Marianna Stolbowin kolumni: Poikkeusoloissa kannattaa muistella Mauno Koiviston elämänviisautta ja heittäytyä luottamuksen varaan kellumaan

Meidän on vaikea sietää epävarmuutta ja epätietoisuutta. Juuri se tekee koronakriisistä meille niin vaikean ja saa vaatimaan lääkäreiltä ja poliitikoilta varmoja vastauksia. Helpoimmalla pääsevät ne, joilla on taito kellua luottamuksen varassa, kirjoittaa Marianna Stolbow.

Kävellessäni aamulla työhuoneelle ydinkeskustan ihmiset näyttivät aivan samoilta kuin ennen. Toki heitä tuli vastaan vähemmän kuin tavallisesti, mutta jonkinlaista reipasta vilinää risteyksissä silti näkyi. Poninhäntäpäinen kiiruhti latte kourassa, pyöräntaluttaja tervehti iloisesti tuttuaan, kukkapakettia kantava jutteli kadun kulmassa, hymyili ja nauroi. Kaupunki näytti melko samanlaiselta kuin minä tahansa aurinkoisena kevätpäivänä. Kilometrin matkalla olin ainoa hengityssuojainta käyttävä.

Kadulla mikään ei vaikuttanut siltä, että kokonainen kansa elää omituisissa oloissa: kauniiksi katettuihin ravintolapöytiin ei saa istua, edes huonoja elokuvia tai edes erityisen ajankohtaisia näytelmiä ei pääse katsomaan, yksikään kirjasto ei avaa oviaan eikä kouluun saa mennä, vaikka kuinka tahtoisi.

On sietämätöntä, kun lääkäri ei osaa parantaa eikä asiantuntija kertoa varmuudella, mistä on kyse.

Kaikki tämä absurdi arki aiheuttaa ankaraa epätietoisuutta. Vastassa on pikkiriikkinen mutta v-mäinen vihollinen, jonka vaikutukset ovat massiivisia ja ennen kokemattomia. Ja juuri epätietoisuus meitä tässä rassaakin.Kuten aina. On sietämätöntä, kun lääkäri ei osaa parantaa eikä asiantuntija kertoa varmuudella, mistä on kyse. Poliitikko on raivostuttava, ellei hänellä ole horjumatonta kantaa asiasta kuin asiasta. Siinä missä tutkijan toimena on kyseenalaistaa, päättäjän on oltava varma, muuten hän ei ole mistään kotoisin. Vaan nytpä ei voi olla – ja sekös meitä suututtaa.

Epätietoisuus on pahinta niin pienessä kuin suuressakin. Ja nyt sitä piisaa täyslaidallisen verran.

Haluamme yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin myös yksityiselämässämme. Kun läheinen puntaroi ääneen epävarmoja ajatuksiaan vaikkapa omaan elämäänsä liittyen, me kiirehdimme kertomaan, kuinka hänen tulisi toimia. Ääneen lausuttu epävarmuus näet tekee meidät kovin levottomiksi. Sen sijaan, että kannustaisimme toista kaivamaan omasta ideoiden kultalaarista erilaisia näkökulmia, kiirehdimme usein kertomaan, kuinka toisen tulisi tehdä. Kun lapsi pähkäilee pulmiaan – oli hän kolme, kolmentoista tai kolmekymmenen – ratkaisukeskeisyys nostaa meissä välittömästi päätään. Sen sijaan, että kannustaisimme toista omannäköisiin ratkaisuihin, meillä on liian usein neuvo valmiina.

Erityisen vaikea epävarmuutta on sietää parisuhteissa.

Erityisen vaikea epävarmuutta on sietää parisuhteissa. Pariskunnan välillä toisen epämääräisyys ahdistaa. Haluamme vastaukset, suunnitelmat, näkymän, sillä eihän tässä muuten ole mitään järkeä. Ellemme tiedä toisen mielenliikkeistä, tulemme pelokkaiksi ja pahoinvoiviksi. Ehkä kaikki on pian mennyttä.

Eksklusiivinen suhde toiseen ihmiseen, olla toisen rakastettu, vastaa meissä tarpeeseen olla turvassa, siksikin epävarmuus – niin pienessä kuin suuressa – on pahinta, mitä meille voi tapahtua.

Olen itse asunut monien syiden summana yli vuoden väliaikaisratkaisussa enkä tiedä, milloin tämä loppuu, sillä asuntomarkkinat ovat sekaisin ja omat suunnitelmat ehkä jopa enemmän.

Huomaan kaipaavani mitä oudoimpia asioita omasta kodista ja ikävöiväni toisarvoisia mutta omia tavaroitani. Tilanne olisi kontrollifriikin painajainen, mutta tiukkaa tämä tekee minullekin.

Olemme tottuneet, että lääkäri osaa parantaa, viisas lähimmäinen toimii järkevästi, kumppani haluaa minulle lähtökohtaisesti hyvää ja asiantuntijat tietävät. Mutta näinhän ei asia aina suinkaan ole.

Joskus näen ajankohtaisohjelmien toimittajilla silkkaa poliittista piruilua, kun päättäjiltä tivataan varmuutta epävarmassa tilanteessa. Joskus heissäkin näkyy epätoivoinen toivon tarve, vaikka pienissäkään asioissa ei varmuutta ole nyt saatavilla.

Taito jättää itsensä luottamuksen varaan kellumaan on nyt valttia. Voi toimia viisaasti, mutta varmuutta ei ole kellään. Ei edes siitä, ovatko miljardi maskin käyttäjää maailmalla väärässä ja suomalaiset oikeassa siinä, ettei maskia tarvita kuin tietyissä erikoisolosuhteissa. Mutta silloin kun emme varmuudella tiedä, voimme muistaa edesmenneen presidenttimme kuolematonta elämänohjetta ja olettaa että kaikki käy hyvin.