Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Aina on aihetta juhlaan – tärkeintä olisi vain pudottaa tapaamisten kynnystä

Miksi enää ei mennä ex tempore kylään oikein kenenkään luokse? Huvittavinta on, ettemme usein tohdi soittaakaan laittamatta ensin kyselyviestiä, että sopisiko nyt häiritä puhelun verran, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Teksti:
Marianna Stolbow

Miksi enää ei mennä ex tempore kylään oikein kenenkään luokse? Huvittavinta on, ettemme usein tohdi soittaakaan laittamatta ensin kyselyviestiä, että sopisiko nyt häiritä puhelun verran, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Vietimme suurta perhejuhlaa ravintolassa, jonne kutsuimme nelisenkymmentä ystävää. Päivä paistoi, mutta tuuli jäähdytteli pihaa vielä turhankin hanakasti. Koivut koristivat tienvartta kevään keltavihreällä sävyllä, nurmikoita peittivät valkovuokot. Ruokalistat oli suunniteltu tarkkaan, vadelma-passionkakut tilattu ja saliin tuotu pioneja sekä eukalyptuksen oksia.

Kutsuvieraita sen sijaan oli kielletty tuomasta mitään muuta kuin itsensä. Tavaran sijaan toivoimme ohjelmanumeroita. Kun kaveriporukkaan kuuluu monenlaista osaajaa ja harrastajaa, esityksiä kertyi runsaasti. Laulut, soitot ja puheet kutoivat monituntisen kirjavan räsymaton, jonka suojiin me kaikki kääriydyimme. Tunnelma lämpeni, puhe soljui. Välillä intouduttiin yhteislauluun, sillä muutaman laulun sanat oli jaettu ennakkoon.

”Juhlat nostavat meidät arjen yläpuolelle.”

Nuorilla oli hitusen liian korkeita korkoja ehkä ensi kertaa jaloissaan. Illan pimetessä jotkut kävivät salaa tupakalla, osa siksi, että vanhemmat eivät olisi nähneet, ja toiset siksi, etteivät lapset olisi huomanneet.

Vanhojen kavereiden tapaaminen tekee miltei poikkeuksetta hyvää sielulle ja toimii terapiana. Kukin pulputtaa kuulumisensa ulos, oli kyse pinnalla pyörivistä mietteistä tai uppopaineista, jotka nekin saavat kyytiä kaveriringissä. Tietenkin meillä kaikilla on koronan jälkeen erityinen kaipuu porukassa kohkaamiselle. Tärkeintä olisi kuitenkin pudottaa tapaamisen ja juhlinnan kynnystä. Niin hyvää juhlat meille tekevät. Ne nostavat meidät arjen yläpuolelle.

Vanhojen lisäksi tapaamme juhlissa aivan uusiakin tuttavuuksia, syntyy odottamattomia kohtaamisia sekä yllättävien ihmisten välisiä ryhmäkombinaatioita. Ne puolestaan versovat uusia ideoita, hankkeita ja haaveita. Myös sukupolvien väliset ajatustenvaihdot ovat arvokkaita ja muulloin aivan liian harvinaisia. Omien juhliemme päätteeksi 1990–2000-luvulla syntyneet lapsemme lauloivat entisiä hittejä, J. Karjalaisen balladeja. Yhdessä hoilasimme 70-luvun herkkupaloja.

”Positiiviset palautteet toimivat elämän energiajuomana.”

Saimme luvan pysähtyä, kuuntelimme ajatuksella ja huumorilla rakennettuja puheita. Kun puheet loppuvat, ne jäävät mieleemme, sillä niissä muistutetaan, mitä olemme toinen toisillemme. Positiiviset palautteet toimivat elämän energiajuomana, siksi ystäville osoitetut kiitokset, kannustukset sekä palautteet ovat tärkeitä.

Kävimme mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa kiireettömiä keskusteluja, pysähdyimme toistemme voinnin äärelle. Tunnistimme toistemme merkityksen. Halauksilla, naurulla ja yhteislaululla oli kohottava, lämmin vaikutus. Kiireetön yhteinen ruokailu on aina kuin nuotiotulen äärelle kokoontumista.

Mietimme jälleen, miksi enää ei mennä ex tempore kylään oikein kenenkään luokse. Huvittavinta on, ettemme usein tohdi soittaakaan laittamatta ensin kyselyviestiä, että sopisiko nyt häiritä puhelun verran.

Juhlissa tanssittiin, soitettiin ja laulettiin. Lupasimme toinen toisillemme, että nyt ehdottomasti ja aivan varmasti tavataan useammin. Juhlitaan ainakin ystävyyttä.

Yli kolmikymmenvuotiaat lähtivät kotiin aiemmin. Nuoriso-osasto jatkoi kanssamme puoleen yöhön ja painui sitten omille jatkoilleen. Kun vieraat tekivät lähtöä, yhden jos toisenkin suusta kuului sama voihkaisu: Miksi me juhlitaan niin harvoin!

Emmekä me ainoastaan juhli liian harvoin. Me tapaamme ystäviämme aivan liian harvoin. Aina on syytä juhlaan, eikä juhlaan tarvita ollenkaan näin suuria puitteita, saati valmisteluita.

Keräsimme pöydille kasaantuneet tyhjät lasit, lautaset ja aterimet, liinoille varisseet ruusun terälehdet. Ajoimme pimeällä pois juhlapaikalta hiljaa ja mielissämme siitä, että olimme saaneet laadittua niinkin pitkät vieraslistat, rakentaneet toimivat istumajärjestykset ja löytäneet aikaa sekä voimaa järjestelyihin. Aloimme suunnitella seuraavaa merkkipäivää, jonka kunniaksi järjestää juhlat. Viimeistään silloin.

Marianna Stolbow

Marianna Stolbow on kirjailija ja kouluttaja, joka etsii vastausta kysymykseen,
mitä rakkaus on.

X