Kaarina Hazard

Miau

Teksti: Kaarina Hazard

Internet. Tuo pahan vatsapuoli, helvetinkita, joka on päästänyt valloilleen rumimman meissä. Nimettöminä siellä haukutaan ja huoritellaan, solvataan ja sätitään, osoitellaan ja ivallisesti nauretaan päälle. Pahaisia juoruja levitellään, siellä hurjimmatkin huhut saavat siipensä ja jo kohta ilkeimmät pilkat löytyvät toiston totena tuhansista koloista ja muuttuvat ymmärryksemme graniitiksi.

Miau

Internet. Se tekee ihmisestä pahan, pikkuisen ja sielultaan mustan. Koulukiusattujen itsemurhat, työpaikkanujertamisen uudet ulottuvuudet, naapurustoon versovan epäluulon ikikylvö. Internet. Miksi se meille annettiin, miksei sitä voi laittaa kiinni, miksei se jo mene pois. Internet. Siellä ne leviävät, tappokoneiden kokoamisohjeet, myrkkyreseptit, sieltä sitä ostetaan huumehia ja pornonroisketta, tilaillaan epämääräisiä linimenttejä, jotka tullin haaviin eksyessään osoittautuvat murskatuksi muoviksi.

Internet. Se haavoittaa sielun, se johtaa hyväuskoisen harhaan, se ohjaa pahoille teille viattomat. Tavallisesta perheenäidistä se tekee pelurin, viattomasta likkasesta pedofiilin julkean saaliin, tylleröiset se lumoaa loisteensa ääreen, eikä kukaan pääse irti sen taikapiiristä.

Niin, näin siitä puhutaan. Tämä on netin miinus yksi, kaikki se tuntematon ja vieras, joka meitä siellä uhkaa ja oudoksuttaa kuin toisten kielten aakkoset, yhtäkkiä kotiemme koneilla, pyytämättä ja yllätyksenä.

Onko ihme, että nurkkakuntaisuus elää uutta kukoistustaan, vieraanpelko syttyy salaa, itse kukin tahtoo kontata oman kesämaisemansa sammalen alle piiloon, koska mitä nämä ovat kaikki nämä vieraat ihmiset ja heidän oudot tapansa, jotka päivä toisensa jälkeen netistä minun syliini pyrkivät.

Ei ihme, että kaikenlainen retroilu, kotiinpaluu, mummonmökit elävät renessanssiaan. Kutominen! Se on sentään varmaa! Varmaa ja turvallista! Nypläys! Isoäidin reseptit! Keittiönjakkaran maalaaminen – sen kanssa ei voi joutua pahoille teille!

Käytännön vinkit, ne ovat se tapa, jolla yritämme nettiämme kesyttää, ja sujuuhan se. Kakkureseptien katveessa ja virkkuuneliöiden opastusvideoita syynäillessämme olemme siinä hyvässä ja järkevässä internetissä, siinä, joka on hallussamme, joka ei tuo mitään uutta, vaan pikemminkin toistaa vanhaa, jo kerran opittua, jo etukäteen tiedettyä, nyt vain uudessa muodossa.

Sen me pystymme kestämään, se on hyvä. Ei uusi, entistä tehokkaampi tablettikone paha ole, jos siltä saa selailla ruokareseptejä tiskipöydän ääressä. Tämähän on hyvää, me ajattelemme, tämähän on sievää ja turvallista, minä olen ottanut tekniikan haltuun, katsos, noin vaan, eikä mitään pahaa tapahdu, heh! Tämä on netin nollataso.

Mutta sitten on vielä netin plus ykkönen. Sellainen hyvä, jota elämässämme ei muutoin olisi, enkä puhu nyt skypettämisestä tai lentolippujen alemyynnistä, vaan siitä syvällisestä, parantavasta sisällöstä, jonka internet meille lahjana ojentaa.

Tarkoitan noita rasitetun mielen yrttikääreitä, kolhitun sielun iltateetä, tuota arjessa hapertuneen olentomme kittiä ja liimaa: kissavideoita. Ne, nimittäin, ovat silkkaa nautintoa.

Kissavideot – joihin lukeutuvat myös kaikki muut eläimistä kertovat lenseät tallenteet – ovat kohotettua infantiiliutta. Niitä ihastellessamme, niiden äärellä mutistessamme, hymyillessämme ja liikuttuessamme pääsemme siihen samaan kohtaan, jossa seisoimme, kun pidimme hautajaisia harakanpoikaselle.

Kissavideot ovat portti parempaan minäämme, hyvän äärelle, empatian ytimeen. Kun katselemme muksahtelevaa kissanpoikasta, uneliasta laiskiaista, riehakasta elefantinpoikasta, koivilleen pyrkivää vasaa ja emoaan härnäävää karhunpentua, me laskeudumme siihen, mikä meissä on parasta. Vailla toiveita hyväksytyksi tulemisesta, vailla pelkoa torjutuksi joutumisesta, vailla mielistelypyrkimyksiä, vailla osattomaksi jäämisen kauhua me katselemme toisia nisäkkäitä hyväntahtoisen uteliaisuuden vallassa, emmekä pyydä niiltä mitään.

Me katselemme jo valmiiksi täydellistä, ja jo valmiiksi täydellistä katsellessamme olemme hetken kuin valmiita itsekin; valmiina syntyneitä, luojanluomia, toivottuja, rakastettuja, ja hetken verran tuntuu kuin joku katsoisi meitä kauniisti.

X