Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: ”Emotionaalinen tulonsiirto” kuuluu vanhemmuuteen – lapsia pitää kohdella tasapuolisesti, vaikka yhtä lasta olisi helpompi ymmärtää kuin toista

Vanhemmille ei ole aina helppoa kohdella lapsiaan tasapuolisesti. Siihen tulisi kuitenkin pyrkiä, koska epäoikeudenmukainen kohtelu aiheuttaa syvät haavat, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Teksti:
Marianna Stolbow

Vanhemmille ei ole aina helppoa kohdella lapsiaan tasapuolisesti. Siihen tulisi kuitenkin pyrkiä, koska epäoikeudenmukainen kohtelu aiheuttaa syvät haavat, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Kesäkirjapinooni luiskahtivat molempien Huovisen veljesten, Eeron ja Sakarin pohdinnat vanhemmistaan. Yli seitsemänkymppiset miehet avaavat teoksissaan vanhempiensa parisuhdetta sekä varhain menetetyn puolison ja äidin poismenon vaikutusta. Tuskin kumpikaan kirjoitti saadakseen siivun julkisuutta paljastamalla jotain itsestään, vaan molempien kirjoittaminen lähti siitä valtavasta kysymysten määrästä, jonka omat vanhemmat meille aiheuttavat. Ja kuten esimerkki osoittaa, nuo pohdinnat jatkuvat läpi elämän.

Kaikkea ei tosiaankaan tule ymmärtää. Anteeksi voi antaa, mutta tavata ei tarvitse.

Vaikka edesmenneen puolison ja vanhemman kuva usein kirkastuu ajan myötä ja hänen ympärilleen luodaan jopa tyhjästä nyhjäistyjä sankaritarinoita, myös elossa olevat vanhemmat pohdituttavat alati. Puntaroimme virheellisinä tai virheettöminä kokemiamme vanhempia, riittävän hyviä vanhempia ja niitä, joiden toiminnassa olisi ollut kosolti korjaamisen varaa. Voimme olla kiitollisia monesta, mutta myös toisenlaisia tarinoita riittää.Kun Katriina Järvinen aikoinaan kirjoitti teoksensa Kaikella kunnioituksella, moni huokaisi helpotuksesta, vaikka asian luulisi olevan itsestään selvä: Kaikkea ei tosiaankaan tule ymmärtää. Anteeksi voi antaa, mutta tavata ei tarvitse.

En tiedä, onko kukaan laskenut, kuinka monta Kelan maksamaa terapiatuntia maassamme kuluu sen vatvomiseen, mitä vanhemmat lapsilleen epäsuoraan opettivat, mitä he odottivat, kuinka näyttivät pettymyksensä, kuinka osoittivat rakkautta, kuinka purkivat vihansa. Moni käsittää vasta avioeron hetkellä valinneensa kumppanin vanhempien arvojen pohjalta tai tyytyneen huonoon suhteeseen, koska oli jo kotona oppinut, ettei mitään parempaa ole saatavilla maailmassa – ja jos on, ei ainakaan sinua varten. Turha odottaa.

Kuinka monta aikuista on istunut terapeutin tuolilla oivaltamassa, että oikeastaan ammatinvalintakaan ei ollut oman intohimon seurausta? Omat näkemykset ja mahdollisuudet maailmassa piirtyivät isän tai äidin luomalle kartalle.

Vanhempamme ovat toki hekin lähtöisin omasta lapsuudestaan, ja heidän emotionaalisen kasvuympäristönsä tuntemus auttaa meitä näkemään, minkälaisesta maaperästä he aikoinaan versoivat. On kaikille helpompi, jos tunnistaa kasvutarinoiden luomat rajat.

Vanhemmilla on kuitenkin vastuu rakentaa hyvää suhdetta lapsiinsa. Vanhemmuuteen kuuluu myös taito ja velvollisuus pyytää anteeksi, kun on toiminut väärin. Usein ajattelemme, että vanhemmat tekivät parhaansa – ja hyvä niin –  mutta erehtyessään heiltä myös oletetaan anteeksipyyntöä.  Suhde lapsiin ei tosiaankaan ole itsestäänselvyys.

Sinun lapsesi eivät ole sinun on jäänyt vieraaksi värssyksi monelle.

Selvää myös on, etteivät vanhemmat suhtaudu kaikkiin lapsiinsa samalla tavalla. Heillä on kuhunkin ainutlaatuinen suhde, sillä kukin lapsista on syntynyt eri elämäntilanteeseen, ja siksi perhedynamiikka kohtelee kutakin eri tavoin. Vanhemmilta odotetaan silti tasapuolista otetta, eräänlaista emotionaalista tulonsiirtoa, jotta tasapaino säilyisi. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikkia lapsia meidän ei ole yhtä helppo ymmärtää. Joissain näemme enemmän itseämme, jonkun toisen arvomaailma erkanee etäälle omastamme.

Ylituetun aikuisen lapsen käytös kasvaa määräilyksi, jota vielä ikääntyvät vanhemmat sietävät muiden perhesuhteiden kustannuksella.

Joskus yhden lapsen heikko itsetunto tai muu syy saa vanhemmat asettumaan tämän puolelle tilanteessa kuin tilanteessa. Muut väsyvät, kun yhden sisaruksen asiat ohjaavat vanhempien koko elämää. Ylituetun aikuisen lapsen käytös kasvaa määräilyksi, jota vielä ikääntyvät vanhemmat sietävät muiden perhesuhteiden kustannuksella.

Vanhemmat, jotka toimivat epäoikeudenmukaisesti, etäännyttävät sisaruksia toisistaan sekä lapsia ja sitä kautta myös lapsenlapsiaan itsestään. He myös aiheuttavat syvän hylätyksi tulemisen kokemuksen aikuisissakin lapsissa toimiessaan puolueellisesti.

Virheettömiä vanhempia ei tietenkään ole, mutta jos on jälkikasvua hankkinut, olisi hyvä yrittää ymmärtää, mitä tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus vanhemmuudessa tarkoittavat. Aikuisiksi kasvaneilla lapsilla on näet aina mahdollisuus valita, osallistuako perheen yhteisiin tilaisuuksiin vai ei.

Itse kullakin on oikeus seurustella elämässään vain niiden kanssa, joiden seurassa on turvallista ja hyvä olla. Perheissä, joissa tulee kunnioitetuksi ja rakastetuksi. Muuhun ei tarvitse taipua.

Marianna Stolbow

Marianna Stolbow on kirjailija ja kouluttaja, joka etsii vastausta kysymykseen,
mitä rakkaus on.

X