Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Kadonnut tiimalasi ja makkaravartaloisen naisen todellisuus

Makkaravartaloisena naisena olen nuoresta asti kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta. Tuntuu, että iso osa naisten vaatteista ei ole minua varten, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Teksti:
Laura Honkasalo

Makkaravartaloisena naisena olen nuoresta asti kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta. Tuntuu, että iso osa naisten vaatteista ei ole minua varten, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Kehopositiivisuus oli alun perin hieno juttu: sen mukaan kaikenlaiset vartalot ovat kauniita. Sitten mainostajat kaappasivat liikkeen omaan käyttöönsä. Naisille suunnatuissa mainoksissa kaikenlaiset vartalot ovat kauniita, paitsi että niiden pitää vastata perinteisiä käsityksiä naisellisesta vartalosta. Vyötärön pitää erottua selvästi ja rintojen olla isohkot, eikä naama tietenkään saa olla ruma.

Olen aina ollut tyytyväinen vartalooni, mutta samalla olen kokenut voimakasta ulkopuolisuutta. Vartaloni on H-mallia. Vaikka olisin miten solakassa kunnossa, vyötärö ei erotu houkuttelevan kapeana uumana eivätkä lanteet ole hedelmällisyyttä lupailevan leveät. Jos H-mallinen filmitähti, vaikkapa Natalie Portman tai Alicia Vikander, esiintyy paparazzipalstalla bikineissä, kommenteissa kiljutaan, että ”tuo ei ole naisellisia muotoja nähnytkään” tai ”näyttää mieheltä”.

Tosiasiassa H-vartalo on yleistynyt naisilla räjähdysmäisesti. Syyksi on arveltu istumatyötä, sitä että kotityöt tarjoavat naisille vähemmän hyötyliikuntaa kuin ennen vanhaan, ravintotottumuksia, erilaisia liikuntalajeja kuin isoäidin aikaan ja jopa kemikaaleja. Britanniassa on laskettu, että naisten vyötäröt ovat leventyneet runsaalla kymmenellä sentillä sitten 1960-luvun. Kaikki ei kuitenkaan ole läskiä. Paremmman ravinnon ansiosta naisilla on (ainakin länsimaissa) isommat luut. Lisääntynyt liikunta tarkoittaa kookkaampia lihaksia ja leveämpää rintakehää.

Viktoriaanisen säätyläisperheen tyttäret saatettiin pakata korsettiin jo viisivuotiaina. Korsetin käyttäminen muovasi vartaloa. Saman näkee 50-luvun filmitähtien bikinikuvista – vyötäröt ovat usein järkyttävän kapeita. Toki moni varmasti turvautui kylkiluiden poistoon saadakseen kapoisen uuman. Nykyään tiimalasivartalo on harvainen, mutta ”kehopositiivisissa” mainoksissa se symboloi edelleen todellista naisellisuutta. Myös pluskokoiset mallit ja starat edustavat tiimalasityyppiä.

Makkaravartaloisena naisena olen nuoresta asti kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta. Tuntuu, että iso osa naisten vaatteista ei ole minua varten. En ole koskaan käyttänyt paljon housuja. Onnekseni minulla on terve iho, joka on sileä – ja myös hyvin liukas. Kun on suora ja liukas, housut eivät kertakaikkiaan pysy ylhäällä, verkkareita lukuun ottamatta. Koska takapuoleni on mallia kahdeksanvuotias poika, se ei täytä farkkuja. (Kahdeksanvuotiaan pojan farkut taas eivät mahdu päälle muista kohdista.)

Kun keski-iässä suoraan keskivartaloon alkaa vielä kertyä pönäkkyyttä, jota britit kutsuvat nimellä middle-aged middle, kietaisumekot, kynähameet ja vyötäröä korostavat asut eivät vain istu. Onneksi nykyään ovat muotia kaikenlaiset mekot, kylkiä nuolevasta ministä puolijoukkueteltan kokoisiin maksimekkoihin.

Suora pötkylävartalo on onneksi ongelma lähinnä sovituskopissa. Lihavuus sen sijaan vaikuttaa elämään monilla tavoin: se voi estää työpaikan saamisen ja vaikuttaa siihen, otetaanko terveysongelmat tosissaan. Ennakkoluuloja kohdistuu myös trans-ihmisiin, vammaisiin ja niihin, joiden ihonväri ei ole valkoinen. Kaupallisen kehopositiivisuuden piirissä ei kuitenkaan juuri koskaan näy ihmisiä, joiden ulkonäön vaikkapa sairaus on muuttanut niin, että he joutuvat kohtaamaan ennakkoluuloja päivittäin.

On hienoa, että nykyään on pluskokoisia supermalleja, mutta toisaalta he ylläpitävät perinteisiä naisellisuuskäsityksiä päivitetyssä muodossa. On pitkä tukka, tehosteripset ja kurvit kohdillaan. Supermalliksi ei edelleenkään kelpaa, jos ruumis on koottu yhteensopimattomista paloista. Monilla naisilla ylä- ja alavartalo edustavat kokonaan eri vaatekokoa – tämä tulee selväksi ainakin, jos ompelee itselleen vaatteita ja joutuu testailemaan kaavojen sopivuutta. Ylävartalo saattaa olla kokoa 36 ja alavartalo 42. Tai keskivartalo saattaa olla lihava, mutta raajat laihat.

Miesten puolelle kehopositiivisuus on vasta hiippailemassa. Leffoissa ja sarjoissa pömppömahainen mies on yleensä porukan pelle tai peräkamarin poika. Ensirakastajan rooli on edelleen varattu lihaksikkaalle könsikkäälle. Ja lyhyt, siro mies kelpaa vain naispuolisen henkilöhahmon bestikseksi.

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com

Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä

X