Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Tämä seuraisi, jos pääministeri löisi oikein kunnolla nyrkkiä pöytään kiusaajilleen

Toivoisin, että Sanna Marin joskus löisi oikein kunnolla nyrkkiä pöytään, kun aikuiset koulukiusaajat ryöpyttävät häntä milloin mistäkin asiasta. Sitä hän ei kuitenkaan tee, koska seuraukset eivät olisi hänelle suotuisat, Marianna Stolbow kirjoittaa.
Teksti: Marianna Stolbow

Aloitin politiikan intohimoisen seuraamisen jo paljon ennen kuin sain äänioi­keuden.

Vasta viime eduskuntavaaleissa pääsin katsomaan lähempää, mitä vaalikampanjan rakentaminen ja läpivieminen todellisuudessa tarkoittavat, silloin kun takana ei ole isojen tukijoiden rahoja. Olin vaikuttunut mutta myös järkyttynyt työmäärästä, joka tehtiin muun työn sekä perheen arjen lomassa. Näkemäni perusteella ihmisellä täytyy olla todellinen palo muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan, mikäli jaksaa käydä läpi tuon rääkin: seistä räntäsateella metroasemilla, kuluttaa aikaa kauppakeskuksissa, jutella ja jakaa esitteitä sekä mielipiteitä, ottaa vastaan ikäviä, asiattomia ja uhkaaviakin kommentteja.

Olla alati läsnä ja kaikkien käytettävissä. Mutta vielä sitä ennen opiskella kaikkia mahdollisia aihepiirejä, ollakseen valmis vastaamaan mihin vain.

En ole koskaan kuulunut populistiseen ”rötösherrat kuriin” -joukkoon. Olen ajatellut, että lopulta jokainen poliitikko pyrkii muokkaamaan yhteiskuntaamme siihen suuntaan, jossa itse uskoo parhaan ratkaisun löytyvän. Se, kenen kannalta tuo ratkaisu sitten on paras, on tietenkin jo aivan toinen juttu.

Ylen uusi Politiikka-Suomi esitellään sarjana, jossa poliitikot puhuvat suorempaan kuin koskaan. Oma näkemykseni on, että konkaripoliitikot näyttäytyvät siinä inhimillisempinä kuin koskaan. Se onkin hyvä muistutus näinä viikkoina. Aikuisiksi varttuneiden koulukiusaajien parvi näet näyttää ampaisseen täyteen vauhtiin ja nostaa harvinaisen terävän tikun nokkaan ilmeisesti liian hyvin tehtävässään pärjänneen Sanna Marinin.

”Aiemmin tähtäimeen pääsi väärällä mekkokankaalla, nyt helmasynniksi riittää liikunta tai sen puute.”

Aiemmin tähtäimeen pääsi väärällä mekkokankaalla, nyt helmasynniksi riittää liikunta tai sen puute. Otsikoissa tartutaan vapaa-ajan viettoon, ja niin yksityiselämästä kertominen tai siitä kertomatta jättäminen ovat poikkeuksetta väärää toimintaa.

Venettä on keikutettu hyvästä koronan hoitotavasta huolimatta nyt niin lujaa, että täyspäisempiä hirvittää. Demokratian sääntöihin kuuluu tietenkin kritisoida vallanpitäjiä. Näin politiikan suunta ei sumene eivätkä kansalaisten toivomat asiat pääse unohtumaan. Veneen keikuttaja taas toivoo kaatumista kaatumisen vuoksi. Syyt tällaiselle asiattomalle kritiikille voivat olla hyvinkin moninaiset, jopa pelottavat.

Ylen sarja näyttää rivien välistä myös naispoliitikkojen matalan kynnyksen erota. Virheen tapahduttua ystävät kaikkoavat.

Miksi joku haluaisi tuollaiseen työhön? Moni tuntee termin ”Napoleon-kompleksi”, jossa sisäisesti epävarma ihminen hakee ulkoisia vallan merkkejä tunteakseen itsensä arvokkaaksi. Tai sitten ihminen nauttii siitä, että saa korkealla tasolla vaikuttaa asioihin. Valta varmasti houkuttaa monia, mutta hinta siitä on kova. Ihan vain inhimillisesti katsottuna.

Joskus toivoisin pääministerin lyövän nyrkkiä pöytään oikein olan takaa ja huutavan, että ”Nyt jukoliste hiljaa ja mennään asiaan”. Tai että ”Nyt riittää näistä turhanpäiväisyyksistä kirjoittelu, tässä on muutakin hommaa”. Jos näin tapahtuisi, hän saisi ikuisen hysteerikon leiman ja armottoman tuomion. Mutta kun ei räjähdä, minä mietin, kuinka kovaksi noissa työtehtävissä pitää oppia, jotta paikallaan pysyisi ja mitä se kaikki inhimillisellä tasolla tarkoittaa ja maksaa. Miltä poliitikkojen perheissä näyttää? Kuinka siellä voidaan? Saako poliitikon puoliso itse koskaan tukea vai onko suhde alati kallellaan uraohjuksen suuntaan?

”Saako poliitikon puoliso itse koskaan tukea?”

Kun ihminen työskentelee kovan paineen alla mistä tahansa syystä, eritoten hänen läheisimmältä ihmissuhteeltaan, kumppanilta vaaditaan paljon. Poliitikot puolisoineen ansaitsisivat vuoden parisuhdeteko -palkinnon mennen tullen jo ihan sillä, että muodostavat yhä pariskunnan. Jokainen meistä tietää, kuinka mieli on maassa tai pinna kireällä, kun työpaikan ilmapiiri kiristää ja paine arjessa kasvaa. Meidän kaikkien etu olisikin, että tuulisella paikalla töitä tekevällä olisi olkapäitä, johon nojata. Samoin kykyä hakea apua, kun tarve vaatii. Ammattilaisena sanoisin, että eritoten parisuhteeseensa.

X