Miksi miehet heiluttavat puikkoa?

Suoraan radiolähetykseen oli vain muutama minuutti, kun kuulin ohimennen erikoisen jutun. Olin Musiikkitalossa menossa vieraaksi Yleisradion mainioon klassisen musiikin ohjelmaan Kantapöytään. Tarkoitus oli puhua Radion sinfoniaorkesterin seuraavasta konsertista ja esiintyjien sekä yleisön konserttipukeutumisesta.

Juuri ennen vuoroani paljastui, millaisen kapellimestarin johdolla sinfoniaorkesteri pari päivää myöhemmin soittaisi. Hän oli alkusyksystä aiheuttanut kohun, jonka syyt löytyivät nopealla googlauksella. Leuka loksahti auki kapellimestarin lausuntoja lukiessa. Sitten piti mennä haastatteluun. Sen päätteeksi sain liput konserttiin.

Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina vieraili venäläinen Vasili Petrenko, joka on juuri kiinnitetty Oslon filharmonikkojen pääkapellimestariksi. Häntä pidetään ilmeisesti aikamoisena lupauksena.

Aloittaessaan työnsä Norjassa 37-vuotias kapellimestari antoi ensi töikseen haastattelun Aftenposten-sanomalehdelle. Yksi aiheista oli naisten vähäinen määrä kapellimestareiden joukossa.

Petrenko oli lausahtanut jotakin siihen tapaan, että orkesterien muusikot reagoivat paremmin mieskapellimestareihin, sillä silloin he voivat keskittyä itse musiikkiin – suloinen tyttö orkesterinjohtajan korokkeella voisi saada soittajien ajatukset ajautumaan muualle.

Minun ajatukseni ainakin ajautuivat pois musiikista, kun näin konserttiseurani saapuvan. Lenita Airisto marssi Musiikkitaloon punaiseen, kultatupsuin somistettuun samettiviittaan sonnustautuneena. Lenita ei ollut kuullut kapellimestarin toilailuista, joten suhisimme niistä takakatsomossa.

Petrenko oli haastattelun ilmestyttyä selitellyt vain selittäneensä, miten hänen kotimaassaan Venäjällä ajatellaan naisista tahtipuikon varressa.

Siitä huolimatta brittiläisessä The Guardian-lehdessä vaadittiin myöhemmin Petrenkon eroa. Perustelut kuuluivat, että Petrenkon kaltainen roolimalli ei voi puhua noin sovinistiseen sävyyn.

Lehdessä myös muistutettiin, että juuri klassisen musiikin maailmassa tasa-arvo on edennyt harvinaisen hitaasti. Maailman parhaaksi orkesteriksi kehuttu Berliinin filharmonikot hyväksyi riveihinsä ensimmäisen naismuusikon vasta vuonna 1982 ja Wienin filharmonikot vieläkin myöhemmin vuonna 1997.

Nykyisin naisia näkee jo ykkösviulisteina mutta ei vieläkään merkittävien orkestereiden vakituisina johtajina. Olisivatko syynä Petrenkon ääneen lausumat ajatukset?

Lenita otti tiukan linjan tapaus Petrenkoon. Hän sanoi, että pojalta tukka pois ja Siperiaan. Hänelle miesten onkin turha yrittää laittaa rajoja. Jos yrittävät, Lenita kuulemma panee ne potalle.

Konsertin ensimmäisenä osana oli Brahmsin jyhkeä d-mollikonsertto. Solisti, venäläispianisti Juliana Avdejeva, oli ehkä kuullut Petronkon puheista, sillä hän oli pukeutunut miehekkäästi frakkiin. Sitä katsoessa eivät kapellimestarinkaan ajatukset taatusti ajautuneet partituurista pääntiehen.

Orkesteri soitti kauniisti, ja pianistin encore oli helmeilevän herkkä.

Petrenkokin tarjosi viihdykettä. Hän on pitkä, äärimmäisen solakka ja liikehti kuin klassisen balettikoulutuksen saanut tanssija. Gustav Holstin säveltämää Planeettoja-teosta johtaessaan hän marssi välillä soiton tahdissa kuin paraskin avaruussoturi. Pehmeämmissä kohdissa käsien liikkeet olivat niin sulokkaat, että vieressä istuneet rouvat puhkesivat ääneen kehumaan niitä kauniiksi.

Konsertin jälkeen jäin vielä miettimään musiikkimaailman sovinismia. Mitä jos asetelman kääntäisikin toisin päin? Pidettäisiinkö naismuusikkoa kyllin taitavana huippuorkesteriin, jos kävisi ilmi, että hän ei pysty parhaaseensa komean miehen johtaessa musiikkia?

Tuskinpa vain, eiköhän silloin vaihdettaisi nainen eikä johtaja.

Olin jo pyöräillyt kotiin, kun Lenitalta tuli sähköpostia, jonka liitteenä oli tuore lehtijuttu. Siinä kerrottiin saudiarabialaisesta sheikistä, joka haluaa estää naisia ajamasta autoa, että näiden munasarjat eivät vaurioidu.

Varmaan sheikillä on aito huoli maansa tulevaisuudesta ja elämän jatkuvuudesta, sillä ei kai kukaan voi epäillä, että hän yrittäisi vain estää naisia pääsemästä elämässä eteenpäin.