Laura Honkasalon kolumni: Nykyajan epänormaalit

Kuusikymmenluvulla rouvat pitivät kodeissaan Tupperware-kutsuja, nykyään pidetään seksivälineiltamia. Tuote-esittelijä kertoo seksivälineistä, ja mukana on testikappaleita. Olen järjestänyt vain Tupperware-kutsuja, joten en tiedä, jaetaanko seksivälinekutsuillakin vaihtoehtoisia käyttövinkkejä tuotteille kuten Tupperware-illoissa.

Aikamme on varmasti avarakatseisempi kuin mikään aiempi: kaikenlainen seksuaalisuus on ok, biologisetkin sukupuolen määrittelyt natisevat liitoksissaan, perheenäiti voi vaihtaa kumppania miehestä naiseen, rakastuneella parilla voi olla ikäeroa viisikymmentä vuotta.

Avarakatseisuus ei kuitenkaan ulotu kaikille elämän osa-alueille. Ei tarvitse lukea paljonkaan nettikeskusteluja, kun selviää, että seksin suhteen olemme nykyään avarakatseisia, mutta seksittömyyden suhteen entistä tiukkapipoisempia.

On ok kiihottua nallekarhuista tai kumisaappaista, mutta se, että seksi ei kiinnosta pätkääkään, on aivan epänormaalia. On ok järjestää kotonaan dildokutsut, mutta ei ole hyväksyttyä sanoa, ettei pidä seksivälineistä. Eikä seksistä.

Satuin suositulla keskustelupalstalla ketjuun aiheesta: onko parisuhteessa pakko haluta. Valtaosa kirjoittajista oli sitä mieltä, että suhteen solmiminen on itsessään lupaus siitä, että tyydyttää kumppanin seksuaaliset tarpeet. Jos ei ole seksiä, ei ole parisuhdetta.

Naiset kertoivat, että vaikka seksi ei kiinnostaisi, he ”hoitelevat” puolison tarpeet vaikkapa käsin, koska seurustellessa sitoudutaan tyydyttämään toinen. Pari naista kertoi noudattaneensa asiantuntijoiden neuvoja ja suostuneensa seksiin, vaikka itseä ei kiinnostanut. He päätyivät terapiaan.

Vanhoissa kirjoissa ikäloput naimattomat henkilöt, siis viisikymppiset, solmivat usein toveriliiton. Jaetaan arjen taloudellinen vastuu sekä mielenkiinnon kohteet. Nainen hoitaa kodin ja mies kiinnittää hyllyt. Seuraelämässä on avec aina saatavilla.

Haluttomuuskeskustelussa verkossa kaikista kauheinta tuntui olevan ajatus kaveriavioliitosta. Muutama keskustelija yritti sanoa, että kaveriavioliitto on eri asia kuin ystävyyssuhde, jos siinä jaetaan vanhemmuus sekä asuntolaina ja tuetaan toista kaikessa.

Heidät jyrättiin armotta: ei, kyllä parisuhteeseen kuuluu seksi tai kyse on kämppäkavereista.

Kun kirjoittaa romaaneja menneistä ajoista, yksi kipukohta on suhtautuminen seksuaalisuuteen. On vaikea käsittää, että on ollut aikoja, siis kaikki ajat nykyistä ennen, jolloin seksistä ei saanut puhua, eikä sitä mieluiten saanut ajatellakaan.

Yläluokkainen morsian ei välttämättä tiennyt seksiä olevan olemassakaan, kun meni naimisiin. Miehetkin häpesivät itsesaastutusta. Nykyään moni mies reuhkaa, että ”seksi on ihmisoikeus”. Ajatus on omituinen.

Ihmisoikeuksiinhan kuuluu esimerkiksi, että ketään ei saa kiduttaa eikä pitää orjana. Rinnalle pitäisi siis nostaa oikeus yhdyntöihin. Kuuleeko YK?

Ystäväni liittyi heti eronsa jälkeen deittisaitille. Yhteydenottoja varatuilta miehiltä tuli saavikaupalla. Yhdelläkään ei kuitenkaan ollut avoin suhde. Selitykset olivat aina samat: erota ei voi, seksiä ei ole, vaimo ei ikinä suostuisi avoimeen suhteeseen.

Meistä tuntui oudolta, että avoin suhde on edelleen niin suuri kauhistus. Tässäkin ajattelussa puolison seksuaalisuus tuntuu kuuluvan kumppanille, vaikka hän ei tekisi sillä mitään. Jos haluton ei anna kumppanilleen lupaa purkaa paineita muualla, hän pettää itseään.

”Salasuhde on ainoa mahdollisuus”, sanoivat deittipalstan miehet. Se tuntui surulliselta. Eikö rakastajan pitäminen luvalla poistaisi paineita myös haluttomalta?

Surullisimmalta tuntuu aseksuaalisten nuorten elämä. Seksipakkomielteisessä maailmassa he oppivat jo murrosiässä olevansa aivan epänormaaleja, jopa jotenkin sairaita.

Ympärillä kailotetaan, että seksi kuuluu aina rakkauteen ja on hyväksi myös terveydelle. Perheohjelmienkin mainostauoilla vilisevät neonpinkit superdildot. Ilman seksiä ei saa elää, tai on friikki.

Mitähän vaurioita sellainen tekee nuorelle, jonka minuus on vasta kehittymässä?