Näkökulma: Koronavirus pakottaa sukupolveni uhrautumaan ensimmäistä kertaa yhteisen hyvän eteen

Itsensä toteuttamisen vapaus on minun kaltaiselleni hyvinvointiyhteiskunnan kasvatille itsestäänselvyys. Koronakriisi on ensimmäinen kerta, jolloin joudumme luopumaan omastamme yhteisen edun hyväksi, kirjoittaa Annan toimituspäällikkö Matilda Katajamäki.

Ensin yllättävä vapaa-aika jopa vähän ilahdutti. Koronavirus pyyhkäisi kalenteristani kaikki lähiviikkojen tapahtumat ja yhden työmatkan ulkomaille. En ole varmaankaan ainoa ruuhkavuosia elävä, joka on usein salaa iloinen peruuntuneista menoista. Nyt vapautuukin aikaa johonkin muuhun ja rentoon kotona oloon!

Kun ymmärsin, että myös kolme odottamaani vapaa-ajan kinkeriä toukokuulta peruuntuu, alkoikin pikkuisen harmittaa. Mitä jos minulla onkin koko kevään lähinnä tylsää? Jos mikään paikka ei ole auki tai missään ei uskalla käydä eikä kukaan halua tulla meille? Lapsiperheellinen on kotona aina kiinni rutiineissa, joita piristävät juurikin ulkona käyminen ja ihmisten tapaaminen. Päiväkausien Netflix-maratonit tai lukusessiot eivät ole minulle mahdollisia.

”Mitä jos minulla onkin koko kevään lähinnä tylsää? Jos mikään paikka ei ole auki tai missään ei uskalla käydä eikä kukaan halua tulla meille?”

Nyt päästiin koronakriisin kiinnostavaan sivujuonteeseen, siihen, että lähes jokainen meistä joutuu luopumaan jostain kivasta saamatta vastineeksi mitään. Aloin miettiä, onko tämä omalle sukupolvelleni ensimmäinen kerta, kun joudumme luopumaan jostain yhteisen hyvän vuoksi – edes niin pienistä asioista kuin tapahtumista tai menetetyistä matkalipuista.

Itsensä toteuttamisen vapaus on ollut meille itsestäänselvyys. Harva nykysuomalainen on elänyt esimerkiksi sodan kaltaisissa poikkeusoloissa, joissa yleinen etu itsestään selvästi ylittää henkilökohtaisen edun. Ehkä siksi tilanne tulee meille niin yllättäen ja monen on vaikeahko hyväksyä, ettei ketään voi vaatia korvaamaan omia taloudellisia tai mielipahamenetyksiä. ”Jos en saa lipuistani korvausta, niin lähden kyllä matkalle”, kommentoi moni vielä eilenkin somessa uhmakkaasti.

Pettymysten ylittämistä helpottaa eniten oma asenne. Filosofi Frank Martela toteaa ensi viikolla ilmestyvässä Annassa, että elämällä itsellään ei välttämättä ole mitään tarkoitusta, mutta olennaisempaa on, tuntuuko elämä merkitykselliseltä. Samaa voisi nyt soveltaa koronan aiheuttamaan poikkeustilaan: odotettujen asioiden tai rahan menettämisessä ei välttämättä ole mitään kultareunusta, mutta omasta hyvästä luopumisen voi kokea merkitykselliseksi.

Mikä voisi olla tärkeämpää kuin olla osana yhteistä yritystä suojella muita ihmisiä ja kansakuntaa kriisitilanteessa? Se tekee pettymysten nielemisen helpommaksi ja auttaa suuntaamaan energian siihen, kuinka elämme hyvää elämää nykyisillä rajoituksilla. Minusta on mielenkiintoista nähdä, mitä ihmiset, mukaanlukien minä itse, teemme yllättäen vapautuneella ajallamme. Mitä tyhjästä kalenterista löytyy?

Toivon hartaasti, että selviämme koronaepidemiasta ilman suuria inhimillisiä kustannuksia ja tämä jää muistoissamme poikkeustilaharjoitukseksi, josta parhaassa tapauksessa opimme jotain uutta. Kuten tuttavani Pirita päivitti Facebookissa viisaasti: ehkä opimme, ettei maailmaa tarvitse kuormittaa jatkuvalla lentämisellä, vaan hyvää lomaa voi viettää myös lähellä. Etätyökäytäntöjen kehittyminen voi hyödyttää meitä jatkossa. Tämän jälkeen osaamme olla uudella tavalla kiitollisia sosiaalisesta kanssakäymisestä ja harrastuksista, jotka ovat meille rauhan aikana hyvinvointiyhteiskunnassa eläneille olleet aina itsestäänselvyyksiä.

Lue Tekniikan Maailman korona-teemalehdestä uusimmat artikkelit koronaviruksesta!