Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: En ymmärrä ihmisiä, joita vaatteet eivät kiinnosta

Ompelu auttaa myös tutustumaan omaan vartaloon ja hyväksymään sen puutteet. Joudun elämään sen tiedon kanssa, että toinen olkapääni on kolme senttiä alempana kuin toinen ja olen muutenkin vähän vino, kirjoittaa Laura Honkasalo.
19.6.2019 Teksti: Laura Honkasalo

Sairastuin 13 vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sairaalassa sain osallistua toimintaterapiaan, tein keramiikkaa ja kokeilin kirjansitomista. Käsillä tekeminen auttoi, vaikka saviastiani eivät olleetkaan huippudesignia ja muistikirjakin vähän sinne päin. Kun pääsin sairaalasta kotiin, halusin jatkaa käsillä tekemistä. Päätin opetella ompelemaan, vaikka koulussa käsityöt ja ompelu tuntuivat vastenmielisiltä. Opettajat kannustivat niitä tyttöjä, jotka olivat muutenkin taitavia. Kankaat piti valita koulun varastoista, ja ne olivat enemmän tai vähemmän ruskeita. Emme saaneet edes itse päättää, mitä ompelimme. Onneksi käsityön opetus on kehittynyt noista muinaisista ajoista! Nykyään kangaskaupoissa näkyy iloisesti pulisevia käsityöryhmiä ostoksilla opettajansa kanssa.

Hankin Rinna Saramäen ja Jane Palmun erinomaisen teoksen Joka tyypin kaavakirja, joka oli ilmestynyt sopivasti samaan aikaan vauvani kanssa. Kirjan avulla ompeluharrastus sai lentävän lähdön. Lapsille en tehnyt juurikaan arkivaatteita, koska he kasvoivat mielestäni liian nopeasti.

Sen sijaan tein paljon naamiaisasuja. Seiskaluokkalaiseni muisteli taannoin, miten hienoa oli, kun ompelin hänelle päiväkodin naamiaisiin Super Marion kaverin Luigin asun. Koska omat lapseni ovat poikia, ompelin prinsessapukuja viittoineen sekä päiväkodin tyttöjen käyttöön että ystävien tyttärille. Oli ihanaa puuhailla pinkkien kimallekankaiden kanssa, ja tietysti superihanaa oli nähdä, miten päiväkodin tytöt viilettivät tekemissäni asuissa.

Kun kuopus toivoi joululahjaksi vaaleanpunaista nallekarhua, opettelin tekemään perinteisen nallen, jonka raajat liikkuivat saranoilla. Esikoinen taas toivoi donitsin muotoista tyynyä. Ompelin donitsin päälle strösseliä askarteluhuovasta. Olin kuvitellut olevani huono käsitöissä, mutta ompelussa olinkin hyvä. Kaavoitin itse pehmoleluja, kasseja ja pian vaatteitakin. Kolmiulotteinen hahmottaminen tuotti päänvaivaa, mutta huomasin kehittyväni nopeasti. Sitä paitsi pähkäily on hyväksi aivoille.

En edelleenkään ymmärrä ihmisiä, joita eivät kiinnosta vaatteet. Käytämme vaatteita joka päivä (ja yö), ne vaikuttavat hyvinvointiin, liikkumiseen, terveyteen ja kukkaroon. Silti monia ihmisiä viis kiinnostaa, mitä materiaalia vaate on, onko sadetakin saumoissa teipit, onko vaate kestävä tai missä se on valmistettu.

Tosin kauppojen tarjonnasta päätellen miehet välittävät laadusta enemmän kuin naiset. Vaateketjujen miestenvaatteet ovat 100-prosenttista villaa, puuvillaa tai pellavaa, naisten neuleet akryyliä ja paidat polyesteriä. Tänäkin keväänä media ja mainokset ovat pursuilleet kukkamekkoja, jotka on tehty polyesteristä. Kesähelteellä ylleen voisi yhtä hyvin pukea muovipussin.

Ompeleminen inspiroi minua vuodesta toiseen, sillä aina voi kokeilla uutta ja kehittyä. On mahtava tunne, kun kinkkinen kohta yhtäkkiä selviää. On ihanaa, kun pääsee kunnon ompelu-flow’hun. Tunne on sama kuin lapsena leikkiessä. Ympäröivä maailma katoaa, ja innostus tuntuu koko kehossa.

Viime vuosina ompeluharrastukseeni on tullut mukaan yhteisöllisyys. Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä on mahtavaa seurata, mitä muut tekevät. Vinkkejä jaetaan ja ongelmiin saa apua välittömästi. Jotkut järjestävät ompelulaneja: mennään kaverin luo oman koneen kanssa ja ommellaan koko yö. Moni purkaa intoaan hyväntekeväisyyteen ja ompelee esimerkiksi vaatteita keskosille.

Ompelu ja kaikki siihen liittyvä on minusta todella ihanaa. Ideointi, suunnittelu, kankaiden etsiminen, netistä tilattujen kankaiden vastaanottaminen, huristelu, käsillä tekeminen ja jopa ratkominen. Ratkomisessa on jotain huojentavaa: useimmat virheet voi korjata, kun ratkoo kärsivällisesti ja yrittää uudelleen. Ja uudelleen. Ompeluryhmien, Instagramin ja Pinterestin kautta löytyy hienoja ideoita. Itsenäisten suunnittelijoiden kaavoja voi tilata vaikka Australiasta, sillä kaavat saa pdf-tiedostona omaan sähköpostiin.

Ompelu auttaa myös tutustumaan omaan vartaloon ja hyväksymään sen puutteet. Joudun elämään sen tiedon kanssa, että toinen olkapääni on kolme senttiä alempana kuin toinen ja olen muutenkin vähän vino.

Taannoin täytin kouluterveyskyselyä. Lomakkeessa kysyttiin, keitä oppilaan perheeseen kuuluu. Kuopus käski kirjoittaa siihen: äiti, isoveli ja Bernina.