Lapsi on aikuisen armoilla

Syntymä on viimeinen hetki ihmisen elämässä, jossa kaikki ovat koko lailla samalla viivalla. Tarkoitan tällä meitä länsimaiseen maailmaan syntyviä tavallisten perheiden jälkikasvuja, joiden elämää esimerkiksi huumeet ja nälänhätä eivät pääse määrittelemään jo kohdussa.

Syntymässä maailmaan tulee muutaman kilon verran rajatonta iloa, aitoutta, mahdollisuuksia ja innostumisen iloa. Ja siitä alkaa arpapeli, jossa lapsi on noppana.

Lapsen kohtalo on syntyä aikuisten armoille, ja aikuisten käsissä on, millaiseksi lapsen elämä ja myöhemmin aikuiselämä muotoutuu. Hyvässä lykyssä lapsi syntyy perheeseen, jonka vanhemmilla on ollut hyvä lapsuus – lapsuus, jossa lasta on sopivassa suhteessa rakastettu, rajoitettu ja kuultu.

Sellainen lähiaikuinen pystyy todennäköisimmin tarjoamaan vauvalle hyvät ensimmäiset vuodet. Huonossa tapauksessa vauva syntyy perheeseen, jossa vanhempien tausta on rikkonainen ja vauva saa sen taustan mukaisen lähdön elämäänsä.

Vaikka narsismi on muotisana, se on myös hyvin monen lapsen kohtalon arpa. Suuri osa lapsista kasvaa perheissä, joissa kasvattavat aikuiset ovat oman narsisminsa uhreja, eikä heillä ole edellytyksiä keskittyä lapsen tarpeisiin siinä mitassa kuin lapsi vaatisi.

Narsistiaikuiset ovat niitä entisiä lapsia, joita ei pidetty hyvänä tai joihin ei jaksettu kiinnittää mitään huomiota. He ovat heitä, joiden isät olivat kiinnostuneempia pullosta kuin perheestään ja joiden äidit keskittyivät huolehtimaan pullon kaulassa roikkuvasta puolisostaan enemmän kuin lapsistaan.

Jokaisen, joka saa elämässään huolehtia omista tai muiden lapsista, kannattaisi lukea Paula Salomaan kirja Narsismin tiedostaminen. Pahaa pelkään, että juuri kirjaa kipeimmin tarvitsevat eivät siihen koskaan tartu.

Lapset ovat myös lukemattomien ammattiaikuisten armoilla elämässään. Päiväkotien, koulujen ja harrastusten aikuiset ovat juuri niin vaillinaisia ja keskeneräisiä kuin aikuiset yleensä, eikä ammatinvalinta pyhitä millään tavalla aikuista toimimaan lapsen parhaaksi.

Päiväkodeissa ja kouluissa on tätejä ja setiä, jotka ottavat silmätikkuja, suosikkeja, jättävät huomiotta lapsen tarpeita tai pystyvät vain keskittymään omiin tarpeisiinsa, jos niihinkään. Lapsen opettaja voi olla niin työhönsä kyllästynyt, että niin rehtori kuin lasten vanhemmatkin pitävät käsiä ristissä sen suhteen, että opettaja haluaisi vaihtaa alaa.

Mikään tutkinto ei takaa kyvykkyyttä toimia lasten kanssa, ihmisen lapsenmielisyys joko on tai ei ole ymmärryksessä.

Hyvät aikuiset kannattelevat lasta ja osaavat nähdä lapsessa sen sisäisen pulputuksen, josta pieni ihminen ammentaa ilon ympäristöönsä. Hyvä aikuinen näyttää lapselle, että hänen mielipiteensä merkitsee, mutta myös osaa antaa lapselle rajoja. Hyvä aikuinen osaa tarkastella lapsiryhmän jäseniä erikseen persoonina ja antaa lapselle tilan olla rauhassa oma itsensä, vaikka lapsen persoona ei olisi aikuisen peilikuva.

Huonot aikuiset käyttäytyvät tasapainottomasti lapsen edessä. Huono aikuinen lupaa tänään yhtä ja huomenna toista, uhkailee, huutaa, vaatii mahdottomia, pettää ja pahoinpitelee lasta henkisesti ja ruumiillisesti.

Ja koska lapsi ei tiedä paremmasta, hän luulee, että näin sen kuuluu olla – lapsen pitää olla huonon aikuisen armoilla. Huonon aikuisen käsissä lapsen silmien tuike sammuu.

Lapsen asemaa aikuisten armoilla kuvasti hyvin keskustelu, joka alkoi helsinkiläisen ravintolan kiellettyä lasten kanssa ruokailevilta pääsyn osaan ravintolaansa. Keskustelijat olivat huomattavan suuresti sitä mieltä, että lapselta voi ilman muuta kieltää pääsyn mihin hyvänsä, koska lapset vain ovat niin rasittavia.

Sellainen maailma, jossa lapsi on arvoton haitta, ei ole kovin kaksinen. Sääliksi käy tämän päivän lapsia ja niitä tulevia sukupolvia, joita tämän ajan lapset vuorollaan kasvattavat.