Kolumnit

Kosketusbisnes nousuun!

Teksti:
Sami Sykkö

Valtionvarainministeri Alexander Stubb reippaili sisään pieneen kahvilaan. Jo asu erotti supermiehen tavallisesta kansalaisesta. Syyspäivänä pääkaupungin keskustassa hänellä oli yllään sortsit, minulla paksu kaulahuivi.

Viikonloppu oli alkamassa ja Stubb valmistautui puolimaratonille. Juuri tuolla hetkellä meikäläistä askarrutti Suomen kasvava työttömyys, joten kysyin, olisiko ministerillä siihen ratkaisua.

Stubb naurahti, että siltä viikolta lausunnot oli annettu. Sitten hän puraisi bageliaan.

Ministeri ansaitsi lepohetken, mutta koska työt katoavat Suomesta ennätysvauhtia ja nyt tarvitaan neronleimauksia tai vähintään alkuhätään pelastusrenkaita, päätin ottaa suurtyöttömyyden hetkeksi (kapeille) harteilleni.

Kaikesta päätellen tulevaisuutemme ei ole raskaassa teollisuudessa eikä ehkä metsässäkään. Erään lehtijutun mukaan puhelinmyyjät, toimistotyöläiset ja kirjanpitäjätkin katoavat, mutta ihmisen moraalia, motivointitaitoja ja motoriikkaa tarvittaisiin tulevaisuudessakin.

Ja esimerkiksi personal trainereille ja ravitsemusalan erityisasiantuntijoille on kuulemma kysyntää. Olemme siis siirtymässä itsepalveluyhteiskunnasta ihka oikeaksi palveluyhteiskunnaksi.

Ehdotankin jumittavien työmarkkinoiden avuksi palveluammattia, jossa yhdistyvät motivointi, motoriikka, ravinto ja valmennus.

Hieronta!

Tämän palvelun hyötyjähän ei voi kieltää kukaan. Hieronnan on sanottu auttavan rintasyövän hoidossa ja lasten astman oireissa ja edistävän keskosena syntyneiden painonnousua. Se laukaisee stressiä, ruoansulatushäiriöitä ja päänsärkyä. Eikä hieronta tuhoa luontoa tai synnytä jätevuoria.

Jos hierontaan lisätään hiukan ravintovalmennusta, kuntoiluopastusta, venytysvinkkejä, suolentoiminnan läpikäyntiä sekä mielialaa nostattavaa lyhytterapiaa, käsissämme saattaa olla menestystuote.

On muuten ihmeellistä, miten vähän me suomalaiset hieromme toisiamme, vaikka maa on uutiskuvistakin päätellen täynnä kireitä kansalaisia. Lisäksi hieronta hoitaa muitakin kipeitä ongelmia, esimerkiksi läheisyyden puutteen.

Kun avioliitot kramppaavat, sinkkujen määrä kasvaa ja ihmiset kohtaavat enää netissä, kuka meitä koskee, kourii, nuijii tai kuuntelee – muu kuin hieroja?

Hierojille on siis tarvetta ja tekemistä, ja alkuun pääsee helpolla. Koulutuksen jälkeen ei investointeja juuri vaadita – hierontapöytä, öljy, pari pyyhettä ja jonkinlainen kulkupeli riittävät.

Eikä niitäkään tarvitse omistaa, sillä ne voi lainata tai yhteisomistaa toisen hierojan kanssa. Asuinpaikallakaan ei ole väliä: hierottavia on kaikkialla, kaikissa ikä-, yhteiskunta- ja tuloluokissa sekä harrasteryhmissä.

Ja kun syrjäseuduilta katoavat palvelut, kotikeikoilla kiertävät hierojat voivat hoitaa myös vanhusten ruokkimisen, postikuljetukset ja viedä perille nettikaupasta tilatut ruokakassit.

Sanotaan, että nykyisen hallituksen leikkaukset jakavat kansaa. Mutta tämä ammatti yhdistää: se tuo suomalaiset kosketusetäisyydelle.

Sitä paitsi mikä työ soveltuisi meille paremmin? Korvessa kasvanut metsäsuomalainen on luonnostaan hiljainen, ja tässä ammatissa siitä on pelkästään hyötyä. Mitä mykempi hieroja, sen parempi! Lisäksi meillä on sisua. Ennemmin jäykkä lihas laukeaa kuin suomalainen hieroja luovuttaa.

Jopa maahanmuuttajat työllistyvät: hieroessa ei haittaa puutteellinen kielitaito, sillä kädet puhuvat.

Ekonomina olen miettinyt myös myyntiä ja mainontaa. Hieronnasta ei ole otettu irti kaikkia tehoja niin sanottuna sisäänheittotuotteena. Nyt kauppaamaan Finnish Massagea Suomeen saapuville turisteille mystiikan, Karjalan, Kalevalan ja maailmalle vietävän tosi-tv-formaatin avulla.

Yksi hieromaan savusaunaan, toinen kotaan, kolmas lumilinnaan. Ja jos halutaan todella saada turistilaumat liikkeelle, neljännen hierontapisteen voisi tv-ohjelmassa sijoittaa Ahvenmaan saaristoon, jossa alaston hieroja odottaa paikalle alasti melovaa asiakasta.

Eivätköhän ala turistit tulvia.

Ja kun Stubb saa juostua puolimaratoninsa, lienee ministerilläkin tilausta tälle koskettavalle palvelulle.

Sami Sykkö

Sami Sykkö on vapaa kirjoittaja ja muotikommentaattori, jonka mielestä taitava räätäli on ihmiselle yhtä tärkeä kuin pätevä lääkäri.

Anna Samille palautetta: sami@samisykko.com

Samin aiemmat kolumnit löydät täältä

X