Kolumnit

Mallia mallimammalta

Teksti:
Sami Sykkö

Kun Laila Snellman tuulettaa lavalla oranssissa kaftaanissaan, katsomo saisi pullistella yritysjohtajia – mitä korkeammilta palleilta, sen parempi.  Ja mitä tekemistä isoilla pomoilla olisi jonkin mallitoimiston 30-vuotispäivillä Helsingin keskustaan rakennetussa teltassa?  He voisivat olla ottamassa oppia siitä, kuinka alaisia kannattaa kohdella.

Angelica Kallio

Laila Snellman perusti Paparazzinsa 1980-luvun alussa, jolloin Suomessa oli kaikille töitä ja ihmisiä odotti elämänpituinen ura. Piti vain valita mikä.

Mallimaailmassa asiat olivat huonommin. Työstä ei kertynyt eläkettä, eikä malleilla esimerkiksi ollut vakuutuksia työtapaturmien varalta.

Laila Snellman sai liikeidean. Entinen malli keksi, että mallitoimisto toisi hänelle itselleen elannon ja suomalaisille malleille edes joitakin oikeuksia.

Snellman alkoi hoitaa myös palkkaneuvotteluita, mikä kauhistutti asiakkaita. Hinnathan voisivat nousta, kun ne eivät enää saisi itse sanella malleille ehtoja. Onhan se tosiaan ikävää, jos joku alkaa pitää heikompien puolta.

Sitten onkin tultu tähän hetkeen, jolloin muu maa on samassa pisteessä kuin mallit 30 vuotta sitten. Yhä suurempi osa suomalaisista on epätyypillisissä työsuhteissa. Kun heidät ulkoistetaan tai potkitaan töistä, voi valita joko yrittäjyyden tai pätkätyöläisyyden.

Monella alalla tarvittaisiin nyt snellmaneja pitämään pienempien puolia ja markkinoimaan lahjakkuuksien työtä. Yritysjohtajat puolestaan voisivat matkia mallimammalta, miten suhtautua alaiseen, jos työsuhde päättyy. Mallimaailmassahan urat ovat lyhyitä, ja yhtenä kauniina päivänä keikat loppuvat.

Ehkä malli on vanhentunut, paino noussut tai kasvot kuluneet. Asiakkaat saattavat kyllästyä nanosekunneissa: tänään suosikki, huomenna inhokki.

Snellman on silti välittänyt suojateistaan sittenkin, kun he eivät enää ole kelvanneet kuviin eivätkä ole tuoneet toimistolle rahaa. Niin entiset mallit ovat kertoneet.

Entä mitä tekevät tavalliset johtajat? He yrittävät päästä kiireesti eroon alaisistaan ja siivota heidän muistonsakin maton alle. Mutta mitäpä jos asiat hoitaisikin à la Snellman: soittaisi perään ja kysyisi kuulumiset. Suosittelisi uusiin töihin ja puhuisi hyvää kaupungilla. Sellaisesta saattaisi seurata jossain vaiheessa hyvää itsellekin.

Varmaan tuollaisia yritysjohtajia jo jossain onkin, mutta mahtavatko he järjestää tällaisia juhlia kuin Snellman teltassa, jossa me muoti-ihmiset kuplimme – lähinnä keskenämme?

Olemme nostalgian vallassa, sillä paikalla on paljon meitä, jotka olimme alalla jo toimiston aloittaessa 30 vuotta sitten, sekä Lenita, joka oli kuvioissa jo 1950-luvulla.

Sykähdyttävin hetki taitaa olla juuri nyt, kun lavalla liitää Angelica Kallio. Hän on lentänyt New Yorkista kunnioittamaan löytäjänsä työtä, ja myös hän esiintyy ilmaiseksi syntymäpäiväjuhlien muotinäytöksessä. Näin Angelica Kallion ensi kerran Vatevan muotimessuilla 1980-luvun puolivälissä, kun Kallio oli teinityttö. Snellman oli jo tajunnut hänen valtavan potentiaalinsa, ja pari vuotta myöhemmin malli valloitti Pariisin. Nyt Angelica Kallio kävelee catwalkilla supermallien aikakaudelta tuttua rotukävelyä, jota nykytytöt eivät hallitse. Hänellä on illan korkeimmat korot ja musta pitsibody, joka paljastaa, että hän on yhä huippuaikojensa mitoissa. Kuin ajanlaskusta olisi puuterihuiskulla sipaistu pois 20 vuotta.

Pystyyköhän Carla Bruni enää samaan? Nämä kaksi malliahan esiintyivät 1990-luvun alussa usein lavalla parina, molemmilla kun oli tummat pitkät hiukset ja keskijakaus. Tuskinpa – edustusrouvan rooli Ranskan presidentin rinnalla taisi jäykistää Brunia, joka näyttää nykyisin ihan eri ikäpolven ihmiseltä kuin Kallio. Vaikka mallintyöt päättyvät, suurimmat mallit pysyvät näköjään esillä tavalla tai toisella.

Näytös etenee, ja oman aikakautensa kasvot ottavat vuorollaan yleisönsä. Ninja, Niina, Vera, Pipsa, Kim, Janina… Katsomo mylvii kuin olisimme olympialaisissa 100 metrin finaalissa ja jokaista rataa hallitsisi oman maanosansa mestari. Heidän nimensä välkkyvät valotauluilla, he nostavat kättään ja tervehtivät

Heillä on takanaan pitkä matka, ja he ovat ehtineet kerätä kasvoillaan, taidoillaan ja persoonallaan ihailijoita. Ja kun he saapuvat maaliin, siellä odottaa jälleen kerran Laila Snellman, joka hurraa kaikille voittajilleen.

Kuva: SKOY

X