Kolumnit

Leeni Peltosen kolumni: Onko sinullakin matkageeni?

11.1.2018 Teksti: Leeni Peltonen

Meillä heitetään perhepiirissä huulta siitä, että minulla on aina matkalta palatessani uusi reissu suunnitteilla jo lentokoneessa. Paitsi ettei se ole mikään vitsi.

Jos ihmisellä on matkageeni, minulla se on selvästi vallitseva, määräävä perintötekijä. Olen perinyt sen molemmilta vanhemmiltani, jotka viimeiseen asti matkustivat aina, kun kynnelle kykenivät. Vaikka heidän mahdollisuutensa olivat rajalliset, ei heitäkään mikään pidätellyt. He kurottivat valoa kohti kuin kasvit. Ja niin teen minäkin.

Itse asiassa osalla ihmisistä ON matkageeni nimeltään DRD4. Se vaikuttaa dopamiiniaineenvaihdunnan kautta elämyshakuisuuteen. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy mielihyväkokemuksiin ja saa ihmiset koukuttumaan erilaisiin mielihyvän lähteisiin. Dopamiinitaso nousee, kun ponnistelemme ja haastamme itseämme – ja saavutamme tavoitteen. Uudet kokemukset ovat dopamiiniriippuvaiselle kuin huumetta. Toisille uusi peli, uusi auto tai uusi kumppani.

Toisille taas uudet paikat: lähteminen, saapuminen ja taas lähteminen.

Tietenkään tuo geeni ei sinänsä saa ketään matkustamaan. Ympäristöllä on valtava vaikutus siihen, mihin uusien elämysten etsintä suuntautuu. Toisissa oloissa kasvaneena ja toisenlaisella luonteella varustettuna saattaisin opetella aina vain uusia kieliä tai kerätä yhä enemmän Arabian posliinikuppeja.

Mutta aina on ollut ihmisiä, joille seuraavan kukkulan taakse kurkistaminen on houkuttelevampi yllyke kuin mikään muu. Ilman heitä emme olisi vaeltaneet alkukodistamme Afrikasta esimerkiksi Heinolan maalaiskuntaan, ja ilman heitä (siis meitä) olisivat löytöretket jääneet tekemättä ja uudet mantereet löytämättä.

Kirjoitin seitsemänvuotiaana päiväkirjaan yksityiskohtaisen kuvitelman siitä, miten matkustaisin joskus yksin Helsinkiin. Kirjoitus sisälsi muun muassa kohtauksen, jossa vaihdan bussia Mäntsälässä – se taisi olla hurjinta, mitä osasin silloin kuvitella.

Kun ensimmäisessä kesätyöpaikassani auringon paahteessa sokerijuurikaspellolla raadoin pennin metripalkalla, loputtomilta tuntuvien peltosarkojen päässä häämötti palkinto: ei uusi takki tai mopo tai kello, vaan kuvitelma öisestä rautatieasemasta – ehkä Pariisissa tai ehkä Ateenassa.

Interrail mullisti koko elämäni. Pikkukaupungin kasvatille maailma avartui asema asemalta, ja aina siitä lähtien junan kolke on kuiskaillut korvaani vapauden laulua.

Haaveilua en ole keskeyttänyt koskaan, mutta matkustamisessa on toki ollut pakollisia taukoja. Taloudelliset realiteetit ja elämäntilanne ovat sanelleet ratkaisut. Joskus hotellissa on ollut vain yksi tähti. Mukana ovat kulkeneet joskus sylilapset, joskus koira tai iso uusperhe.

Yhtenä syksynä keitin kolmelle lapselleni usein riisipuuroa. Syynä ei ollut intohimoinen joulunodotus vaan se, että matkalla kasaantuneiden luottokorttilaskujen maksaminen vei tilit tyhjiksi. Takana oli seitsemän viikkoa Etelä-Ranskassa – ja riisipuurohan on hyvää ja halpaa!

Tietysti toisinaan mietin, miksi on niin tärkeää lähteä pois kotoa. Eikö kotona ole hyvä olla? (On.) Miksi sitten pitää mennä aina uusiin paikkoihin, eikö kesämökki ajaisi saman asian? (Ei, vaikka sielläkin on ihanaa.) Pakenenko jotain, kun en osaa rauhoittua paikoilleni? (En mielestäni muuta kuin liian turruttavaa arkea ja työstressiä.) Eikö olisi helpompaa matkustaa aina samaan paikkaan, samaan hotelliin? (Olisi, mutta myös kuolettavan tylsää.)

On helppo keksiä esimerkiksi taloudellisia ja ekologisia syitä hillitä matkustamista. Jos ei laittaisi kaikkia rahojaan matkustamiseen, voisi maksaa asuntolainan pois nopeammin. Voisi ostaa vaikka mitä. Voisi jättää enemmän perintöä. Voisi jättää pienemmän hiilijalanjäljen ja omistaa puhtaamman omantunnon. Puutarhaa ehtisi hoitaa paremmin ja kerätä pakastimen täyteen mustikoita.

Lähtemiseen en tarvitse muita perusteluja kuin reissunaisen sisimmän tarpeen. Matka antaa uudet maisemat, uudet tuoksut ja uudet ajatukset. Välimatka avaa etäisyyttä arjen ahtauteen. Sen ansiosta on mahdollista kurkistaa hetken ajan toiseen elämään, ymmärtää enemmän, toisessa valossa.

Kommentit (1)

Viime viikolla jonotimme Saigonissa turvatarkastukseen, siinä jonossa oli aikaa etsiä sopivaa lentoa Gambiaan. Mies yritti selittää että mentäs nyt kotiin ensin, mutta kun mulla on tää geeni. Mikä hienointa niin se on periytynyt myös kaikille kuudelle lapselleni!

Mamma Mia

4
1

Viime viikolla jonotimme Saigonissa turvatarkastukseen, siinä jonossa oli aikaa etsiä sopivaa lentoa Gambiaan. Mies yritti selittää että mentäs nyt kotiin ensin, mutta kun mulla on tää geeni. Mikä hienointa niin se on periytynyt myös kaikille kuudelle lapselleni!

Mamma Mia

4
1

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *