Strout: Oh William! En malta odottaa suomennosta, Stroutin tyypit ovat niin ilahduttavia ja lohduttavia outouksineen.

Kirsi Piha

Kirsi Piha käsittelee kaikkea oleellista elämästä lukemisen ja kirjojen kautta.

X