Kaarina Hazard

Luonnonmukainen ja aito

Teksti:
Kaarina Hazard

Luomu. Sehän on sanana kiva. Luonnonmukainen. Sellainen kuin luonnossa olisi. Eikö se sitä tarkoita, että kaikki menisi kuin, noh, sillä tavalla luonnostaan. Ja mitähän se sitten ihmisen kohdalla olisi. Että makaa, kun tekee mieli. Lähinnä aina. Syö sitä, mihin käsi yltää ja sen valitsee, mikä sutjakammin alas menee. Makean ja rasvaisen, enimmäkseen.

Luonnonmukainen ja aito

Niin, siellä se luomuna auringossa köllöttelee, eikä aiokaan nousta ylös, luonto ei kehota. Kun kapteeni Cook yritti saada Lontoon sumuista väkisin mukaan pakotettuja ryysyläisiään jatkamaan matkaa Tahitilta kuin merimiehet ainakin, pakeni aimo joukko jätkistä runsaslehväisen tropiikin suojiin, eikä tullut sieltä koskaan pois. Ei kotiin ikinä, sanoi luonto heissä, ei takaisin vettyneeseen hiilipölyyn täältä, jossa hedelmä nukkuessa tipahtaa suuhun ja paidattomat tyttäret nauravat kukkanen korvan takana. Luomusti jäivät pojat sinne. Niin, sitähän se luomu kai olisi, etenemistä niin kuin vesi purossa, männynlatva tuulessa, jänis hangen päällä, että soljahtelisivat kohdalleen asiat kuin itsestään, mutkatta.

Luonnonmukainen. Sehän on sitä, kun lapsi nukahtaa kantapää nukuttajan suussa. Sehän on sitä, kun rennosti rojahtaa ja sukkahousut jäävät puolisääreen, kun ei käsi nouse komentamaan koiraa sängyn päältä, kun noukkii kasasta eilisen paidan ja on ihan että tämähän on hyvä. Luomu, kohtuulliseen tyytymistä, sieltä menemistä missä aidassa on rako, siihen sopeutumista mistä nyt milloinkin sattuu tuulemaan. Miten pirussa siitä sitten aina tulee niin takakireä tunnelma.

Koska meidän luomumme, se on jotakin ihan muuta. Kaiken yllä kuvaillun vastapuolta. Se on ankaraa, se on luopumista, se on kaitaa. Halua se ei ole nähnytkään, mutta kyllä mennyt itseensä, vaatimattomasti ja hiljaa, siihen semmoiseen ahtaaseen paikkaan, jossa säännöistä ei tosiaankaan jousteta.

Luomu, se on luonnetesti, johdonmukaisuuden koe, selkärangan luutuma. Se tarkoittaa sitä, että juuri se mitä mieli tekisi, siitä kieltäydytään. Että otetaan sileän sijaan karheaa. Kiiltävän paketin vierestä noukitaan se hailakka. Jos on mehevä, otetaan siitä vierestä se kuiva ja tikkuisa. Jos jossakin muualla luomu onkin auringon paahtamia pähkinöitä, meillä täällä se on nuoskalumen hapattamia puolukoita. Ja niillä mennään.

Aito luonnonmukaisuus, kärsimystä täynnä. Ne hetket, jolloin rasvaiset pikkulinnut ovat pitopöytiämme notkuttaneet, ne ovat meille historian erheitä, kansallisen käyttöjärjestelmän väliaikainen tiltti, kipeä muistuma herrain pöydistä, onhan kristallikruunujen alla poreillut ilo meidän selkänahastamme raastettu. Puute ja vaatimattomuus, se on sitä oikeaa luonnonmukaisuutta, aitoa on niukkuus ja turhan riemun kielto.

Luonnosta, niin, sieltähän löytyy vaikka mitä. Tähtikuonokontiainen, myyrävyötiäinen, harjasusi. Maailman vesissä ja ilmoissa on semmoinen kirjo elävää, ettei sitä tavallisen penaalin sakuroilla osaa edes värittää.

Mutta joku trooppinen töyhtö, mitä aitoa se sellainen on. Aitoa on varpunen. Ehkä varis. Kaiken maailman sinijalkasuulat, ne kuuluvat semmoisiin maihin, joista meidän on parempi olla tietämättäkään, ei kuulu meille.

Hyvänen aika sentään, jos meillä täällä jotakin lunneja olisi, siinähän pitäisi kirjoittaa uusiksi koko suomalaisen muotoilun historia! Merenharmaan ja koivunvalkoisen väliin maalata jotakin punaoranssia vauhtiraitaa! Kun täällä aidon perään lähdetään, pois on ilo ja sen paikalla velvoite; läsnä huoli ja nautinto taas, se jossakin aivan muualla. Kuohkeus, kuplat ja kaikki liika, pois se meistä, hyvin riittää semmoinenkin leipä, joka ei kohoa. Oikea aito on saita ja kalvakka, sävyistä se taittuu ruskeaan.

Älä hypähtele äläkä kyytiä pyydä – tosi kun on kyseessä, sen luo poljetaan! Tai jos oikein onnekkaita ollaan, saadaan kontata! Ja katso miten hankeen viistyy kärsimyksen veriraita, kun me pakkaslumen polttamin polvin saamme mennä tuota jäistä polkua aina siihen saakka, kunnes viiman rohduttamat huulet viimein suutelevat kärsimyksen paleltunutta lanttua.

Kaarina Hazard

Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi.

Kaarinan aiemmat kolumnit löydät täältä

X