Leeni Peltonen

Viekö digitalisaatio meiltä itsenäisyyden?

Asiantuntijat arvioivat, että jopa 470 000 yli 65-vuotiasta on pudonnut digitaitojen ulkopuolelle. Miten nöyryyttävältä mahtaakaan tuntua, että esimerkiksi jokaista pankkiasiaa varten täytyy pyytää lastensa apua, pohtii Leeni Peltonen.

Teksti:
Leeni Peltonen

Asiantuntijat arvioivat, että jopa 470 000 yli 65-vuotiasta on pudonnut digitaitojen ulkopuolelle. Miten nöyryyttävältä mahtaakaan tuntua, että esimerkiksi jokaista pankkiasiaa varten täytyy pyytää lastensa apua, pohtii Leeni Peltonen.

Kuvittele, että joutuisit yhtäkkiä kokonaan tietojärjestelmien ulkopuolelle. Et pystyisi hoitamaan yksinkertaistakaan asiaa, koska et voisi käyttää tietokonetta. Et hallitsisi itse raha-asioitasi. Et voisi selvittää puhelinnumeroa, johon soittaa, tai bussiaikataulua, jota tarvitset päästäksesi sukulaisten luokse. Et voisi varata lääkäriaikaa etkä hoitaa sinulle kuuluvia Kela-etuuksia.

Uutisissa kerrottaisiin sinua kiinnostavasta asiasta vain otsikko ja kehotettaisiin lukemaan itse tarina verkkosivulta, jonne sinulla ei olisi pääsyä.

Kuulostaako dystopialta, painajaismaiselta tulevaisuudenkuvalta?

Ja kuitenkin parhaillaan tällaisessa tilanteessa elää puolisen miljoonaa suomalaista ikäihmistä. He eivät osaa käyttää älypuhelinta tai tietokonetta, joten he tarvitsevat koko ajan apua jokapäiväisissä asioissa. Asiantuntijat arvioivat, että jopa 470 000 yli 65-vuotiasta on pudonnut digitaitojen ulkopuolelle. Vain pieni osa vanhimmista ikäluokista etsii tietoa netistä tai hoitaa omat pankkiasiansa.

Heidän vuosikymmeniä käyttämät tietojärjestelmänsä eli painetut aikataulut, puhelinluettelot ja kaavakkeet ovat lakanneet olemasta. Heiltä ei ole kysytty, miten he arvelevat pärjäävänsä. Ja jos kysyttäisiin, kysely löytyisi tietenkin verkosta.

Miten nöyryyttävältä mahtaa tuntua täysissä järjissään olevasta kahdeksankymppisestä, että jokaista pankkiasiaa varten tarvitsee lastensa tai lastenlastensa apua? Onko se arvokasta vanhuutta?

Pankkitunnuksia ei saisi luovuttaa toiselle, ei edes lähisukulaiselle. Mutta miten muuten ikäihmiset hoitaisivat raha-asiansa, kun verkkomaksut eivät heiltä onnistu ja pankkikonttorin tiskille ei todellakaan toivoteta tervetulleeksi hoitamaan päivittäisasioita?

Me keski-ikäiset, itsekin kohta eläkeläiset, hoidamme tietenkin vanhenevien sukulaistemme asiat. Maksamme laskut ja täytämme Kela-hakemukset. Aina se ei kuitenkaan onnistu, koska pankkitunnukset on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön. Niinpä en voi kirjautua omilla tunnuksillani Kelan sivuille ja täyttää hakemusta toiselle. Vahvan tunnistuksen idea on hieno, mutta se lähtee olettamuksesta, että sen käyttäjäkin on vahva – siis digitaidoissa.

Vaikkapa puhelinliittymää koskeviin muutoksiin tarvitaan kyseisen henkilön lupa. Jos hoidan iäkkään äitini liittymään tai sähkösopimukseen liittyvää asiaa, hän voisi antaa siihen suostumuksen saman puhelun aikana. Mutta se edellyttäisi, että olemme samassa huoneessa puhumassa yhteistä puhelua asiakaspalvelun aukioloaikoina.

Yksinkertaisen asian hoitaminen vaatii suunnittelua ja puhelimessa roikkumista, jos ei asu samalla paikkakunnalla autettavan kanssa. Asian, joka hoituisi verkkosivulla kätevästi – jos äidillä olisi henkilökohtaiset pankkitunnukset, joita hän osaisi käyttää.

Jos janan toisessa päässä on täysivaltainen ja -taitoinen kansalainen ja toisessa edunvalvojaa tarvitseva muistisairas, näiden kahden ääripään väliin jää valtava joukko ihmisiä, jotka ovat vielä muuten kykeneviä hoitamaan asiansa mutta eivät yksinään selviä digiajan haasteista.

Edunvalvojan määrääminen on juridinen toimenpide, Suomessa tarkoin valvottu ja määritelty, ja ihan syystä. Olisi pelottavaa elää valtiossa, jossa heppoisin perustein evättäisiin aikuiselta ihmiseltä oikeus päättää täysivaltaisesti omista asioistaan. Mutta sekään ei ole kohtuullista, että aikuisella ihmisellä ei ole edellytyksiä selviytyä arkisista asioistaan ilman jatkuvaa toisten apua. Täysivaltaisuus ei silloin toteudu kuin nimellisesti.

Vanhuusikään kuuluu luonnostaan menetyksiä: terveys hapertuu ja läheisiä kuolee ja sairastuu. Itsenäisyyden menettämisen ei välttämättä tarvitsisi kuulua tähän ikävään listaan.

Toisten armoilla oleminen vie keneltä tahansa elämänhalua ja -uskoa. Vaikka lähiomainen auttaisi mielellään, arjen rutiineista huolehtiminen on tärkeää jokaiselle. Se on aikuisen elämää, että maksaa itse laskunsa.

Ja sitten kun se hetki koittaa, että apu on jo välttämätöntä, ikäihminen on toivottavasti tehnyt ajoissa edunvalvontavaltakirjan. Silloin hän on voinut vaikuttaa siihen, kuka laskut maksaa silloin, kun itse ei enää erota velkaa saatavista.

Leeni Peltonen

Leeni Peltonen on vapaa toimittaja, joka opettelee kävelemään juoksemisen sijasta.

Anna Leenille palautetta: leenipeltonen@gmail.com

Leenin aiemmat kolumnit löydät täältä

X