Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Nykyajan hulluus kiteytyy siinä, että ostamme hyllyymme kirjoja, joissa neuvotaan vähentämään tavaraa

Tavaran valtava määrä kaupoissa ja kodeissa vie energiaa ja heikentää elämänlaatuamme sen sijaan, että lisäisi sitä, kirjoittaa muuttopuuhissa oleva Marianna Stolbow.
Teksti: Marianna Stolbow

Katsoin Saksojen yhdistymistä käsittelevän dokumentin, jossa entinen RAF-terroristi totesi ykskantaan DDR:n katoamisesta: ”Sen jälkeen meilläkin oli 60 lajia jugurttia valikoimissa, mutta tuliko meistä onnellisempia?” Vaikka olen ikäni ollut kiinnostunut länsieurooppalaisesta poliittisesta väkivallasta, en lähde millään lailla vatvomaan tässä tuota 1970-luvulla toiminutta järjestöä enkä vanhaa naista, joka nuoruudessaan oli syyllistynyt moniin väkivaltarikoksiin. Sen sijaan mieleeni jäi moniksi päiviksi soimaan tuo kysymys: olemmeko onnellisempia, kun kaupan hyllyllä on 60 jugurttivaihtoehtoa, joista valita?

Pienenä alakoululaisena minulla oli vakitehtävä perheemme arjessa. Minua odotti koulupäivän päätteeksi kotona kauppalappu, jonka kanssa hain lähikaupasta listalla olevat. Lapsiani naurattaa, kun kerron, ettei silloin kaupasta löytynyt kesäkurpitsaa, munakoisoa, ei laktoosittomia tuotteita eikä alekorissa videoita, koska niitäkään ei ollut vielä keksitty.

Seisoin tiskillä lappuni kanssa ja ostin joko metvurstia, lihahyytelöä tai teemakkaraa ja odotin, kun se viipaloitiin ja käärittiin pakettiin tai kun lihaa jauhettiin pyydetty määrä. Jugurttilajeja ei montaa ollut mutta enemmän kuin kaksi.

Kuinka montaa sorttia erilaisia tuotteita tarvitsemme?

Tässä kaikessa ei ole mitään ihailtavaa sinänsä, mutta on hyvä kysyä, kuinka montaa sorttia erilaisia tuotteita tarvitsemme?

Jos eksyt vahingossa väärään ruokakauppaan, menee tolkuton aika ennen kuin löydät maitotuotteiden jälkeen soijajugurtit. Ei siksi, että niitä piiloteltaisiin vaan siksi, että tuotevalikoima on loputon. Siksi ruokakaupat ovat paisuneet niin suuriksi, että yhden jugurttipurkin hakeakseen ei kannata ainakaan vieraaseen kauppaan eksyä. Omassa on jo oppinut tuotteiden sijainnin niin, että siedettävästi kykenee selviytymään.

Jos kassalla huomaat unohtaneesi vaikkapa levitteen, alkaa järjetön ravaaminen. Sitä jatkuu ”kilometrikaupalla” ennen kuin kaikkien mahdollisten tarjontaa pursuavien sokkeloiden välistä löydät kaipaamasi hyllyn. Vasta sen jälkeen alkaa kymmenistä levitevaihtoehdoista sen oikean etsiminen. Tavallaan tämä on hienoa, mutta onko tässä mitään järkeä? Vielä vai­keampaa on, jos yrität nopeasti napata mukaan vesipullon. Niiden valikoimalle ei näy loppua.

Sama porukka, joka tulee kärsimään ilmastonmuutoksesta omaa ikäpolveani pahemmin, elää kulttuurissa, jossa vaatekauppojen uutuustuotteiden invaasio tapahtuu muutaman viikon välein. Mikäli vaatteet eivät ole paheemme, tuotevalikoimaa riittää senkin ulkopuolella yllin kyllin.

Meille keksitään koko ajan uusia elektronisia välineitä, joilla seurata liikettä, liikkumattomuutta, kävelyä, juoksua, unta, stressiä, sykettä, happisaturaatiota. Ja taas saamme uutta tavaraa koteihimme. Aivan oma lukunsa ovat erilaiset liikuntaharrastukset ja niihin liittyvä tarpeisto.

Ahmimme mahdollisimman nopealla tahdilla kyhättyjä pikakirjoja elämän hidastamisesta.

Me ostamme hyllyyn uusia kirjoja, joissa meille kerrotaan, kuinka vähentää tavaraa taloistamme; kaapeista, huoneista, hyllyistä. Me luemme monimutkaisia mietelmiä siitä, kuinka yksinkertaistaa elämäämme. Hamuamme mahdollisimman lyhyitä elämänohjeita monikerroksisiin ongelmiin tai elämäntilanteisiin. Ahmimme mahdollisimman nopealla tahdilla kyhättyjä pikakirjoja elämän hidastamisesta. Aikuisille keksittiin lopulta jopa värityskirjat, jotta heidät saataisiin pysähtymään – ja taas saatiin uusia tavaroita koteihin.

Olemme paraikaa järjestämässä kahden aikuisen yhteenmuuttoa, eikä tavaramäärällä ole loppua. Tämä siitä huolimatta, että olen itse jo vuosia keskittynyt tavaran vähentämiseen, en ole milloinkaan ollut heräteostelija ja sisustusmakuni on jonkun mielestä liiankin väljä koska tyhjä.

Kirjoja minunkin huushollissani on silti aina ollut liikaa, vaikkakaan pikakirjoihin tai muotivillityksiin en kompastu. Minkälaisia taloudellisia näkökulmanmuutoksia tarvittaisiin, ettei kaikki makaisi aina ja iankaikkisesti jatkuvan kasvun varassa? Jospa olisimme hankkimatta mitään uutta viikkoon, kuukauteen tai vaikkapa vuoteen ja katsoisimme, olemmeko sen jälkeen oikeasti onnettomampia.

X