Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Kun aikuiset ihmiset rakastuvat, siitä on leikki kaukana

”Minusta on ihmeellistä, että viidenkympin ylittäneet aikuiset menevät oikeasti naimisiin. Erityisesti minua ilahduttaa se, että vaikka eroja olisi takanakin, usko rakkauteen ei ole mennyt”, Marianna Stolbow kirjoittaa kolumnissaan.

Teksti:
Marianna Stolbow

Marianna Stolbow muistuttaa, että työskentelemme itsetuntomme kanssa koko elämän.

”Minusta on ihmeellistä, että viidenkympin ylittäneet aikuiset menevät oikeasti naimisiin. Erityisesti minua ilahduttaa se, että vaikka eroja olisi takanakin, usko rakkauteen ei ole mennyt”, Marianna Stolbow kirjoittaa kolumnissaan.

Sain ilokseni kutsun ystävättäreni häihin. Kesähäissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä – mutta minusta on ihmeellistä, että viidenkympin ylittäneet aikuiset menevät oikeasti naimisiin. Kun aikuiset ihmiset nimittäin rakastuvat, on siitä leikki kaukana.

Erityisesti minua ilahduttaa se, että vaikka eroja olisi takanakin, usko rakkauteen ei ole mennyt. Että uskallus rakastua ei ole jäänyt elämän jalkoihin kokemusten tai kompurointien jauhamaksi. Mutta aikaa se kysyy, että toiseen uskaltaa luottaa. Ja kun omat lapset ovat jo aikuisia, tuntuu rakastuminen itsestä ja varsinkin muista melkein lapselliselta.

Vaikka eroja olisi takanakin, usko rakkauteen ei ole mennyt.

Seurasin kyseistä hääparia aina netin valintatilanteista alttarille asti. Siinä meni neljä vuotta. Alkuun tuntui, että ”vapaalla” naisella oli neljän lapsen ohella valtava valikoima ihan ok-miehiä, joista valtaosa kuitenkin putosi saman tien tarkemmassa tarkastelussa pois. Milloin kuvassa näkyi iholla ongelmaksi muodostunut alkoholinkäyttö, vaikka sitä oli miten hyvin leikatuilla puvulla tai urheilullisella harrastuksella yritetty peittää. Milloin vaikutelma oli liian sliipattu ja siksi epäuskottava. Rosojahan meissä jo tässä iässä on.

Nopeassa valintaprosessissa kuvat viuhuivat pois näkyviltä ja todella harva sai viestin siitä, että juu, kiinnostusta olisi. Sekin, joka sitten otti yhteyttä ja jonka kanssa sovittiin jo oikein treffit, tuntui ystävättärestäni epäilyttävältä.

Koska minä olen matchauksen ammattilainen, sanallani oli painoa, vaikka rakas ystäväni on päätöksentekijänä luotettava ja viisas nainen. Kuitenkin istuimme kuin teinitytöt konsanaan ja kävimme läpi hyviä ja huonoja puolia, joita treffeillä oli noussut esiin. Ynnäsimme plussat ja miinukset, lueteltiin faktat ja lopputulema oli kutakuinkin neutraali. Ei painavaa syytä diskaukseen.

Ensin perattiin kuitenkin faktat: kuinka monta liittoa ja lasta, miten puhuu menneisyydestään. Epäilyttävää on, jos uikuttaa yhä vanhoja erojaan – mutta myös jos ne eivät ole ”tuntuneet missään”. Se, kuinka puhuu lapsistaan, osoittautui meidän arvomaailmassamme tärkeimmäksi. Sitten tulivat harrastukset: onko ylipäätään intohimon kohteita vai onko aivotoiminta jo urautunut. Se olisi merkki muustakin mielikuvituksen käytöstä, ja mielikuvitusta tarvittiin arjen pulmien selvittämisen lisäksi myös seksissä. Siksi asia oli tärkeä.

Epäilyttävää on, jos uikuttaa yhä vanhoja erojaan – mutta myös jos ne eivät ole ”tuntuneet missään”.

Mies pääsi seuraavastakin tapaamisesta läpi. Puhui kauniisti ja kunnioittavasti, muttei koskaan äitelästi, kertoi ystävättäreni tapaamisen jälkeen. Aloin sulaa ja niin ehkä asianosainenkin, vaikka panikin vielä pitkään hanttiin.

Aikuisiällä rakastumisen tiellä on monia esteitä. Kaikki entiset kokemukset viettävät näkökulmaamme tiettyyn asentoon, vaikka vastassa olisi aivan uusi tyyppi uusine tarinoineen. Uusi ei ole vanhojen tekemisistä vastuussa, mutta sitä on vaikea muistaa.

Kun ystävättäreni oli tapaillut deittiään jo tovin, alettiin suunnitella yhteistä pientä lomaa – koska testi. Testistä selvittiin pieniä kiistoja lukuun ottamatta, jotka kuitenkin vaativat meitä istuutumaan taas saman kahvilan pöydän ääreen puimaan tapausten vakavuutta. Oliko tapahtuma oire jostain syvemmästä? Merkki joka tulisi ottaa todesta?

Kun elämäntarinat lapsuusmuistoineen oli kerrottu ja niin vapaa-ajan kuin ammatillisetkin intohimot esitelty, oli aika tunnustaa, että tässä ihmisessä on ainesta. Voisiko kertoa hänestä lapsille? Mieli tekisi, mutta pirunmoisesti pelotti, sillä lapsethan ovat kaikki kaikessa ja heidän kannoillaan on merkitystä.

Kun aikuiset alkavat seurustella, jollekin lapsista vanhemman kumppani kelpaa, jostakusta se tuntuu kutkuttavan jännittävältä ja joku taas ei sulata koko tyyppiä. Aikuisen on silti edettävä ja tehtävä päätöksiään. Ajattelimme, että mitään ei sovi puskea, kunhan hiljaa kattellaan, josko se yksikin lapsi huomaisi, kuinka hyvästä tyypistä on kyse. Sillä tyyppi alkoi jo vaikuttaa todella lupaavalta MUTTA halusi sitoutua, jopa avioliittoon asti – mikä vaati taas lisää rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa.

Siitä alkoi kuukausien ja vuosienkin ynnääminen, mitkä tekijät puoltavat ja mikä on riski.

Lauantaina seisoimme kaikki rivissä laulamassa suvivirttä vastasyntyneen avioparin tukena.

Lue kaikki Marianna Stolbowin kolumnit täältä!

Marianna Stolbow

Marianna Stolbow on kirjailija ja kouluttaja, joka etsii vastausta kysymykseen,
mitä rakkaus on.

X