Kolumnit

Laura Honkasalo: Sinkku, sinä olet tähti!

Teksti:
Laura Honkasalo

Pitää oppia rakastamaan itseään, ennen kuin voi rakastaa toista. Jos et hyväksy itseäsi, et voi odottaa, että kukaan muukaan hyväksyisi. Ihminen, jolla on vahva itseluottamus, vetää muita puoleensa.

Siinä muutamia vakkarikliseitä, joita itseapukirjat, elämäntapavalmentajat ja lukuisat lehtiartikkelit suoltavat neuvoiksi sinkuille. Mutta miksi juuri sinkun pitää oppia rakastamaan itseään, ennen kuin voi löytää kumppanin?

Luin kerran kirjan, jossa anorektikot kertoivat kokemuksistaan. He näännyttivät itseään hengiltä, joutuivat tämän tästä psykiatriseen sairaalaan, vajosivat masennukseen, joka oli syvempi kuin Mariaanien hauta, ja selkeästi inhosivat ihan kaikkea itsessään. Silti jokaisella oli poikaystävä.

Lehtihaastatteluissa itsemurhakandidaatit kertoilevat, että vaikeaa on ollut, mutta onneksi Kalevi on pysynyt aina tukena. Psykopaattisarjamurhaajat saavat telkien taa rekkalasteittain rakkauskirjeitä ja naimatarjouksia. (Tosin mistä minä tiedän, miten paljon joku paloittelumurhaaja rakastaa itseään.)

Sinkun sen sijaan pitäisi olla tasapainoinen henkilö, joka on käsitellyt kaikki traumat ja surut sekä yläkaappienkin luurangot. Vaikka sinkku on yksin parisuhdepakkomielteisessä maailmassa, eikä häntä pahimmillaan kosketa kukaan muu kuin kampaaja (maksusta), hänellä pitäisi silti olla huikean hyvä itseluottamus.

Ennen kuin sinkku voi löytää kumppanin, hänen pitäisi päästä yli häpeästä, hylätyksi tulemisen pelosta, lapsuudesta asti hiertäneistä kipukohdista, vääristyneestä kehonkuvasta ja epävarmuudesta.

Parisuhteessa eläville kaikki tämä on sen sijaan sallittua. Pariutuneella on lupa odottaa kumppaniltaan tukea ja kannustusta kaikissa asioissa, vaikka sitten päätyisi suljetulle osastolle järsimään tuolinjalkoja. Sinkku ei saisi edes pelätä variksia siksi, että aikoinaan päiväkodin pihassa varis lensi tukkaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Kasvamme, kehitymme ja parannumme suhteessa toisiin ihmisiin. Kumma kyllä, sinkun on ihan ok vastaanottaa rakkautta ystäviltä, vaikka kumppania varten pitäisi olla ehjä ja tasapainoinen. Vertaisryhmissä solmitaan lujia ystävyyssuhteita keskellä kamalaa kriisiä ja tuetaan toisia. Kun on varma, että minusta ei voi tykätä kukaan, auttaa kummasti, kun joku tykkää.

Itsensä rakastaminen on paljon helpompaa, kun rinnalla on rakastava puoliso, ja laastarisuhde voi valaa ihmiseen hurjasti itseluottamusta eron jälkeen.

Kuka edes haluaa suhteeseen täydellisen ihmisen kanssa? Ehkä se deittipalstan mies, joka luetteli vaatimuksiaan naisten suhteen. Listan lopussa oli: ”Ethän käytä mitään lääkkeitä.” (En tiedä, laskettiinko Burana.)

Oman avioeroni jälkeen laastarisuhde teki ihmeitä. Olin sekopäinen surusta, mutta pystyin silti rakastamaan. Laastarimies rakasti minua, vaikka en ollut tasapainoinen ja täydellinen.

Ero on kriisi, joka nostaa pintaan kipeitä juttuja lapsuudesta asti. Laastarimies oli viisas ihminen, jonka kanssa asiat pystyi penkomaan pohjia myöten. Hänen rakkautensa oli kuin parantavaa lääkettä. Hän jäi elämääni superläheiseksi ystäväksi, jonka kanssa voin edelleen keskustella ihan kaikesta, vaikka fyysinen läheisyys loppui. Olen kiitollinen siitä, että hän rakasti minua keskellä surutyötä, kun inhosin itseäni.

Tietenkään uuteen parisuhteeseen ei voi rynnätä raahaten mukanaan kaatissäkillistä selvittämättömiä asioita varsinkaan, jos ne ovat peräisin edellisestä suhteesta. Mutta on ihan pöhköä uskotella sinkuille, että kukaan ei voi rakastaa, jollei ensin ole itseensä luottava, tasapainoinen superpakkaus, joka on siivonnut hämähäkinverkot sisimmästään.

Säröt ja keskeneräisyys tekevät ihmisestä kiinnostavan, ja suhteessa on upeaa se, miten molemmat voivat auttaa toista kasvamaan ja pääsemään eteenpäin. Jokainen ihminen ansaitsee rakkautta keskeneräisenä itsenään. Maailmassa on ihan tarpeeksi porukkaa, joka rakastaa itseään yli kaiken, ja ihmisiä, jotka ovat niin täydellisiä, että haluavat kertoa sen kaikille. He ovat niitä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita parisuhteeseen.

Sinkku, sinä olet tähti! Ansaitset rakkautta epätäydellisenäkin.

Lue myös: Tällaista on nelikymppisellä naisella deittiviidakossa

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com

Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä

X