Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Julkisille paikoille pitäisi pukeutua muita(kin) varten

Muoti on kommunikaatiota ja toisten ihmisten huomioimista, ei pelkästään oman ilmaisuvapauden toteuttamista, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Teksti:
Laura Honkasalo

Muoti on kommunikaatiota ja toisten ihmisten huomioimista, ei pelkästään oman ilmaisuvapauden toteuttamista, kirjoittaa Laura Honkasalo.

Kaikkeen tottuu, paitsi ei näköjään siihen, että juoksutrikoita käytetään arkihousuina kaupungilla. Rakastan muotia, mutta ”peppuhousut” ovat mielestäni epäesteettinen, pähkähullu vaatekappale. Näin ei kuitenkaan saisi ajatella: naisilla on oikeus panna päälleen mitä huvittaa, eikä siihen ole muilla nokan koputtamista.

Se tuntuu hassulta, sillä julkiselle paikalle pukeudutaan muita(kin) varten – tai ainakin pitäisi. Muoti on kommunikaatiota ja toisten ihmisten huomioimista, ei pelkästään oman ilmaisuvapauden toteuttamista. Keskustelupalstoilla naiset vakuuttelevat pukeutuvansa vain itseään varten. Teinit sentään ovat rehellisiä: heidän on saatava samat Consut ja Addut kuin muillakin, jottei kukaan pidä luuserina. Ihan samalla tavalla aikuinenkin haluaa kuulua joukkoon. Sen takia kaikki päiväkotilaisista mummoihin käyttävät juuri nyt pillifarkkuja. Joukkoon yritetään sulautua valitsemalla oikeat brändit, tyylit ja villitykset.

Muoti vetoaa alitajuntaan. Mitä useammin näemme muodikkaan vaatekappaleen mainoksissa ja mediassa, sen haluttavampi siitä tulee. Tunteet vaikuttavat pukeutumiseen: emotionaalinen kriisi voi saada aikaan täydellisen tyylinmuutoksen, eron jälkeen naisen pukeutumistyyli saattaa mullistua täysin. Itsevarmat ihmiset kokeilevat erilaisia pukeutumistyylejä, mutta nainen, joka on epävarma oman vartalonsa suhteen, seuraa massamuotia. Jotkut jämähtävät tietyn ajan muotiin, koska ovat olleet silloin hyvässä elämänvaiheessa. Toiset suosivat tiedostamattaan tyylejä ja värejä, joita oma äiti käytti lapsuudessa.

Kun kirjoitin taloudellista elämää käsittelevää kirjaani Nuukaillen, koetin kysellä naisilta, miksi he sitoutuvat tiettyihin merkkeihin. Kaikki väittivät, etteivät kiinnitä merkkeihin mitään huomiota. Se tuntui hassulta: katukuvassa kun näkyy, että merkit ovat tärkeitä. Ei ole sattumaa, että omalla asuinalueellani näkee paljon kalliita Peak Performance -huppareita. Tommy Hillfiger on onnistunut muuntautumaan massamuotisuosikiksi, ”Hilföökerit” vetoavat ostajiin syrjäseuduillakin. Adidas on kuuminta muotia sekä suomalaisilla koulupojilla että siperialaisilla pikkurikollisilla.

Muoti on nykyään todella vapaata, mutta harva käyttää vapautta hyväkseen. Kun joku pukeutuu massamuodin vastaisesti, puhutaan rohkeasta pukeutujasta. Oma rohkeuteni vaatetuksen suhteen jäi ikävä kyllä nuoruuteen. Ihailen suuresti varttuneita naisia, jotka pukeutuvat räväkästi, mutta pelkään, että itse vaikuttaisin sekopäiseltä, jos pukeutuisin värikkäästi. Nuorena en halunnut kuulua pukeutumisen puolesta mihinkään heimoon, enkä halua edelleenkään. Minua pelottaa ajatuskin kulttuuritätityylistä. Teatterin vessajonossa on hauska ihailla Marimekko-uskollisten rivistöä, mutta en halua kuulua siihen heimoon. Jotkut ikätoverini kirkuvat kauhusta, kun netti tarjoaa Gudrun Sjödenin mainoksia. Ei kai me olla niin vanhoja?

Varttunut nainenkin saa tietysti nykyään pukeutua kuten itse haluaa – vai saako? Kuusikymppisen Madonnan paljastava pukeutuminen herättää suoranaista raivoa. Liian nuorekkaasti pukeutuva ihminen on säälittävä ja yrittää roikkua kiinni nuoruuden muistoissaan epätoivon vimmalla. Ja voin vain kuvitella, miten omat teinit hermostuisivat, jos päättäisin pukeutua nuorison suosimalla tyylillä, korseteista ja mikroshortseista puhumattakaan.

Kaupungilla ilostuttaa, kun vastaan tulee kansalainen, joka on pukeutunut persoonallisesti. Muutama ystäväni pukeutuu hiottuun vintagetyyliin, eräs suosii steampunkia – ihailen ja arvostan heitä kovasti. Jotkut osaavat olla hienostuneen elegantteja näyttämättä tylsiltä, toiset kykenevät poimimaan ripauksia eri aikakausilta, joillain on taitoa löytää helmiä kirppiksiltä ja jopa kierrätyskeskuksen ilmaislaareista.

Ylimpiä tyyli-idoleitani ovat vanhat helsinkiläisrouvat, jotka eivät kipitä jokaisen muotivillityksen perässä. Villakangastakki saattaa olla vuosikymmenten takaa, mutta hyvin huollettuna se palvelee edelleen. Kengät, sormikkaat ja laukku sointuvat toisiinsa, päässä on aina elegantti hattu ja kaulassa silkkihuivi. Tyyliin kruunaa entisaikojen jumppamaikkojen hioma hyvä ryhti.

Peppuhousuille näillä rouvilla ei ole tarvetta.

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com

Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä

X