Laura Honkasalon kolumni: Kun opettaja kiusaa

Aikuiset ovat aina käyttäneet valtaa lapsiin, toteaa Laura Honkasalo kolumnissaan. Mutta mitä tapahtuu, kun tuota valta-asemaa väärinkäytetään?

Olen poikani kanssa talvipäivänä leikkipuistossa. Puistossa on ulkoilemassa myös perhepäivähoitaja hoitolapsineen. Yksi lapsista, pieni tyttö, on jatkuvasti hoitajan hampaissa.

Minusta tyttö vaikuttaa säyseältä, mutta hoitaja tiuskii hänelle: ”Älä tee noin, älä mene sinne, jos istut maassa saat pissataudin ja joudut sairaalaan.” Hoitajan käytöksestä tulee ahdistunut olo. Ovatko tytön kaikki päivät samanlaisia? Miten se vaikuttaa hänen minäkuvaansa?

Viime aikoina mediassa on puhuttu opettajien harjoittamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Julkinen puhe on äärimmäisen tärkeää. Seksuaalisella hyväksikäytöllä ei ole mitään tekemistä seksin kanssa – se on vallankäyttöä ja nöyryyttämistä.

Aikuiset ovat aina käyttäneet valtaa lapsiin. Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa harrastettiin yleisesti lasten nolaamista.

Lapsi lähetettiin hakemaan naapurista kapinetta, jota ei ole olemassakaan, ja sitten hänelle naurettiin. Pitihän lapsille opettaa, ettei muihin ihmisiin voi luottaa! Nykyään lapsen nolaaminen on helppoa netissä.

Valta-asemassa oleva aikuinen voi väärinkäyttää valtaansa monin tavoin. Oppilaiden välisestä koulukiusaamisesta onneksi puhutaan, mutta ei siitä, että opettajakin voi olla kiusaaja. Kun olen aikuisena miettinyt omia ala-asteaikojani, minusta tuntuu, että jouduin opettajan kiusaamaksi. Toiminta oli hienovaraista.

Opettajan arvot olivat oikeistolaisia ja isänmaallisia, vasemmistoa hän vihasi. Minun taustani oli vasemmistolainen. Ennen koulua olin vasemmistoradikaalien pyörittämässä hoitopaikassa, jossa ilmapiiri oli turvallinen, hyväksyvä ja hoivaava. Koulussa sain tuntea olevani kaikin puolin vääränlainen, perhetaustasta alkaen.

Luokanvalvojalla oli suosikkijärjestelmä. Hyvät oppilaat, joilla oli oikea perhetausta, muodostivat luokan kerman. Opettajan johdolla heistä koottiin luokkahallitus, joka tarkkaili muita oppilaita. Luokkahallitus jakoi huomautuksia ja tuomioita koko luokan edessä.

Itse jouduin julkiseen häpeäpaaluun niinkin rankasta rikoksesta kuin koulukirjoihin piirtämisestä. En ikinä unohda sitä pohjatonta häpeää, kun kirjojani esiteltiin luokan edessä paheksuvan puheen säestyksellä. Päiväkodissa piirtämistaitojani oli aina ihailtu.

Opettajan mielestä tyttöjen piti olla kilttejä ja huolellisia. Heillä piti olla täydellinen käsiala ja mieluiten myös pitkä tukka. Tyttöjen tehtävä oli katsoa poikien perään, muistuttaa läksyistä ja kokeista.

Minäkin sain poikaparin, josta olisi pitänyt huolehtia – ikävä vain, että olin paljon huolimattomampi kuin parini. Käsialakin oli suttuinen. Outoa kyllä, luokanvalvoja jaksoi myös kailottaa, miten paljon enemmän hän piti poikalapsista kuin tytöistä.

Aikuisen näkökulmasta opettajan menettely oli kyseenalaista, vaikkei hän mitään oikein kamalaa tehnytkään. Hän tuputti oppilaille joka välissä konservatiivista, oikeistolaista maailmankuvaansa. Kerta toisensa jälkeen kävi selväksi, että minä ja perheeni olimme vääränlaisia.

Opettaja kielsi oppilaitaan lukemasta sarjakuvia – kodissani kaikki rakastivat Tinttiä, Asterixia ja Lucky Lukea. Sarjakuvalla oli kotona sama asema kuin kaunokirjallisuudella. Radiosta piti opettajan mukaan kuunnella vain klassista, ei missään nimessä rokkia. Kotonani odotettiin Rockradion viikottaista lähetystä kuin kuuta nousevaa.

Luokanvalvojani oli sääty-yhteiskunnan kannattaja. Akateemiset ammatit olivat ihailtavia. Jos oppilaalla oli kokoomuslaiset, akateemiset vanhemmat ja täydellinen käsiala, opettaja suorastaan palvoi tätä. Luokanvalvojan suosikit olivat yläluokkaa, jotka saivat etuisuuksia. Muut olivat kuin karjaa.

Opettaja oli oman aikansa tuote. Ehkä hänet oli koulutettu ajattelemaan, että hänen tehtävänsä oli koulia lapsista isänmaallisia, Jumalaa pelkääviä kunnon kansalaisia.

Opettajan mielipiteet ja ideologia vaikuttivat minuun koko ala-asteen ajan. Pikkukoululaisena olisin tietysti halunnut eniten maailmassa oman open arvostusta. Sen sijaan sain kuulla olevani kaikin puolin vääränlainen ja puutteellinen. Into koulunkäyntiä kohtaan romuttui ja siirryin yläasteelle huonon todistuksen kanssa.