Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Muistatko ihanan Fame-sarjan? Kouluajan unelmat tähteydestä tuntuvat nyt hellyttäviltä ja pöhköiltä

Fame-sarjan katsominen uudelleen saa ymmärtämään sometähteydestä haaveilevia nuoria. Omat kouluajan unelmat tuntuvat nyt hellyttäviltä ja pöhköiltä: en tainnut tajuta, että Hollywoodissa on vähän karumpi meno kuin nuorisoasiainkeskuksen teatteriryhmässä, kirjoittaa Laura Honkasalo.
Teksti: Laura Honkasalo

Eräänä talvi-iltana olin yksin kotona ja päähänpistosta rupesin katsomaan Youtubesta alkuperäisen Fame-televisiosarjan katkelmia. Kun olin yläasteella, olin aivan hurmioitunut sarjasta. Sarjan nuoret olivat mielestäni ihania ja lahjakkaita, arki nuhjuisessa taidekoulussa New Yorkissa oli kiehtovaa.

Jo ala-asteella uneksin näyttelijän ammatista. Tuolloin elokuvateattereihin tuli musikaalielokuva Annie, jonka pääosassa oli minua vähän nuorempi tyttö Aileen Quinn. Hän oli tosi hyvä tanssimaan ja laulamaan. Perehdyin näyttelijän työhön lukemalla esimerkiksi legendaarisen ranskalaisnäyttelijän Sarah Bernhardin elämäkerran, se kun sattui eteeni kirjastossa. Luin muitakin elämäkertoja, ainakin Ingrid Bergmanin ja Shirley Templen tarinat. Televisiossa esitettiin Templen elokuvia. Olin varma, että lapsitähden elämä oli upeinta ikinä.

Eniten samastuin Doris Schwartziin, joka ei ollut sulokas tanssija, kuten muut tytöt, vaan koomikko.

Kun katsoin Famen pätkiä, muistin kohtaukset, laulujen sanat ja näyttelijöiden vaatteetkin. Muistin, miten täysillä eläydyin sarjan tyyppien elämään. Eniten samastuin Doris Schwartziin, joka ei ollut sulokas tanssija, kuten muut tytöt, vaan koomikko. Äitini ompeli minulle samanlaisia vaatteita kuin Doriksella, esimerkiksi punaiset skottiruutuhaalarit, joita käytin vuosia. Ne olivat ihanat!

Noloa kyllä, näyttelijäunelmiini ei kuulunut Kansallisteatteri eikä Royal Shakespeare Company – haaveilin, että olisin elokuvatähti Hollywoodissa.Yhdysvaltalainen toimittaja Jia Tolentino kertoo mainiossa esseekokoelmassaan Trick Mirror (2019), miten hän osallistui 16-vuotiaana tosi-tv-sarjaan. Tolentino kuvailee, että ennen sarjaan osallistumista hän janosi huomiota. Hän melskasi ja kapinoi kristillisessä opinahjossaan. Sarja sammutti huomion tarpeen, jo pieni sirunen julkisuutta riitti.

En ilmeisesti tullut ollenkaan ajatelleeksi, että Hollywoodissa on vähän karumpi meno kuin nuorisoasiainkeskuksen teatteriryhmässä.

Omat unelmani filmitähden elämästä tuntuvat nyt sekä tosi pöhköiltä että jotenkin hellyttäviltä. En ilmeisesti tullut ollenkaan ajatelleeksi, että Hollywoodissa on vähän karumpi meno kuin nuorisoasiainkeskuksen teatteriryhmässä.

Shirley Temple muisteli aikuisena, miten ohjaajat kiusasivat, rankaisivat ja painostivat. Yksi ohjaaja pakotti lapsinäyttelijät istumaan jääpaloja täynnä olevaan sankoon, jos roolisuoritus ei miellyttänyt ohjaajaa. Vanhemmat elivät ylellisesti Templen rahoilla.

Nykyään nuoretkin ovat onneksi selvillä siitä, että lapsi- tai teinitähteys ei tee onnelliseksi, päinvastoin. Tähdet ovat itse avoimia asiasta: entinen teinitähti Demi Lovato julkaisi juuri biisin yliannostuksestaan, ja 10 miljoonaa seuraajaa haalinut vloggaaja Zoella on kertonut tarvitsevansa viikoittaista terapiaa, jotta selviää huomion keskipisteenä olemisesta.

Kun muistelen omia unelmiani tähteydestä, alan kuitenkin ymmärtää, miksi nuoret haluavat olla esillä somessa ja kerätä seuraajia.

Aikuisesta tuntuu käsittämättömältä, että kukaan haluaisi kertoa elämästään miljoonille seuraajille (paitsi jos se aikuinen kuuluu Kardashianin klaaniin). Kun muistelen omia unelmiani tähteydestä, alan kuitenkin ymmärtää, miksi nuoret haluavat olla esillä somessa ja kerätä seuraajia. Pikkulapsena riittää, että on ainutlaatuinen omien vanhempien ja isovanhempien silmissä. Päiväkoti-ikäinen uskoo luonnostaan, että on tosi hyvä laulaja tai piirtäjä. Murrosiässä maailma laajenee. Kun äiti kehuu murrosikäistä, tämä tuhahtaa: ”Sä sanot noin vain, koska oot mun äiti!”

Aikuiset saattavat suhtautua vloggaajiin, tubettajiin ja Instagram-tähtiin päätään pudistellen, mutta nykysysteemi on monella tapaa demokraattisempi kuin Templen ajan tähtitehdas. Kuka tahansa voi kuvata huoneessaan videon ja suosio on kohtalon, ei laskelmoivan managerin, näpeissä.

Annieta näytelleen Aileen Quinnin tähti sammui nopeasti. Hän solmi elokuvastudion kanssa seitsemän vuoden sopimuksen, mutta uutta leffaa ei koskaan ilmestynyt. Sopimus sitoi Quinnia niin, että hän sai tehdä vain teatteritöitä.

Iän karttuessa unelmani maailmantähteydestä alkoivat tuntua höpsöiltä. Kun pääsin Kallion lukioon, kohtasin ihmisiä, jotka olivat oikeasti lahjakkaita näyttelijöitä, ja tajusin oman lahjattomuuteni. Ihanat opettajani kannustivat kirjoittamisessa, ja ymmärsin itsekin, että kirjoittaminen oli enemmän oma juttuni.

Mutta Fame on vieläkin ihana.

Lue myös

Suosittelemme