Laura Honkasalon kolumni: Suomi on vauvavihaajien maa
Suomalainen yhteiskunta tukee vanhemmuutta rahallisesti ja lainsäädännöllisesti. Silti asenteet laahaavat perässä. Surullisimmillaan lasten vieroksuminen näkyy silloin, kun tuoreiden vanhempien ystäväpiiri kaikkoaa, kirjoittaa Laura Honkasalo.
Suomalainen yhteiskunta tukee vanhemmuutta rahallisesti ja lainsäädännöllisesti. Silti asenteet laahaavat perässä. Surullisimmillaan lasten vieroksuminen näkyy silloin, kun tuoreiden vanhempien ystäväpiiri kaikkoaa, kirjoittaa Laura Honkasalo.
Kun täytin 21 vuotta, minua harmitti kovasti, etten ollut vielä äiti. Olin aina halunnut olla nuori äiti ja tavoitteena oli ”ainakin” viisi lasta. Vauvakuume heräsi noin viisivuotiaana, kun sain pikkusiskon. (Pikkuveljen syntyminen aiemmin ei herättänyt mitään helliä tunteita, vaan pelkkää murhanhimoa.)
Kun on aina potenut vauvakuumetta, tuntuu vaikealta käsittää, miksi sitä ei joillekin tule koskaan tai miksi jotkut jopa inhoavat lapsia. Paremmin ymmärrän, että tahaton lapsettomuus voi saada jopa ajattelemaan itsemurhaa. Viimeisintä romaaniani Vie minut jonnekin varten tutkin sekä veloja (vapaaehtoisesti lapsettomia) että miesten vauvakuumetta. Miesten vauvakuume on edelleen katveeseen jäävä asia. Nainen voi puida vauvakuumettaan ystävättärien kanssa loputtomiin, mutta miesten saunaillassa ei usein avauduta siitä, että oma vauva olisi ihana.
Suomalaisten lisääntymishaluttomuuteen on esitetty monenlaisia syitä. Yksi syy on varmasti se, että ihmisillä ei ole mitään omakohtaista kosketusta pikkulapsiarkeen. Suomessa kukin ikäryhmä elää tiukasti omassa karsinassaan. Koulussa ja opiskellessa ollaan samanikäisten kesken, lasten harrastuksissakin ikäluokat ovat usein omissa ryhmissään. Suomalaiset perheet ovat pieniä, tiiviitä yksiköitä. Entisajan monilapsisissa perheissä ihmisen eri ikäkaudet tulivat lapsille tutuiksi. Isossa perheessä oppii myös, miten paljon iloa lapset tuovat.
Olin viidentoista, kun nuorin siskoni syntyi. Vauva oli mielestäni ihaninta ikinä. Hän herätti halun ruveta lastentarhanopettajaksi tai lapsipsykologiksi. Vuosien kuluessa urahaaveet muuttuivat: jos minulla olisi kotona viisi lasta, olisiko lastentarhanopettajan ammatti sittenkään paras? Rakkaus lapsia kohtaan kuitenkin pysyi. Teini-ikäisestä asti olin usein lapsenvahtina. Pienin sisko sai vapaata päiväkodista, kun vietin kokonaisia päiviä hänen kanssaan.
Siksi olen ollut ällistynyt, kun moni ystäväni on kertonut, ettei ollut pidellyt vauvaa sylissä ennen kuin sai oman lapsen – vaipanvaihdosta puhumattakaan. Heiltä oli jäänyt kokematta paljon ihanuuksia. Kun olin yhdentoista, keskimmäinen siskoni oli vuoden vanha. Hän tapasi tepastella luokseni, kun luin sängyssä kirjaa, ja kaivautui muitta mutkitta kainalooni oman kirjansa kanssa. Sitten juteltiin kirjan kuvista – minä suomeksi ja sisko taaperokielellä. Koska olin niin paljon vanhempi, olin palvottu isosisko.
Suomalainen yhteiskunta on erittäin lapsivihamielinen. Jos vaunujen kanssa uskaltautuu julkisiin liikennevälineisiin, saa kuulla, että lapsen kanssa pitäisi pysyä kotona kunnes hän täyttää viisikymmentä. Kahvilaan ei saisi mennä vauvan kanssa, koska hän voi rääkyä, puhumattakaan siitä, että vanhemmat voisivat ruokailla ravintolassa lasten kanssa. Lapset ovat meluisia, sottaisia ja kaoottisia, heillä ei ole sijaa aikuisten maailmassa. Lapsiperheet ruokailkoot hampurilaispaikoissa ja ABC:llä. Suomalainen lapsiviha on kylmäävää. Miten lapset voivat oppia ravintolakäytöstä, tai mitään muutakaan, jos heitä ei saa viedä paikkoihin, joissa on aikuisia?
En ole koskaan kuullut monilapsisissa perheissä kasvaneiden valittavan siitä, että sisaruksia olisi ollut liikaa. Omia toiveita lapsiluvun suhteen jouduin tarkistamaan esikoiseni myötä. Hän oli villi ja vilkas poika, joka nukkui yöt pienissä pätkissä kaksi ja puolivuotiaaksi. Päätin, että kolme lasta olisi hyvä luku. Lopulta sain kaksi. Kyllä, arki kahden villin vipeltäjän kanssa oli välillä rankkaa mutta myös ihanaa. Lasten luovuus ja kekseliäisyys eivät tunne rajoja. Energisyys ja elämänilo olivat loputtomia. Välillä kotonamme riehui viisi pikkupoikaa, kun kavereita oli kylässä. Koti meni mullin mallin ainakin kerran päivässä, eikä sisustus ollut täydellinen. Kävimme myös näyttelyissä, kahviloissa ja ulkona syömässä. Oman kokemukseni mukaan maahanmuuttajataustaisten yrittäjien ravintoloissa lapsikin oli tervetullut asiakas, suomalainen yrittäjä taas katsoi usein nenänvartta pitkin.
Suomalainen yhteiskunta tukee vanhemmuutta rahallisesti ja lainsäädännöllisesti. Silti asenteet laahaavat perässä. Surullisimmillaan lasten vieroksuminen näkyy silloin, kun tuoreiden vanhempien ystäväpiiri kaikkoaa. Kotona vauvaa hoitava vanhempi voi jäädä ihan yksin.
Monissa nettikeskusteluissa tosin sanotaan, että erityisen vihamielisesti lapsiin suhtautuvat helsinkiläiset. Pohjois-Suomessa tai vaikkapa Etelä-Karjalassa suhtautuminen on lämmintä. Eniten lapsia on kuitenkin Helsingissä. Tässä on parannuksen paikka!
Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.
Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com
Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Yrittäisit ymmärtää myös erilaisuutta, kiitos. Kaikki eivät halua lapsia.
Kommentit
Yrittäisit ymmärtää myös erilaisuutta, kiitos. Kaikki eivät halua lapsia.
Vapaaehtoisesti lapseton nainen on outo.
Normaali nainen haluaa lapsia.
Kyllä lasten haluaminen kuuluu elämään!!!!
Samaa ajattelin kun olimme Australiassa kolmen lapsemme kanssa, että ompa erilainen suhtautuminen lapsiperheisiin.
Itse pienen lapsen äitinä olen kokenut ihmisten suhtautumisen meitä kohtaan lämpimäksi ja avuliaaksi. Koskaan en ole kokenut että muut haluaisivat minun jäävän lapsen kanssa kotiin, tai että aiheuttaisimme häiriötä muille. Yksin lapsen kanssa matkustaessa olen aina saanut kanssamatkustajilta apua: on tarjouduttu nostamaan rattaita rappusissa, kantamaan kasseja ja pitämään lasta kun olen sullonut tavaroita ja rattaita bussin kyytiin. Ravintoloissa käydään paljon ja aina olemme olleet tervetulleita eikä kukaan ole katsonut meitä pitkään. Lapsi on syönyt ja sotkenut, minä siivonnut jäljet lähtiessä. Toki välillä joku ärsyyntyy jos kiukku iskee, mutta yleensä on auttanut kun olen pahoitellut että ”anteeksi tästä huutamisesta, hän on tosi väsynyt”. Kyllä ihmiset ymmärtää kun vain kommunikoidaan paremmin. Mitä tulee lapsettomien ystävien hylkäämiseen, niin lapsen saanut on usein sellaisessa vauvakuplassa mihin ei muuta mahdu. Ehkä sitä lapsetonta ystävää ei vain kiinnosta ne vauvajutut, ihan kuin sitä lapsen saanutta ei välttämättä kiinnosta ne baarireissut, työkuviot tai tindertreffit. Suvaitsevaisuutta pitäisi olla puolin ja toisin.
Valitettavasti kosketusta lapsiperheen arkeen saan ihan riittävästi naapurin lasten melskatessa 24/7. Ei ole kiva omassa kodissa kuunnella jatkuvasti naapurin muksujen häiriköintiä ja yli tunnin kestäviä raivareita. Samoin koko oma vuorokausirytmi menee naapurin lasten ehdoilla, koska heihin herää aamulla, myös viikonloppuisin. Asiasta on sanottu ja yritetty olla ystävällisiä, mutta tällä ei ole ollut mitään vaikutusta häiriköintiin. Sen sijaan olen saanut kuulla että lapsettomat eivät ymmärrä mitään ja vihjailua siitä miten lapsettoman pitää sietää kaikki ja mennä myös naapureiden lasten ehdoilla. Heistä näkyy vain negatiiviset puolet enkä todellakaan tekisi lapsia jos tietäisin 100% varmuudella että omista tulisi samanlaisia. Onneksi lapsetkin on yksilöitä ja kasvatusmetodeilla voi vaikuttaa paljon lasten käytökseen.
Samalla kun puhutaan siitä miten ”lapsivihamielisiä” suomalaiset ovat, voitaisiin myös puhua siitä mistä tämä ehkä johtuu: hampaattomat kaverivanhemmat, vapaa kasvatus, ei-sanan käyttämättömyys pilttejä ohjatessa, peruskäytöstapojen puuttuminen ja jopa lasten ilkeät huutelut tuntemattomille, kengät junan penkeillä ja vanhemmat jotka ovat täysin luovuttaneet lastensa suhteen (ei edes yritetä kasvattaa), lapset tuhoavat vaikkapa ravintolassa tunnelman juoksemalla pitkin ravintolaa ja roikkumalla verhoissa. Esimerkkejä riittää. Ehkä sen sijaan että syytetään muita ”lapsivihamielisiksi” voisi kääntää katseen vanhempien kasvatustyyliin ja siihen miten lasten annetaan käyttäytyä muita kohtaan. Monesti tämä ei onnistu, koska jos vanhemmalle on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia.
Lapset on yksilöitä. Toiset mukavampia kuin toiset ihan niin kuin aikuisetkin, vanhemmat ja lapsettomat. Lastenkasvatus on varmasti haastavaa. Kuitenkin on myös haastavaa olla lähellä lapsiperhettä jossa vanhemmat välttelevät kasvatusvelvollisuuttaan.
Hyvä puheenvuoro, kiitos.
Juuri tuo ihmetyttää että ensin valitetaan lapsivihaa.
Mutta kuitenkin vaaditaan että lapsia ei saa kohdella kuten ihmisiä.
Eli on pidrttävä kaikista.
Miksi on luvallista olla pitämättä joistain aikuisista? Kunhan toimeen tulee.
Mutta lapsista ei saa sanoa samaa.
Saa sanoa että en pidä ihmisistä, koirani on paras yståväni tai ainoa.
Mutta et saa sanoa että et pidä kovinkaan monista lapsista melun, julmuuden ja kiusaamisen takia vaikkapa.
Itsellläni on lapsia. Mutta en tiennyt että suomessa monet kasvattavat lapsensa niin että he saavat tehdä muille mitä vain.
Esim jyväskylässä ihminen tuomittu oikeudessa koska omassa kodissa rauhassa. Mutta alasti.
Ajoradalle ihmiset tuoneet kadulle lauman lapsia huutamaan vieraan ihnisen kodin edustalle ja sitten toivotaan reagointia kun terrorisoidaan ja kiusataan ihmistä ja kun nöin tapahtuu, haatetaan oikeuteen.
Kauhean surullinen maailma.
Itse en ole oikein osannut koskaan jutella alle teini-ikäisille. En ole kovin verbaslinen Sitten kun ymmärsim että monet katsoo oikeudekseen esim cahingoittaa toisten terveyttö tsi omaisuutta jälkelöisillääm, tai selvästi pyrkii siirtämän omsta ikjunoistasn kauemmas jälkelöisinsö, esim tehty 6 lasta ja ne hyppii trampalla pelkästään vieraassa pihassa ja tiellä.
Vanhemnat hoitaa kotia ja urheilee ha harrsstaa kun ne huutaa 10 vuotta minun rajanaapurissa.
En ymmärrä.
Ei lapsista voi pitää niin kauan kuin ihmisiä terrorisoidaan ja kaikkien on pakko valehdella että melu ei höiritse silloin kun se on korkeaa ja kovaa vaikka ihminen on rakennetty reagoimaan toisten hätään ja ennen kirkuminen tarkoiitti hätätilannetta.
Uskokaa pienten lasten vanhemmat, teidän huono käytöksenne aiheuttaa vihaa, eivät lapsenne! Lastenrattailla ei saa töniä muita ihmisiä, kaupan käytävää ei ole pakko tukkia kahdella ostoskärryllä, lasten ei pidä antaa seisoa kengät jalassa tuoleilla, ravintolat eivät ole mitään vimmauspaikkoja, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Naurettavaa ja itsekeskeistä väittää, että suomalaiset vihaavat lapsia, kun teidän törkeä ja piittaamaton käytöksenne on vihastuksen aihe, eivät lapset.
Ei ihme, että lapsettomuus lisääntyy kun saa jatkuvasti kuulla lapsettomilta, että lapset pilaavat elämän ja kaikki sosiaalinen elämä loppuu.
Jos vanhukseltta joka ei enää ymmärrä, petkuttaa haltuunsa maksukortin ja vie kymmeniä eri kertoja rahaa, saa pienet sakot petoksesta.
Jos saman tekisi alaiköiselle alle 15v jolla periaatteessa vanhemmat suojana, sitä pidettäisiin pahempana.
Jos aikuinen ihminen voi henkisesti huonosti esim mielenterveyteen särö esim kiusaamisen takia tai vanhus jolla esim muistisauraus, huutaa, tai aikuinen jolla päihdeongelma, , meluaa, heidät korjataan välittömästi piiloon ja lukkojen taakse.
Yhteiskunta ei kestä yhtään sitä että kaikki eivät ole samanlaisia vaan omanlaisiaan epätäydellisiä.
Mutta jos lapsi karjuu, kirkuu piohaleikeissä kuin tapettava sika, jolla periaatteessa vanhemmat aina ojentamassa, korjaamassa käytöksen, opettamassa miltä tuntuu jos itse joutuu kuunnella kirkumista vaikkapa, pitämässö aina kuria ja muiden huomioimista, ohjaamasssa, missä harrastetaan mitäkin jne tätä saa tapahtua.
Minä en ymmärrä miten laura voi väittää kuten hän väittää.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous