Marianna Stolbowin kolumni: Pelkureita ovat he, jotka eivät uskalla olla lapsellisia – leikkimällä voit pelastaa luovuutesi ja jopa parisuhteesi

Leikkimisen ei soisi loppuvan lapsuuteen, koska luovaa hulluttelua tarvitaan niin työelämässä, parisuhteessa kuin yhteiskunnan huipullakin, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Kasvoin perheessä, jossa käytetyin tyrmäyssana oli lapsellinen. Kesti vuosikymmeniä, ennen kuin tajusin kaksi asiaa: A) kuinka kovia pelkureita ovat he, jotka eivät uskalla olla lapsellisia ja B) kaikki mitä joudumme aikuisina opettelemaan, vaatii rohkeutta leikkiä. Ainakin jos mielii voida hyvin. Jopa kaikkien kaipaamat avaimet onnellisuuteen tai mielenrauhaan ovat usein piilossa sen takana, että tekee entuudestaan tuttuja asioita aiemmin tuntemattomin tavoin.

Opetankin työkseni aikuisia leikkimään. Niin parisuhdekouluttajana kuin kirjoittamisen opettajanakin toimin eräänlaisena tarhakaverina. Olen siis se, joka haastaa ja härnää lempein kysymyksin sekä tiukoin tehtävin auttaakseen asiakasta astumaan sivupolulle. Nyrjähtäneeltä nurkalta voi nähdä asioita yllättävästä perspektiivistä.

Mitä enemmän meitä on nolattu ja saateltu ruotuun, sen vaikeampaa meidän on astua viivojen yli ja tuottaa hölynpölyä, jota niin kovasti kaivataan. Eikä hölynpölyllä tässä ole ollenkaan negatiivista klangia, vaan juurikin päinvastoin. Se on jotain sellaista, joka hölynpölyksi aikoinaan leimattiin, mutta josta nyt on kova pula kaikkialla.

Luovuutta ei ole ilman leikkiä ja liirumlaarumia.

Aikuinen etsii luovuutta lupailevilla kursseilla lupaa ja tapaa tehdä toisin. Eikä luovuutta ole ilman leikkiä ja liirumlaarumia.

Millaiset leikkitaidot sinulla on yrittäessäsi saada lastasi oppimaan jotain uutta? Entä työpaikallasi kirjoittaessasi lyhyitä tai pidempiä tekstikokonaisuuksia? Kuinka helppo sinun on antautua leikkiin seksipartnerisi kanssa tai löytää uusi kommunikoinnin väylä kumppaniisi?

Lapset osaavat ”oossä vaik toi” ja ”toi sanois sit vaik noin” tai ”toi tulis sit vaik tuolta”. Se soljuu heiltä luonnostaan, kunnes joku ilonpilaamistaituri töräyttää ”ei tollai voi tehä” tai ”toi on ihan lapsellista”.

Mitä muuta kuin lapsellista on istua oopperassa katsomassa ja jopa liikuttua absurdeista tarinoista, joista kaikki tietävät, etteivät ne ”voi olla totta”? Mitä muuta kuin lapsellista on keksiä olemattomia ihmishahmoja ja panna ne puhumaan yhtä jos toista – keksittyä – ja pudotella mielikuvitustyyppejä keksimiinsä tapahtumiin? Kaikki ottavat höpönlöpön keksijän kovin vakavasti, kun tämä on voittanut kirjallisuuspalkinnon.

Samanlaista leikkiä parisuhdeterapiassa kysytään: Riittääkö mielikuvituksesi näkemään kumppanin sanojen taakse? Ymmärrätkö toiminnan intention? Entä jos ensi viikolla vastaisitkin hänelle toisin tai ottaisit hänet vastaan eri tavoin kuin aiemmin? Entäpä jos te molemmat etsisitte uusia tapoja puhua, helliä ja huomioida toisenne?

Seksuaalisuus ei muuta olekaan kuin antautumista hulluttelulle ja toisin tekemiselle.

Me tarvitsemme leikkiä kaikkialla, sillä leikki on toisin näkemistä, totutusta poikkeamista ja sitä kautta uuden löytämistä. Vaihtoehtojen tavoittamista. Sitä janoaa niin työpaikkamme kuin perheemmekin etsiessään kriisin keskellä uusia ratkaisuja. Sitä kaipaa kipeästi parisuhteemme, kun vanhat roolit kyllästyttävät ja uusia kaivataan pelastamaan arki ja liitto. Sitä tarvitsee myös seksuaalisuus, joka ei muuta olekaan kuin antautumista hulluttelulle ja toisin tekemiselle.

Ja toisin tekemistä kaivataan kipeästi yhteiskunnan huipulla silloin, kun uudet haasteet ravistelevat eivätkä vanhat keinot enää tepsi. Kaikenlaisista haihattelijoista tai sellaisiksi leimatuista on siis aikuisten oikeasti huutava pula. Suurin osa keksinnöistä on syntynyt vahingoista, erheistä, harhaan astumisista. Mitä muuta kuin uuden löytämistä, toisin näkemistä ja totutun yli astumista kysytään silloin, kun lomautettuna pitää keksiä itselleen uusi osaamisalue, venyttää penniä, keksiä aikuiskoulutusreitti, jota kautta päästä taas leivään syrjään kiinni?

Leikin tarpeella ei siis ole rajoja, sillä olemme koko ajan uusien pulmien edessä. Ainoastaan entisestä poikkeavalla tavalla toimimalla ratkaisemme entuudestaan tuntemattomia vastoinkäymisiä.