Laura Honkasalon kolumni: Miksi joillain on monta taloa ja toisilla ei yhtään?

Teini-ikäinen Laura Honkasalo kuvitteli asuvansa aikuisena vanhassa puutalossa, jossa olisi paljon huoneita. Nyt hän asuu kerrostalokolmiossa ja kipuilee kotikateuden kanssa. – Olen luopunut talounelmasta vasta muutama vuosi sitten, ja se tekee edelleen kipeää, Honkasalo kirjoittaa.

Seuraan Instagramissa kanavaa nimeltä Tiny Houses eli pikkuiset talot. Yhden huoneen mökkeihin on saatu sijoitettua kaikki tarpeellinen. Nukkumatila on parvella, pienen pöydän ääressä on tilaa kahdelle, ja tavarat ovat seinähyllyillä. Huonekaluilla on monia käyttötarkoituksia, ja ne menevät kasaan. Neliöitä on seitsemästä kolmeenkymmeneenseitsemään. Kun katselen söpöjä kuvia, kuvittelen, millaista olisi asua minitalossa. Luopuisin kaikesta turhasta, rupeaisin oikeasti minimalistiksi! Pienessä pesässä olo olisi turvallinen ja kodikas.

Pikkutalot ovat tosi suosittuja Yhdysvalloissa, ja suosio kasvaa myös Australiassa. Kesällä kuuntelin silittäessäni useita TED-esityksiä aiheesta. Vähitellen jokin söpöissä taloissa alkoi häiritä.

Pikkutalojen suunnittelija kertoi, että kun karsii elämästään turhat roinat ja muuttaa minimökkiin, saa vapauden. Yhdysvalloissa jopa puolet palkasta menee asumiseen. Pikkutalon omistaja pääsee eroon suuresta asuntolainasta, hänen ei tarvitse enää tehdä yhtä paljon töitä kuin aiemmin, hän voi omistautua harrastuksille tai toteuttaa unelmansa kirjan kirjoittamisesta, maalaamisesta tai musiikin teosta.

Yhtälö tuntuu surulliselta. Asuminen on välttämättömyys, mutta se on liian kallista. Asun kolmistaan lasteni kanssa Helsingissä, ja asumiskulut ovat korkeat. Vapaiden markkinoiden vuokrat ovat niin kohtuuttomia, että lapsiperheen kannattaa asua omistusasunnossa, jos vain pystyy. Vuokra-asuntoja on liian vähän. Helsingissä 90 000 asukasta asuu kaupungin vuokra-asunnossa – niidenkin vuokrat uhkaavat nousta.

Nuoruudessani saattoi vielä törmätä kilttiin vuokranantajaan, joka veloitti opiskelijoilta alihintaa. Nykyään joka tuutissa suositellaan asuntosijoittamista, siis hyötymistä sillä tosiseikalla, että ihmisten on pakko asua jossain. Samaan aikaan asumista tuetaan verovaroista. Parhaimmillaan asuntosijoittaja siis rikastuu valtion avulla, jos vuokralainen saa asumistukea.

Yhdysvalloissa pikkutalojen asukkaat havittelevat säästön lisäksi ekologisempaa elämäntyyliä ja omavaraisuutta. Rajoitettu elintila pakottaa karsimaan omaisuutta ja elämään vaatimattomammin.

Ajatus kiehtoo: Rakastan hotellihuoneita – mitä kliinisempi ketjuhotelli sen parempi. Hotellihuoneessa on pelkistetty ilmapiiri, kun kaikkialla ei ole omia kamoja, jotka vaativat huomiota. Varsinkin jos yöpyy vain yhden yön, on kiva asetella omat vähäiset tavarat paikoilleen ja keskittyä olemiseen. Unelmissani minitalossa olisi samanlainen tunnelma.

Tosiasiassa tulisin minitalossa sekopäiseksi noin vuorokaudessa. Minitalo saattaa olla kiva lämpimässä paikassa, missä voi olla paljon ulkona. Suomen räntäsateisia talvi-iltoja voisi olla tuskallista yhdistää minitalossa asumiseen. Ja vaikka olen unelmissani ekologinen minimalisti, oikeasti rakastan tilaa. Loft-asunnot ja vanhoihin teollisuuskiinteistöihin tehdyt hehtaarikämpät saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Avara tilan tuntu on paljon rauhoittavampi kuin kodikas pikkupesä.

Teini-iässä kuvittelin, että aikuisena asuisin vanhassa puutalossa, jossa olisi paljon huoneita (ja mieluiten myös torni). Voisin maalata seiniä jännillä väreillä ja tehdä eri puuhia eri huoneissa. Nykyään tiedän, ettei minulla tule ikinä olemaan rahaa omaan taloon eikä edes tilavaan kerrostaloasuntoon. Olen luopunut talounelmasta vasta muutama vuosi sitten, ja se tekee edelleen kipeää. Kateutta on vaikea välttää: kesällä lehdet olivat täynnä kesämökkejä, jotka näyttivät enemmän luksusomakotitaloilta. Miksi joillain on monta taloa ja toisilla ei yhtään?

Loppukesästä poikani opetti minulle tärkeän läksyn: joissain olosuhteissa lisätilaa saa ihan ilmaiseksi. Hän kokosi roinani keskelle olohuonetta ja käski tsekkaamaan, mitkä tavarat ovat oikeasti tärkeitä. Tavaraa poistui paljon, ja tuntui, että kerrostalokolmiomme kasvoi. Nyt voin leikata lattialla kaavoja siirtelemättä tavaroita pois alta.

Suomalaislehdissäkin on esitelty kansalaisten nikkaroimia minikoteja, jotka liikkuvat pyörillä. Hienoa, jos oikeasti haluaa elää ekologisemmin ja vapaammin ja rakentaa siksi itselleen minitalon. Mutta jos koppiin muutetaan taloudellisesta pakosta, jotain on pielessä yhteiskunnassa.