Kolumnit

Kirsi Pihan kolumni: Olin vähällä hylätä lempikirjailijani Virginia Woolfin huonon käännöksen takia

Huono käännös on rikos kirjallisuutta ja kirjailijaa kohtaan. Olin vähällä hylätä lempikirjailijoihini kuuluvan Virginia Woolfin, koska päiväkirjojen suomennos sai hänet vaikuttamaan ilkeältä nipottajalta, Kirsi Piha kirjoittaa.

Teksti:
Kirsi Piha

Huono käännös on rikos kirjallisuutta ja kirjailijaa kohtaan. Olin vähällä hylätä lempikirjailijoihini kuuluvan Virginia Woolfin, koska päiväkirjojen suomennos sai hänet vaikuttamaan ilkeältä nipottajalta, Kirsi Piha kirjoittaa.

Virginia Woolf on parhaita ystäviäni. Keskustelemme yhdessä kirjoista, kun luen The Common Reader -kirjaa, käymme läpi arkeamme, kun luen päiväkirjoja, pohdimme oman tilan ja itsenäisyyden merkitystä, kun luen Oma huone -kirjaa. Kuuntelemme Beethovenin kvartettoja lukiessani Aallot -kirjaa. Pääsemme siten samaan tunnelmaan ja rytmiin, jossa Virginia oli kirjoittaessaan kirjaa. Juoruilemme, elämme, ihmettelemme elämän monimuotoisuutta Orlandossa, Mrs Dallowayssa ja lukemalla koirasta nimeltä Flush. Palaamme nostalgisesti joskus esikoiseemme Menomatkaan. Salaa luen myös Virginian elämäkertoja, muiden kirjoittamia.

Virginia Woolf on minulle yksi tärkeimmistä, ellei tärkein kirjailija. Hän edustaa jotain täydellistä – älykästä ja kirpeää elämän huomioimista ja toisaalta herkkävaistoista ihmisen tuntemusta. Rytmiä, joka vie tarinaa kevyellä tavalla eteenpäin, mutta paljastaa syvällä jotain painavaa.

Niinpä olin todella innostunut, kun muutama vuosi sitten Virginia Woolfin päiväkirjat suomennettiin viitenä paksuna teoksena. Ostin kaikki käännökset ja aloin ahmia jo tuttuja tekstejä, nyt suomeksi. Ongelmaksi muodostui se, että tuntemani Virginia Woolf ei löytynyt niistä. Kirjojen sivuilla esiintyy pikkumainen, ilkeä, kyyninen valittaja, pienestä nipottaja ja muita ihmisiä yläpuolelta moitiskeleva ja niille naurava pikkusielu.

Kuka tämä vieras ihminen oikein on?

Kuinka tällainen näsäviisas latteuksia suoltava kirjailija on edes voinut olla lempikirjailijani?

Päiväkirjat jäivät kesken ja maku meni vähän koko Woolfista. Kuinka tällainen näsäviisas latteuksia suoltava kirjailija on edes voinut olla lempikirjailijani?

Sattumalta (onneksi!) satuin veljentyttären rippijuhlissa keskustelemaan kirjoista erään kääntäjän kanssa ja mainitsin pettymykseni Woolfiin. Hän kehotti palaamaan alkuperäisiin päiväkirjoihin. Ehkä vika ei ollut kirjoittajassa vaan kääntäjässä?

Kotiin päästyäni kaivoin heti englanninkieliset versiot päiväkirjamerkinnöistä ja vertasin tekstiä. Toden totta. Vähän häpeän, että uskoni lempikirjailijaani meni niin helposti. Että en osannut kohdistaa syyttävää sormea tulkitsijaa kohtaan vaan sen sijaan petyin alkuperäiseen. Omilla sanoillaan Woolf on jälleen älykäs, terävä, tarkka ja rehellisellä tavalla ”juoruileva”. Älykäs heitto kääntyy helposti pikkumaiseksi ilkeilyksi, jos tulkitsija on huolimaton.

Heitin käännökset – kaikki viisi kirjaa – roskikseen. Huono käännös on rikos kirjailijaa ja kirjallisuutta kohtaan enkä aio syyllistyä siinä avunantoon.

Jokainen elämän hetki on totuuden sijaan oma ”käännös”.

Samalla episodi muistutti siitä, kuinka kaikki on tulkintaa. Jokainen elämän hetki on totuuden sijaan oma ”käännös”. Jokainen ihminen, joka elämään sattuu, on oma tulkinta, jonka tekee oman perspektiivin ja elämänkokemuksen kautta. Joskus tulkinta perustuu ajatteluun ja faktoihin, mutta joskus (ehkä aika usein) ennakkoluuloihin, nopeaan tai jopa ihan vaan huonolla tuulella tehtyyn epäreiluun johtopäätökseen. Joskus tulkitsemme toista kateuden läpi, joskus ylemmyyden.

Seuraamme ihmisiä sosiaalisessa mediassa ja teemme helposti johtopäätöksiä koko ihmisestä yhden mielipiteen, poliittisen vakaumuksen tai huonosti ajoitetun vitsin perusteella. Oma elämä tuntuu mahtavalta, kunnes näemme muiden Instagram-kuvista kuinka paljon mahtavampaa se voisi olla. Vertailemme, tulkitsemme ja teemme oman käännöksen toisen elämästä: typerää, täydellistä, väärää, oikeaa. Kuten kirjojenkin kanssa, joskus kannattaa palata alkuperäiseen. Ihmiseen itseensä. Ihan siihen vanhanaikaiseen vuorovaikutukseen, puhumiseen.

Tulkintoihin hahmoista, joita ihailemme, suhtaudumme ehkä erityisen mustasukkaisesti. Moniulotteisesta hahmosta tehdään helposti yhdestä näkökulmasta nähty yksinkertaistus niin, että muut kulmat jäävät varjoon. Ehkä ne itselle tärkeät.

Kumpi siis on oikea Woolf?

Kirjasuositukset:

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. (Yksi käännös rakastetusta ja ainutlaatuisesta hahmosta, sopii hyvin elokuvan kaveriksi.)

Johanna Venho: Anne Brunila – Kuka olisi uskonut – muistikuvia (Kiinnostava kuvaus ihmisestä ja merkityksestä, nimessä muistutus siitä, että tämäkin on muistikuvia, oma käännös siitä mitä on tapahtunut.)

Heikki Aittokoski: Onnellisten saari (Mistä on onnellisuus tehty ja onko se tavoittelemisen arvoista?)

Kirsi Piha

Kirsi Piha käsittelee kaikkea oleellista elämästä lukemisen ja kirjojen kautta.

X