Minna Kuukan kolumni: Olen jo unohtanut äitini äänen, mutta muistan, miltä hänen huulipunansa tuoksui
Tuoksu on vahva osa muiston syntymistä. En panisi pahakseni, jos itsekin toisinaan viipyilisin tuoksumuistona oman jälkikasvuni mielissä joskus vuosikymmenten päästä, kirjoittaa Minna Kuukka.
Tuoksu on vahva osa muiston syntymistä. En panisi pahakseni, jos itsekin toisinaan viipyilisin tuoksumuistona oman jälkikasvuni mielissä joskus vuosikymmenten päästä, kirjoittaa Minna Kuukka.
Haluaisin liittää tähän tuoksun. Edes tarkkaan kuvailemalla en saa kokemusta muuten oikeaksi.
Niin kovin haluaisin antaa mahdollisimman monelle ohuen siivun vuorokauden reunasta, palan, jota itse olen tänäkin keväänä saanut jo useamman kerran maistaa. Ja ennen kaikkea haistaa.
Työmatkalla aamuviideltä kadut ovat hiljaa, kutsua odottavien taksien unelias jono kiertää puistonreunaa ja varhainen lenkkeilijä pyrähtää kadun yli. Ilma liikkuu hitaasti.
Kanavan lähestyessä se voimistuu. Pian on pysähdyttävä ja vedettävä keuhkot täyteen niin, että nenän hajukeskuksen käämit heräävät ja lähettävät isoin kirjaimin viestin aivoihin.
”Sanallinen selitys ei tee tuoksulle kunniaa.”
Tuoksu on erikoinen ja ihana. Se on sekoitus merestä huokuvaa suolaa, aamukosteaa katukivetystä ja kaupungin kevättä sekä alkavaa päivää. Sanallinen selitys ei tee tuoksulle kunniaa.
Arvaan, että tämä tulee jäämään omiin tuoksumuistoihini, palauttaa joskus tulevassa mieleen nämä hienot kevään aamut ja autiot kadut.
Niissä omissa tuoksuarkistoissa on paljon ja monenlaista. Vaikkapa ensimmäisen kesälomapäivän tuoksu – tuuletusikkunasta koulutytön huoneeseen levinnyt leikatun ruohon ja lämpimäksi äityvän päivän aromi. Siitä tulee edelleen mieleen odotus loputtomilta tuntuvista vapaista viikoista, jossa mausteena kuitenkin myös vähän haikeutta päättyneestä lukuvuodesta.
Kevätjuhlamekko roikkuu vielä ovenkahvaan ripustetussa henkarissa ja uudet polvisukat on taitettu tuolille. Sälekaihtimien välistä sisään karkaava auringonvalo tekee mattoon raitoja.
Suuri osa tunteistamme johtuu tuoksuista, vaikka emme sitä edes tiedosta. Hajut nimittäin kulkevat aivoissa melko lyhyttä reittiä hajukeskukseen, joka on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään, paikkaan, joka käsittelee tunteita ja muistoja. Eipä siis ihme. Siellä ne sopukoissa toisiinsa yhtyvät, hajut, muistot, tunteet ja tuoksut.
Tuoksu on vahva osa muiston syntymistä ja varsinkin silloin, jos tuoksuun on liittynyt lyhytaikainen tunnetila.
”A madeleine de Proust” eli Proustin ilmiö tarkoittaa sitä, että tuoksut, maut tai äänet palauttavat mieleen jotakin unhoon painunutta lapsuudesta. Ranskalainen Marcel Proust teki simpukanmallisista kakkusista maailmankuuluja, kun hänen suurromaanissaan Kadonnutta aikaa etsimässä lehmuksenkukkateehen kastettujen madeleine-leivosten tuoksu palautti kirjailijan mieleen menneitä muistikuvia.
”Olen jo unohtanut oman äitini äänen, hänen kuolemastaan tulee kesällä 34 vuotta. Sen sijaan muistan hyvin, miltä hänen huulipunansa tuoksui.”
Olen jo unohtanut oman äitini äänen, hänen kuolemastaan tulee kesällä 34 vuotta. Sen sijaan muistan hyvin, miltä hänen huulipunansa tuoksui. Hän käytti sitä hyvin harvoin, ja sama puikko lienee kestänyt useamman vuoden. Sen tuoksu tarkoitti aina, että äidillä oli jokin meno.
Vahvasti äitimuistoihin liittyy myös appelsiininkukkaveden kevyt, raikas tuoksu, joka täytti kylpyhuoneen, kun hän pyyhki kasvojaan siihen kastetulla vanutupolla. 70-lukulainen ihonhoitorutiini. Neste oli painavassa, ruskeassa lasipullossa, jossa oli asiallisen näköinen etiketti.
Tuntuu hyvältä, että rakas ihminen elää tuoksuissa. En panisi pahakseni, jos itsekin toisinaan viipyilisin tuoksumuistona oman jälkikasvuni mielissä joskus vuosikymmenten päästä.
Ammoisella ranskalaiskirjailijalla oli leivoksensa, joka palautti menneeseen. Omat madeleinemme meillä on jokaisella – hajut tai tuoksut, jotka kysymättä siirtävät taaksepäin omalla aikajanalla. Tai sitten mieleen nousee menneitä tuoksuja, joita ei enää tavoita kuin muistoissaan.
Ratapölkkyjen kreosootti, mökkirannassa kuivuvat mäntysuovalla pestyt räsymatot, Roope Ankka -säästölippaan hassu muovinen haju, pikkuleivän tuoksu mummulan kuivakaapissa, sinikopiokoneesta tarttunut spriin tuulahdus koulun koepaperissa, teiniaikaisen ihastuksen pistävä partavesi.
Pinkkiin penaaliin siististi järjestetyt moniväriset hajukumit ja ensimmäisellä Pariisin-matkalla pitkissä liukuportaissa jostain syvyyksistä vastaan noussut metrotunnelin haju. Muistan miettineeni, että siltä tuoksuu suuri maailma. Samaa mieltä olen edelleen.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous