Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Onko ne Happy Flopsit pakko saada?

Nykyihminen haikailee leppoisan elämän perään, mutta elintason olisi syytä säilyä entisellään. Ajatus siitä, että voisimme elää vähemmälläkin, on hyvinvoivalle keskiluokalle loukkaus, Anna Perho kirjoittaa.

Teksti:
Anna Perho

Nykyihminen haikailee leppoisan elämän perään, mutta elintason olisi syytä säilyä entisellään. Ajatus siitä, että voisimme elää vähemmälläkin, on hyvinvoivalle keskiluokalle loukkaus, Anna Perho kirjoittaa.

Luin Hesarista (8.6.) jutun pariskunnasta, joka oli muuttanut Kökarille, pienelle saarelle, ajamaan taksia ja pitämään kyläkauppaa.

Me – tai ainakin media – rakastamme tällaisia juttuja. Näissä kaupunki ja ”hektinen” elämä (saman päivän aikana tulee neljä sähköpostia ja lapset pitää viedä harkkoihin) vaihdetaan luonnon rauhaan ja yksinkertaiseen elämään, ja sitten kaikki on aivan ihanasti loppuelämän aamen.

Tässäkin jutussa lueteltiin kaikki oikeaoppiset kliseet: Pieni on kaunista. Matka on tärkeämpää kuin päämäärä. Kärsivällisyys tuottaa enemmän tyydytystä kuin välitön mielihyvä.

Mutta lopussa tuli yllätyskäänne. Haastateltavat olivat alkaneet kokea elämän saaristossa raskaaksi, koska töitä piti tehdä yötä päivää, jotta pysyisi leivän syrjässä kiinni. Lopulta pariskunta päättikin muuttaa saarelta pois.

Lue myös Kotiliesi.fi: Heidi, 47, irtisanoutui työstään ja muutti yksin maalle – innostui hankkimaan pihalle alpakoita

Lukijana olin samaan aikaan pettynyt ja tyytyväinen. Lupaus idyllisestä loppuelämästä pikkuruisessa saaressa ei toteutunut sadun kaavan mukaisesti. Toisaalta jutun rehellisyys tyydytti. Haluamme jostain syystä pitää yllä mielikuvaa hiljaisen ympäristön ylivertaisuudesta, vaikka samat haasteet piinaavat ihmistä kaikkialla.

Hitauden perään kyllä haikaillaan. Ratkaisematta on kuitenkin se ongelma, miten syödä kakku ja pitää se, eli miten pitää omaa elintasoa yllä muinaisen maalaisaatelisen tapaan lekotellen, illastaen ja puutarhassa flaneeraten. No ei mitenkään, jos et ole miljonääri.

Mutta mitä jos suostuisi vähän tinkaisemaan siitä elintasosta? Sellaisen ääneen ajatteleminen on loukkaus oikeuksien ja materian turvottamalle keskiluokalle. Että minä muka joutuisin tinkimään jostain! Käärinliinoissa ei ole taskuja! Minulla on oikeus saada kaikki mitä haluan!

Lue myös Kotiliesi.fi: Elämänilo kateissa? Asiantuntija antaa arvoihin liittyvän ohjeen sekä kysymyksen, jota kannattaa miettiä minuutti joka aamu

Hmm. Minusta hyvän elämän ja koko maapallon kriittisin kysymys on, miten voisin lakata haluamasta koko ajan jotain.

Elämäntapaminimalismin perusajatus on se, että mitä vähemmän haalii tavaraa ja omaisuutta, sitä enemmän jää aikaa tehdä sitä mitä oikeasti haluaa.

Toki tällainen puhe uppoaa parhaiten niihin, jotka ovat jo saaneet niin paljon kaikkea, että siitä voi luopua. Enkä tarkoita, että jokaisen pitäisi ryhtyä pettuleipää nakertavaksi nuukuriksi.

Mutta mitä jos miettisi joskus mitä oikeasti arvostaa? Jos sitä vapaata aikaa olisi, mihin sitä käyttäisit?

Kuluttaminen vaatii aina aikaa, rahaa ja vaivannäköä. Siksi on todella järkevää käyttää säännöllisesti aikaa omien arvojen – ei niinkään halujen, koska ne ovat häilyviä – pohtimiseen, jotta ei tulisi tuhlanneeksi edellä mainittuja resursseja asioihin, jotka eivät oikeasti tyydytä lainkaan.

Epäilen, että joka puolelta puskevassa uupumuspuheessa on osittain kysymys juuri siitä, että ponnistelemme niin kovasti sellaisten asioiden eteen, joita haluamme, mutta emme oikeasti tarvitse tai edes arvosta. Kuka muistaa viiden vuoden päästä, että minullakin oli ne muovisaasteeksi päätyneet, influenssereiden raivokkaasti mainostamat Happy Flops -tossut, kaikissa sateenkaaren väreissä?

Hedonistinen adaptaatio on termi, joka tarkoittaa suomeksi nautintoon sopeutumista. Tavaran haaliminen ei tuota pitkäkestoista tyydytystä, koska kaikkeen tottuu: Flopseihin, walk-in-vaatekaappiin, vesiskootteriin.

Hauskaa on se, että adaptaatio toimii myös toiseen suuntaan. Ehkä juuri siksi tarinat downshiftaamisesta ja puitteiltaan pienemmästä elämästä kerrotaan hurmoksellisuuden vallassa: että pelkkä omasta maasta poimittu peruna voikin olla niin merkityksellinen!

Pelkän joutilaisuuden kritiikitön ihannoiminen sinänsä on yhtä valheellista kuin silmittömän materialismin. Totuus on niiden välissä, siinä Buddhan ja muiden viisaiden mainostamassa keskitiessä. Ihminen on läpi historiansa joutunut taistelemaan henkiinjäämisensä puolesta, joten meidät on luotu ponnistelun ja levon keinuun.

Pitää matkustaa saarelle rauhoittumaan, ja sitten taas takaisin.

Anna Perho

Anna Perho on on kirjoittaja ja valmentaja, joka on aina joko innostunut tai vihainen.

X