Kirsi Pihan kolumni: Lucia Berlinin novellit ovat kuin elämä – vaillinaisia ja rikkinäisiä

Novelli on kirjallisuuden laji, joka muistuttaa meitä siitä, miten elämän suuntaa voi aina vaihtaa, ja se voi myös pyytämättä vaihtua. Lucia Berlin on loistava esimerkki novellistista, joka kuvaa elämää juuri niin yllättävänä ja epätäydellisenä kuin se on, Kirsi Piha kirjoittaa.

Sussexin yliopiston tutkimus vuodelta 2009 toteaa, että vain kuusi minuuttia lukemista voi vähentää stressiä ja ahdistusta jopa 68 prosenttia. Mutta mitä lukea kuudessa minuutissa? Hyvän romaanin lukeminen pätkissä lähinnä harmittaa.

Uutisia? Ei käy, sillä uutiset vaativat toimintaa, mielipiteitä, twiittailua. Kuusi minuuttia uutisia voi lisätä ahdistusta ja stressiä muistuttamalla ikävistä ympärillä tapahtuvista asioista, nostattamalla kaikenlaisia tunteita ja aiheuttamalla vielä twitter-myrskynkin. Eli mitä sitten?

”Stressiin ja ahdistukseen on löytynyt lääke; se on novelli.”

Stressiin ja ahdistukseen on löytynyt lääke; se on novelli. Voisiko novellikokoelmat tästä lähtien siis varustaa merkinnällä ”terveysvaikutteinen”?

Ainut syy, miksi olen elänyt niin pitkään, on siinä että olen päästänyt irti menneisyydestäni. Sulkenut oven surulta, katumukselta, menneiden murehtimiselta. Jos päästäisin ne sisään vaikka vain pienestä itsesäälin tarjoa­masta rakosesta, niin ovi lennähtäisi ammolleen ja sieltä hyökyisi sydäntä raastavaa tuskaa ja silmät sokaisevaa häpeää, särkisin kupit ja pullot, iskisin säpäleiksi lasit, pirstoisin ikkunat ja kahlaisin verta vuotavana lattialle kaatuneen sokerin ja lasinsirpaleiden seassa kauhusta yökkäillen, kunnes onnistuisin vihiviimeisen puistatuksen ja nyyhkäisyn saattamana kiskaisemaan raskaan oven kiinni. Keräisin sirpaleet taas kerran.

Kirjailija Lydia Davis toteaa Lucia Berlinin novellikokoelman Siivoojan käsikirja 2 – Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia alkusanoissa, että ”Lucia Berlinin kertomukset ovat sähköä, ne hurisevat ja rätisevät, kun johdonpäät koskettavat toisiaan.” Kuten tuosta pienestä otteesta voi havaita, se on totta. Lucia Berlinin novellit ovat loistavia, ironisia, synkkiä ja toiveikkaita yhtä aikaa. Yllättäviä ja ennen kaikkea elämää syleileviä. Sellaisia kuin elämä ja ihmiset ovat, vaillinaisia, rikkinäisiä ja eläviä. Kaunis ja hauras tunnelma muuttuu yhtäkkiä ronskiksi ja rumaksi. Ja päinvastoin.

”Kaunis ja hauras tunnelma muuttuu yhtäkkiä ronskiksi ja rumaksi. Ja päinvastoin.”

Elämäkin muistuttaa enemmän vähän kirjavaa ja sekavaakin novellikokoelmaa kuin loogista ja systemaattisesti tarinaa kuljettavaa romaania. Hyvä novelli osoittaa, kuinka nopeasti on mahdollista luoda tunnelma, muuttaa sitä, yllättää ja yllättyä. Loppu ei olekaan ennalta arvattavissa kuten niin monissa romaaneissa lopulta on. Novelli on todellinen kirjallisuuden taiturilaji. Pieni tarina, suuri vaikutus.

Novelli muistuttaa elämässä siitä, että milloin tahansa on itse asiassa mahdollista muuttaa tunnelmaa, ajatusmaailmaa ja tapoja ja päätyä ihan toiseen paikkaan kuin aikaisemmin. Elämää voi muuttaa. Kääntämällä sivua. Kohti uutta tarinaa. Novelli ei pakota ennalta määrättyyn tarinan juoneen ja loppuratkaisuun. Se mahdollistaa monta tarinaa. Niin kuin parhaimmillaan elämäkin, joka myös monipuolisimmillaan on kuin sähköä, joka hurisee ja rätisee.

Novelli muistuttaa myös siitä, että elämässä voi tapahtua jotain yllättävää, joka muuttaa lopullisesti elämän suuntaa, antaa toisen (tai kolmannen tai neljännen) mahdollisuuden tai lyö maahan murskaavalta tuntuvalla tavalla.

”Novelli on kirjallisuuden turhaan väheksytty sankari.”

Jos minulta kysytään, novelli on kirjallisuuden turhaan väheksytty sankari.

Lucia Berlinin lisäksi loistavia novellisteja ovat esimerkiksi realistinen ja lässyttämätön Alice Munro, tavallisesta arjesta kirjoittava Carol Shields ja terävä ja älykäs mutta myötätuntoinen Julian Barnes. Alice Munro voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013 ja totesi tuolloin toivovansa, että novelli saisi kunnolla kunnian omana lajinaan, ei vain sellaisena, joita ihmiset kirjoittavat ennen kuin uskaltavat tai osaavat kirjoittaa ensimmäisen romaaninsa. Englannin kielellä novellilla ei edes ole omaa nimeä: short story, lyhyt kertomus. Vähän kuin tynkä, sellainen, jonka kirjoittaja todellakaan ei vielä pysty ”kokopitkään”.

Suomessa novellikokoelma ei voi saada Finlandia-palkintoa. Miksi?

Kirjasuositukset:

David Sinclair: Elinkaari. Genetiikan professori, joka väittää, että vanhuus on sairaus, joka voidaan hoitaa. Avaa silmiä (ja ajatuksia).

Lucia Berlinin novellikokoelmat. Karskeja, todellisia, aitoja ja eläviä novelleja.

Lucia Berlin: Kotiinpaluu. Elämäkerta, jonka viimeisteli tämän poika. Kiinnostava peili myös novelleihin.