Kolumnit

Koskaan et muuttua saa

Teksti: Sami Sykkö

Tätä ainaista uudistumista! Halumme ja himomme muuttuvat yhä nopeammin, joten edellytämme, että myös elämä ympärillämme muuttuu yhtenään: myymäläkonseptit, lehtien ulkoasut, televisio-ohjelmien sisällöt, pankkipalvelut, luokkakoot, organisaatiorakenteet, ihmissuhteet ja suklaalevyjen käärepaperit.

Pyydän, älkää ymmärtäkö väärin. En vastusta kehitystä, vaan syleilen muutosta. Halailen sitä. Suukko muutokselle! Olen muutosmyönteisen puolueen jäsen, vapaassa pudotuksessa kuin kotonani.

Ja kaikki kunnia uudistajille. Aikakautemme vaatii heiltä valtavasti uskoa ja energiaa, etenkin kun uudistus pian taas uudistetaan.

Monesti uudistukset ovat tarpeellisia, suorastaan välttämättömiä. Mutta ihan kaikkea ei saa sörkkiä. Kuuletteko!

Raja menee hotelli Astorian kohdalla.

Oi Pietari. Kaipaan sinne aina uudelleen, koska Pietarissa voi elää vähän enemmän. Siellä olen esimerkiksi päätynyt illalliselle upeaan Jusupovin palatsiin ja yöpymään kaupungin vanhimpaan luostariin.

Ruplan romahdettua rajan takana on jälleen varaa vierailla, joten suuntasimme Pietariin.

Edellisellä matkalla asuin legendaarisessa hotelli Astoriassa. Se edustaa palatsimaisine arkkitehtuureineen Pietarin vanhaa vaurasta maailmaa, jollaista Suomessa ei ole ollut olemassakaan. Erityisesti aamiainen oli elämys. Ruoka oli herkullista kuin Talvipalatsin pidoissa ja kaikki niin kaunista: aamuteetkin tarjoiltiin keisarillisen posliinitehtaan posliiniastioista.

Näytti todellakin siltä kuin tsaari Nikolai II voisi mikä hetki hyvänsä kävellä sisään keisarinna Aleksandra Fjodorovnan ja merimiespukuihin puetun lapsikatraansa kanssa.

Muistot mielessäni palasin Astoriaan, mutta jo ovella sain rytmihäiriön, hikikylvyn, vaihdevuodet ja suonenvedon.

Aiemmin aamiaistila henki ajattomuutta ja ylellisyyttä, nyt vaaleiden verhojen ja kalusteiden tilalla oli raskasta tummanruskeaa, mustaa ja punaista. Kun seinätkin oli pitänyt peittää tummilla kankailla ja valokuvilla, aamiaissali näytti yökerholta – suoraan 1990-luvulta.

Uuteen tyyliin kuuluivat myös kylmä kokkeli ja lötköt pekonit. Luonnollisesti keisarillisen porsliinitehtaan posliinit oli vaihdettu tuiki tavallisiin kahvikuppeihin.

Henkilökunnan mukaan hotelli havittelee uudistumisella nuorempaa asiakaskuntaa. Nuoria halutaan siis paitsi suomalaisten televisio-ohjelmien katsojiksi myös klassisen Astorian asiakkaiksi.

Kylmää kokkelia vedellessäni siunailin, että onneksi sentään Helsingissä asiat ovat paremmalla tolalla. Klassiset Kosmos, Elite, Lehtovaara, Sea Horse, Kolme Kruunua ja Savoy saavat yhä näyttää itseltään!

Lopuksi ystävällinen hovimestari tuli vielä pahoittelemaan ravintolan nykytilaa. Hän suositteli lähellä sijaitsevan Grand Hotel Europen brunssia.

”Se on ihana ja yhä ennallaan”, hovimestari sanoi.

Saatatte ajatella, että mitä se nyt vouhottaa jostain ylellisestä hotellista jossain toisessa maassa. Miten se meitä koskettaa?

No vaikka siten, ettei munakokkeli kauniissa salissa maksa useimmiten enempää kuin rumassakaan. Ja saahan sisustuksiakin toki muuttaa. Kalusteet kuluvat, muodit muuttuvat ja muutokset kuuluvat elämään, mutta tilojen historiaa ja henkeä pitäisi kunnioittaa.

Synkän 1990-luvun yökerhon voi sisustaa melkein mihin tilaan ja minne päin maailmaa tahansa, sen sijaan perinteikkään Astorian soisi näyttävän Astorialta.

Mutta kaiken voivottelun ja valituksen jälkeen ajattelin lähestyvän joulun kunniaksi uudistaa tähän myönteisemmän lopun.

Vetäydyimme toipumaan aamiaispettymyksestä samaisen Astorian kahvilaan, jonka sisustus oli ennallaan ja käytössä olivat vielä keisarillisen posliinitehtaan kupitkin. Suuret ikkunat avautuivat Iisakin kirkolle ja korealle aukiolle. Lumihiutaleet tanssivat alas taivaalta, ja näkymät olivat satumaiset kuin Pähkinänsärkijä-baletissa. Yhtäkkiä kaupunki oli jumalaisen jouluinen.

Tuli mieleen, että eikös joulu ole vähän niin kuin Astoria: sitäkin saa uudistaa, kunhan ei tingitä alkuperäisestä tunnelmasta.

Oikein kaunista, lämmintä ja hyvää joulua!

X